KUOLONKOHTiA
Mainingit sortuvat rantaan loputtomiin,
hengästymättä hiovat santaa puhki;
mitään muuta erityisen merkittävää ei tapahdu,
ei näillä mailla eikä halmeilla - kukaan muu ei huhki.
Kääntynyt juuri luoteeksi - poroja virumassa hiekalla.
Pieniä noroja siellä täällä lirumassa äitinsä syliin.
Lokkiparven jäljet siloutuvat muutamalla pyyhkyllä,
huuhtoutuvat paluuvirtaan - ovat ikuisesti poissa.
Kirkuna sulautuu puuskaan.
Tuulen asetuttua kuulee saapuvan aallon kohinan
ja poistuvan kihinän.
Niiden välissä kuolonkohta - välitila,
tyyten mykkä hetki joka ainoalle aallolle.
Se on opeteltava jokaisen erikseen kuulemaan;
jos siis tahtoo - niin kovin persoonallista.
Jokainen kuulee sen eri tavoin - osa kuulematta,
mutta siellä se on.
Nii-in - useimmat tallustelevat sannalla kuulematta,
humeettins' muita murheita täynnä.
Jäljet jäävät - huuhtoutuvat pois - murheet jäävät.
Yltiöpäiset, wanhat haihattelevat hipit kuulevat;
runosanat piilevät kuolokohdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi