TERVA

TERVA

Päättömästi soutavan ja huopaavan tuulen
viskomia roskia rantteen täydeltä;
äkeissään koivun ritvoista kiskomia karahkoita,
kulottunutta heinää,
haapapuun wanhoja, viimesyksyisiä numeroita,
lyttyyn tallottu väinönputki,
koirun talvikarvoja.
Jänes puputtamassa uusvihreää seinän vieressä.

Likipitäin lähes täydellinen kesäkuun alku,
vain mäyräkoirun nahka puuttuu
ja tietysti sateen pieksämä malporoaski;
tästä maisemasta.

Vilulla karauttaa pohjoinen oitis
kun saa maistaa paljaita kinttuja kuistilla,
varpaat kiljuvat villasukkia ennen kun ehtii palella.
Sinnittelen höyryävän kuksallisen kera;
vasta tervatun veneen pohjan tuoksu
tunkee luihin ja ytimiin.

Huokaisuttaa.
Voi tätä elämisen sietämätöntä keveyttä,
hetkessä sielu karkaa kyntämään rannatonta merta,
ei huomaa että kauhea seitsemännen aallon tyrsky
päin kasvoja onkin tuulen tuomaa vihmontaa;
sateen orastava alkusoitto.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!