VESiLLE, VESiLLE
Rajapinnalla tasapainoilu syö miestä,
vehreys hiipii salakavalasti,
hitain huomaamattomin askelin:
unen aikaan julkeasti harppoen,
kuni päiväsaikaan ehtyy tehtyä jälkeä ihailemaan
ikään kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunut.
Venonen huutaa maalia ja tervaa,
kumma kyllä ei höyheniä;
vaikka Höyhensaarilla käymisen aikana
anomiskirjeistä on täyttynyt verannan silta
haitaksi asti tulvien.
Vesille sillä jo kaiho ja himo.
Mutta ei niin pientä rakoa sateiden välissä,
ettäkö siihen ennättäisi maalin tuikata,
tervata emän,
punata tuhdon, nenän ja kokon,
kaaret ja hangat;
pyyryt sun muut sitten kun sää suo lisää vapauksia.
Tunnetaan tapauksia joissa hylätty venho
on ravistanut surussa itsensä halki.
Toki tällä erää ei sitä pelkoa,
janoisinkin laudanrako on saanut itsensä tyydytettyä,
siitä luojalle kiitos,
jos muita halukkaita ei ilmene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi