sunnuntai 31. lokakuuta 2010

KÄY VARJO PUUSTA PUUHUN


KÄY VARJO PUUSTA PUUHUN
 
Maanpiirin yli tähystän ehtyvää,
päiväpäivältä hiutuvaa hehkua;
ikuista valoa joka kuihtuu kuihtumistaan
pyyn lailla maailmanlopun edellä.
Lakatakseen lopulta toviksi olemasta vaikka onkin.

Näköpiirini - ja se suinkaan ei ole pienistä pienin,
jos ei suurista suurin,
sen taaimmaisilla rajoilla ensimmäiset nuutuneet,
nääntyneet mielet näivettyvät.

Raukeavat aloilleen,
tyrehtyvät ja käyvät sisimmässään riutumaan,
kuni niin ovat uuvuksissa,
että lysähtävät, sammuvat tyystin
ja matka mustiin aukkoihin alkaa;
syvälle sielun monimutkaisiin loukkoihin poukkoilemaan.

Joskus yhtyen joukkoihin,
jotka sinne hamassa muinoin jäivät häivinä häilymään;
synkkien päivien tummina varjoina,
pitkinä rankkoina sarjoina arkoihin mieliin purien.

Vaan kaartuu päivä tunturin kallaassa illansuuhun,
käy varjo puusta puuhun.
Lakkaan tähyämästä - noustava joustavasti on,
hopulla alettava johonkin muuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 30. lokakuuta 2010

KUULLE TUOKSUVA POROKEiTTO


KUULLE TUOKSUVA POROKEiTTO
 
Revontulet viivähtävät häilyvänä huntuna yllä,
liukenevat luoteesta lipuvan pilvimassan kohtuun,
joka massiivisena imee harmauteensa tähtivalon,
kahmaisee hangen heijastukset;
ehtyvän kuun viimeisen hehkun.

Kipakka pakkanen rapsaa puissa yhä,
jaksaa tehdä yölläkin töitä,
mutta ensimmäiset autereet hiipivät jo,
äänettöminä mykkinä.
Kuin ikään tunnustellen parahultaisesti herkkää maata,
alinomaan muuntuvilla longillaan,
varovasti, sijaansa vaihdellen - muotoaan muutellen.

Nuotion loimun raukaisevan unettavasta sylistä
toviksi karanneen lapsen levoton,
kehosta erkaantunut sielu
loihtii tyystin villintyneen mielenkuvituksen toimesta
uudesta näkemästään väkevän toisen maailman.

Aikuisille näkymättömän maanpiirin,
kaiken kummajaisia,
monitahokkaita otuksia täynnäns' tulvillaan.

Ja ne lennättävät avaruuksien halki maailmoista toisiin,
kunnes nälän voittaessa palauttavat nuotion piiriin
kuulle tuoksuvan porokeiton tykö.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. lokakuuta 2010

KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA


KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA 

Hihtoliitto jolla näyttää olevan nyt kertakaikkiseen kaikki jauhot märkinä on kovin eriskummallinen valtio valtiossa. Ei kovinkaan monella julkista yhteiskunnan tukea nauttivalla instanssilla ole samanlaista hanhenrasvalla siveltyä kuorta yllään josta kaikki sisäpiirin henkilöiden töpeksinnät ja rötöstelyt tuntuvat liukuvan jonnekkin ja kääntyvän päinvastaisiksi - kullekkin CV:nsa täytteeksi.

En enää viitsi kerrata syntilistaa jolle ei näytä toista päätä tulevan. Tuleneeko koskaan? Katkeria, yhteiskunnan Hihtoliitolle tolkuttomasta  rahanjaosta osingotta jääneitä "syväkurkkuja" taitaa riittää sivakointiliiton hautajaisiin saakka, vaikka sitäkin kyllä epäilen - siis hautajaisia, kaatuneeko tuo lempolainen edes ilmastoinninmuutokseen. Kaikki tarpeelliset ja tarpeettomatkin teot - koko syntikuorman, on media listannut ja vatvonut useaan otteeseen.

Ei ole mikään ihme siis, jos rupusakki pitää Hihtoliittoa jonkinlaisena KEPULIEN syövän saastuneena etäpesäkkeenä. Jokaiselle tuttuja kun ovat julkisuuteen annetut Vanhasamaiset termit: ei tietoinen, muistamaton, wanha asia jne.

On esimerkiksi käsittämätöntä ja julkiskuvan kannalta kestämätöntä, että kavallustietoa pimitettiin vuosi siitä huolimatta, että vastuulliset tiesivät asian pilkulleen ja näyttää että myös kavalluksen kohteet tiesivät asiasta lähes kaikki ja silti asiaa hyssyteltiin. Aivan tismalleen samaan tapaan kuin korruptoituneiden kansanedustajien taholla.

Orgasminkaltainen huipennus saavutettiin kai sitten kuin asia oli Hihtoliiton sisällä rahallisesti saatettu "kuntoon" ja kavallusrikos katsottiin loppuunkäsitellyksi nuijankopautuksella. Säästöä ne on käräjäkulutkin tiukkana aikana.

Härskimmillään röyhkeä liiton johtokunnan jäsen puolusteli julkisuudessa toimintaansa kuvaamalla tarkoin sanakääntein rikoksen, jonka nimi on kavallus, vaikka se nyt on itsestään selvää että takaisinmaksaminen ei poista rikosta.

Herää kysymyksiä, miksi virkamiehistölauma hyväksyy moisen? Pitäisikö saattaa ilmoille kenties uusi julistus jossa kerrotaan ketä kaikkia rikoslaki koskee?
Jos syntyy sivakat jalassa ja porkat kourassa, pääseekö pälkähästä pelkällä uutisjutulla?

~~~~~~~~~~~~

Jopa entinen hihtäjä Marjo Matikainen sortui omaan näppäryyteensä kommentoidessaan tätä viimeisintä kaplakkaa eli doppausta.
Selvin sanoin, oletettavasti myös selvin päin, hän väitti toimittajan Mikki-hiireen:  
"En ole koskaan käyttänyt, enkä edes kuullut asiasta".

Huono on kuulo Marjolla ja huono oli siksi esitys lakiasäätävältä KOKOMUSTAN kansanedustajalta, jos ei ole kuullut muka mitään koko hihtomaailmaa kuohuttaneesta MM-Lahden dopping-kaplakasta. 

Pikemminkin Matikaisen esityksestä sai sen kuvan että sisäisessä myllerryksessään, kenties itse itseään onnitellessaan ei kyennyt antamaan ulos täyspäistä kommenttia.
Joten vielä jäi satunnaista kuulijaa epäilyttämään, josko sittenkään oli puhtaat jauhot pussissa.

Päätän lähetykseni tähän, myyn sivakat mäystimineen päläineen, porkat saa sompineen kaupanpäälle. Ostan lumikengät.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Koko Hihtoliitto tulisi saattaa harakoinnin kohteeksi!

torstai 28. lokakuuta 2010

mahdoton paikka


MAHDOTON PAiKKA


MAHDOTON PAiKKA
 
On se olemassa;
aivan mahdoton, mielettömän lumoava paikka
kaiken kiireen ja hökellyksen keskellä niille,
jotka vaeltavat myrtyneinä epätoivon uurtamissa
kurjuuden laaksoissa vilvottavaa lähdettä hakien.
Synkkinä, mieli mustuneena ja sieluns' janoten,
alinomaan - lakkaamatta, uutta parempaa.

Taikka sitten kuten itsekullekkin,
paikka, nurinkurisen sietämätön, herkän viehkeä,
tunteita ravistava henkinen yhteys kaiken ykseyteen;
mielen ehdoton tasapaino siellä juuri,
ei missään muualla - sovussa kaikkeen olevaiseen.

Mausteena ymmärtämisen,
yhteensovittamisen lahja;
kaiken näkemänsä kokemansa suhteen.

Ja sullekkin tavattoman tolkuton,
tuskastuttavan huikea sielun kosketus - jos sallit,
niin erilainen, viehättävän mystinen Ultima Thule.

Kerrassaan pistämätön,
sarjassaan lyömätön todella monella näkökulmalla;
hiljaisuuden, kauneuden ja luonnon olevaisen kehto
sinisten sävyjen hämmästyttävässä valossa,
utuisen autereen läpi siilautuen kuin unessa hereillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

iLLANSUUSSA


iLLANSUUSSA
 
Eilen,
orastavan talven eessä - ehtoon korvalla,
sinistyvän illansuussa,
kuin sattumalta ihan aivan;
eräs tietty,
muudan puolituttu lapinpöllö,
taasen möllöttelee puussa.

Vastapäätä vaillinaista kuuta tuijottelee maata.
Näyttää hiukovan
kun aukoo vähäväliin suuta.

Maassa,
hangen alla mättään kolos', sammalpatjan päällä,
köllöttelee loikomassa sopuleita kaksi.

Ukko akan kyljes',
kiehnäämässä, vaatimassa, suunnitelmaa laatimassa;
on pian tehtävä se lapsi,
heti nyt - vaikk' ilman esileikkiä ja sinun meikkiä.

On suvun jatkuttava, sinun annettava,
ei sovi natkuttava akka tähän - vähän kiirus,
ennen kuin tuo hullu pöllö nappaa tappaa.

Siin'  suku sillä kurin pian ehtyy,
jos ei äkin uutta saada tehtyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. lokakuuta 2010

SiELU TULViEN SiNiSiÄ

 
SiELU TULViEN SiNiSiÄ
 
Ensimmäinen talvelta tuntuva pakkasyö vähään aikaan
hiipii huomaamatta, muinamiehinä,
ilmestyy vaivihkaa paikalle ja on.

Kuin ilmanaikujaan huurtuu ruutu akkunassa;
se mistä kitti on lohjennut.
Omissa ajatuksissaan sitä valitsee hällan kupeesta
jyleämmän honkapölkyn
ja tarjoaa uhrin nälkäisen tulen ahmittavaksi;
siirtää yksin tein mustan kanan varimasta keskemmä.

Samoilla nutukkailla kohentaa lavitsalta noustessa
erilleen ajautuneita porontaljoja.
Oikasee punakirjavan raanun - asettuu aloilleen;
sielu tulvien sinisiä ajatuksia.

Napsahdukset nurkissa säpsäyttävät,
niihen kyllä tottuu;
oikeastaan valmistautuu siihen jo silloin
kun ensimmäiset rapsahdukset pikkulassa käydessä
kuuluvat jängän laidan koivuista.
Pakkasen kiristyessä illoin.

Sen verta on humeetissaan jokaisella hiljaista tietoa,
eikä se liukene sieltä koskaan,
jos on joutunut hirsikehikossa öitänsä viettämään,
tekemään töitänsä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. lokakuuta 2010

POPULiSTi JA VASTUULLiNEN

 
POPULiSTi JA VASTUULLiNEN

Tarinamme alkaa jossakin Absurdistanin takamailla, pöheikköisellä seudulla jonne ei ole montakaan kelvollista tietä koska siltarumpali asuu toisaalla, keskempänä maata.
Molemmat edellä, otsikossa  mainitut, rumpalin lisäksi ovat tarkasti ottaen kotoisin samasta paikasta jos niin halutaan sanoa ja asiaa tulkita. 
 
On toki ollut jälkikäteen, myöhemmin, myös tosiasioiden valjettua,  sellaistakin puhetta ja epäilyä mm. välikäsien kautta,  että Vastuullinen olisikin jostakin syystä poikkeuksellisesti muiden mainittujen sijaan ei juuri prikulleen ihan samasta paikkaa, mutta että kuitenkin siitä välittömästä läheisyydestä.
Saman perän miehiä kaikki tyynni, kuten sanotaan, vaikkeivat sukua olekaan kuin Aatamin kautta vain.

Niin nämähän ne siis lähtivät, nämä kaksi alusssa mainittua otusta: tämä Populisti ja se Vastuullinen, heti ensimmäisten syysjäiden tultua pilkille, kannen alta kalastelemaan. 
 
Ja heikoilleppa jäille tietenkin, mikä ettei - wanhaan ja perinteiseen absurdistanilaiseen tapaan.
 
Pakkasivat vermeensä, oikoivat kravattinsa ja suorivat lähes piikaiselle metsälammen jääkannelle saalista narraamaan lyömänsä vedon päältä. 
 
Kisasta oli odotettavissa kova ja tiukka, koska toinen oli kouluttautunut ihan sitä tehen makeiden syöttien valmistamiseen; kaikin tavoin, kaikista saatavilla olevasta materiaalista.
 
Toinen sen sijaan oli lyhyen matikan mies, käytännössä siis täysin kelvoton tällaiseen mies miestä vastaan kisaan. Kaikkien onnettomuudeksi hänellä oli kuitenkin erittäin varakas mesenaattiryhmä taustalla, joten tämä toinen teetätti kaiken narrausmateriaalin eräällä kaupungin mainostoimistoista.

~~~~~~~~~~~~
 
Kävivät järjestäjän tarjoaman kahvittelu- ja kuvaushetken jälkeen poraamaan reikiä jäähän. No moottorikairalla tietenkin, ruåtsalaisella Huskilla Populisti, metsurien suosikkimerkillä. 
 
Vastuullinen puolestaan usalaisella Eskimolla, Nato-yhteen sopivalla. Eipä siinä juuri hikeä kummaltakaan päässyt tuiskahtamaan.
Huski meni kierään jäähän kuin naskali voihin ja Eskimokin ryypytettynä sai aikaiseksi joltisenkin reiän, jos niin voidaan sanoa, mutta reiän kuitenkin, avannon. Sellaisen kuin pommi pudotessaan suutarina tekee.

Kävivät sitten pilkkimään, Vastuullinen tyypilliseen tapaan haavi hieman auki, valmiina kaikkeen. Populisti ulkoisesti tyynenä, pilkettä silmäkulmassaan.
Molemmilla rei'illä näykittiin, se oli varma merkki siitä, että jos siellä kannen alla meinaa elää, on pakko niiden pirulaisten jotain täkyä syödä. 
Harvakseltaan tuli silti saalista ja sen verta pieniä, jotta mahtuivat tulitikkuaskissa ropisemaan. Se enteili työlästä kisaa.

Populisti pönötti tukevasti pilkkijakkarallaan, oikoi näppärillä sutkauksillaan Vastuullisen pötypuheista ja hölynpölystä koostuvia ulkoa opittuja litanioita.
Se sieppasi Vastuullista ja heti kun todistajia ei ollut kuulosalla, se haistatti. Haistatti oikein perinteiseen absurdistanilaiseen tapaan sillä vekottimella mitä naisten sanotaan tarujen mukaan kantavan katseilta piilossa hameensa alla.
Haistatti ja punotti, sanoivat sittemmin nähneet.

Etenkin oli Vastuullinen riemastunut siitä kun Populisti oli verrannut hänen älykkyyttään erään muinaisen kuuluisan savolaisen sanoin: "Mies jonka pääluutkin on tehty niin ohuista tarpeista, että tyhmyys suorastaan paistaa läpi, ei pitäisi koskaan sotkeutua yhteisiin varoihin, sen paremmin kuin sen velkoihinkaan."
 
Oli lähes kurkkuun karahtanut tästä laukauksesta Populistille  Vastuullinen. Nimittellyt onnenonkijaksi.

~~~~~~~~~~~~
 
Nooh - sitten aikanaan kyllästyivät jaakaamaan, nousivat ja liukastelivat punnituspaikalle. Populistin saalis oli 1430 grammaa, Vastuullisella ropisi kopassaan 2170 grammaa, kaikesta keskinäisestä karonkasta huolimatta.
Sehän nyt on selvä että tämä ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta ja kisa päätettiin ottaa uusiksi keväthangilla.
Uusin konstein, uusin kujein.

Molemmat läksivät eripäälleen. Vastuullinen nakkasi mennessään käytetyt kilpailuvälineensä tiehallinnon ylläpitämän täpötäyden Moolokin viereen, kaasutti ja vei perävalot mukanaan. 
 
Mutta Populistipa huomasi sen ja toppuutti kohdalla. Kuin ikään uteliaisuuttaan hän koppasi Vastuullisen käyttämän vavan hyppysiinsä, tarkasteli hetkisen sitä kunnes asia valkeni yhen äkin. 
 
Suupielestä toiseen ulottuva leveä virnistys kasvoillaan hän tuumasi ääneen myhäillen:
"Vai niin. Vai tällä konstilla sinä sait sen voiton kelmi. Tämähän on lempo soikoon sellainen vapa että tämä vaatii lieron molempiin päihin siimaa. Ilmankos pärjäsit!"

Ja niin onkeensa ottaneena Populisti nousi kyytivälineeseensä ja kaasutteli pohtimaan tulevaa kisaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

PELKKÄ KUU


PELKKÄ KUU
 
On koolla jälleen tinkimätön rinki,
joka tälleen,
jättimäisen latvan alla kuolpunalla,
aukiolla, muuten autiolla - vain yksi kelo;
odottelee merkkii herkkiin korviin.
Joutavana siksi lorvii;
maassa makaa, aikaa toisillensa jakaa.

Kuu - taivaan kuu, täysikuu,
vähitellen voimistuu, hunnun alta paljastuu;
kamuu ylle kelon,
häätää hiiteen ihmispelon.

Uskottunsa koolle hamuu,
antaa yölle elon, tekee selon työlle,
jot' sakki harmaa harrastaa.

Ja eikös pian - lempo soikoon,
jängän yli kanna jostain kaukaa kairan takaa,
woimistuva oiva, soiva - suden joiku haikee,
vakaa, matkijoille vaikee.

Sen kaiku toistaa vastarantaa,
nostaa innon hukkasakin sieluun;
pala tarttuu jonkun nieluun
ja kohta uusi uljas huuto raikuu, kaikuu,
kiirii ympär' elon piirii.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. lokakuuta 2010

HOPEiSET PARVET

 
HOPEiSET PARVET
 
Wanhan miehen ahavoituneet,
aaltoilevat kasvot;
harmaan taivaan alla,
harmaan virran harmaalla törmällä,
eräänä syksyn harmauden wiimeisistä päivistä,
kuin ikään tuulenviri hyytynyt,
karkealle ois' iholle.

Laiskasti mataa vuo luomassaan uomassaan,
vielä tällä erää hereillä - vapaana,
mutta jo valmistautuneena ottamaan siloisen kannen
ylleen heti kun sopiva hetki koittaa.

Hopeiset parvet pyrkivät yhtenä huttuna
sinnikkäästi vastavirtaan,
niiden kyljet välähtelevät ahteella vahtaavan silmään,
saaden kauas menneisyyteen hautautuneet muistot
jälleen pintaan.

Silmien ummistuissa joelle palaa kiihkeä meteli,
nuottamiesten kireät ilmeet heidän kiskoessaan,
porkkaajien epätahtinen lotina,
hälisevän penikkalauman juoksentelu rannan sannalla
eeskahtaalle ei mihinkään.

Savun tuoksu purkaa höyryävän muuripadan alta;
saaden veden herahtamaan kielelle ennen aikojaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. lokakuuta 2010

SiTÄ ON VAiN KAiKENLAiSTA


SiTÄ ON  VAiN KAiKENLAiSTA

Tuli vaan eilen ehtoolla kirjavia likoonpannessa mieleen että meinaavatkohan nämä näköjään ilman äänenvaimentajaa rekisteröityneet ja toisinaan EI-rekisteröityneet parisuhteiset tämän avioliitonomimisvaatimuksen jälkeen yltyä tasa-arvokiimassaan puuhamaan kimppakumppaneilleen vielä aviovaimon ja -miehen titteleitäkin?

Vastako sitten oltaisiin täydellisesti onnellisessa parisuhteessa kun vaimontitteliä kantaisi jollekkin satunnaiselle Kaleville Heikki-niminen mieshenkilö ja Kaija-naisihminen olisi Lissulle aviomiehenvirkaa toimittamassa täyspäiväisesti  ja kokonaisvaltaisesti. Molemmissa tapauksissa ihan yökunnissa könyten. Tietty.

Jotensakin vaikuttaa tällaisesta tyhmemmästä pyykkäävästä lihansyöjäheterosta, että näiden äänensä ja itsensä korottaneiden lajitovereiden hinku heteromalliseen avioliittoon kertoo jostakin kätketyistä sisäisistä, syvällä piilevistä ambivalenttisista ambiitioista.

Vai piileekö jokaisessa homoseksuaalissa sittenkin pieni hetero? Vastavuoroisesti - koska olen lukenut wiimeaikojen kirjoituksista, että jokaisessa heterossa löytyy ripaus, no ainakin kipene homoseksuaalia; riippuen miten kysyy.
Ja miten kysyttyyn vastaa.

Sitten kun vielä tähän lemmon  kakofoniaan on sekoitettu uskonto; tässä nimenomaisessa tapauksessa kristinusko ja sen lisäksi "kansankirkko" eli luterit, niin ei enää paremmasta väliä. "Kansankirkko" ja uskovaiset tietysti vastustavat homoseksuaalien liittämistä/yhdistämistä (integroitumista) avioliitto-termiin uskonsa ja uskontonsa pohjalta. Sehän on selvä pyy. 

Minä suon ennakkoluulottomana ja avarakatseisena sen heille tuosta vinkkelistä kaikin mokomin.
Tulkoon jokainen uskossaan autuaaksi.


Mutta minun täytyy nyt pakanana kiiruhtaa kysymään, uskovatkohan edes em. asian tiimoilta mainitut jumalatkaan enää toisiinsa? Saattaa olla että osoittelevat sormella syyttäen toisiaan.
Tällaisen riepottelun jälkeen. 
Oikeassa olijoita kun tuntuu riittävän pilvin pimein, aivan loputtomiin. Ja jokaisella erilainen, hieman edellistä fiilatumpi näkemys ja mielipide asiaan.

 ~~~~~~~~~~~~

Pakanana, hyvin runsaassa ja erinomaisen hyvässä uskossa siihen, että lumeen kun kusee, niin reikä tulee - vastustan tuota yllä mainittua integroitumisvaatimusta vain pelkästään omahyväisistä syistä. Heterot keksivät avioliitto-termin ensin, siksi heillä on oikeus pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.

Sehän tietysti Ei TARKOiTA sitä, että homoseksuaaleja pitää, pilkata, ivata, väheksyä tai asettaa muutoin vähempään tai huonompaan arvoon. Ei tarkoita sitä, ei-ei. 

Mutta samalla tavoin kun muitakin ryhmiä pistetään, on pistetty valjaisiin, suitset suuhun ja sitten omalle paikalleen, näin on myös heidänkin otettava lusikka kauniiseen kätöseen ja tyydyttävä omaan valintaansa. Viimekädessä jopa keksittävä omalle liitolleen termi joka miellyttää ensisijaisesti heitä ja johon muiden on tyydyttävä.
Simppeli juttu. Ei kahta puhetta.

Tämä karonkka alkaa jo liikaa muistuttaa hiekkalaatikkopoikasten ja -tyttösten kinaa laatikon parhaasta lelusta, joka nyt onnettomasti valittuna sattuu olemaan avioliitto-termi.

Demokratiassa tätä dilemmaa ei voida ratkaista, koska enemmistön päätös on oleva epäävä. Olisiko siis joku muu tie asiaan? Vaikkapa toisenlainen malli ratkaisuun; katsoa asiaa ratkaisusta ongelmaan päin. 

Heterothan ovat ratkaisseet asian globaalisti kulttuureissaan jo aikain saatossa, tuhansia, tuhansia vuosia sitten määrittelemällä hyvin yksinkertaiset kriteerit avioliitto-termille; mies ja nainen (tai siis eri sukupuolet) ja sillä hyvä. 

Harvoin noin yksinkertaisia määreitä edes löytää sosiaalisesta,  yleensä hyvin monimutkaisesta ja kimuranttisesta kanssakäymisestä. 

Avioliitto-termistä ei ole tulkintoja, eli mikä on homman nimi. Kaikki, lähes lapsista aina dementoituneisiin vanhuksiin, tietävät mistä asiassa on kyse. Vain transsukupuoliset saattavat aiheuttaa päänvaivaa niin henkilökohtaisella kuin asiantuntijatahoilla, mutta käsitykseni mukaan sekin alkaa olla jo lainsäädännön mukaan joltisellakin tolalla.

Olen antanut itselleni luvan sallia epäillä tässä homoseksuaalien ja heteroiden kaplakassa sitä, että kyseessä on vain pienen pienen Narkissoksen tautiin sairastuneiden porukoiden itseitseään kiihottavasta ja itseriittoisuutta lisäävästä hölynpölystä jota kumpikin osapuoli nyt käyttää tilaisuuden tullen hyväkseen.
Muiden rupusakkihomojen ja -heteroiden katsellessa vaitonaisina sivummalta.

Lunta tuli illalla ja yöllä taivaan täydeltä ja siksi minä laitan nyt nuotion ja nautin kuksan tai pari Café Brutal'a ennen kuin avaan siljon kolalla ilman Jallua. 



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

torstai 21. lokakuuta 2010

en tiedä mitään


SiNULLE. JOS TAHDOT


SiNULLE. JOS TAHDOT
 
En tiedä mitään vastaavaa,
ainakaan ihanampaa kuin Ultima Thulen vuodenajat
kaikessa yksinkertaisessa monimuotoisuudessaan.
Pysähtyneellä hiljaisuudella höystettynä,
revontulilla ylellisesti kuorrutettuna.
Sinulle. Jos tahdot.

Aina käden ulottuvilla - näköpiirissäsi heti
kun vain vilkaiset kulmiesi yli kotitanhuvilla,
korkealla tunturin kiiressä, tai olitpa sitten ties missä.

Syksy niistä päällimmäisenä marja- ja sienisatoineen,
kalansaaliineen, myrskyineen, tyrskyineen;
äkeänä mausteena porojen kiiman täytteiset kiihkeät,
joskus ihmisen tyystin yllättävät liikkeet.

Ruskan viipyilevä hetki
sielua myllertävässä kauneudessaan alkusyksystä
kun elämä alkaa pitkin hampain luovuttaa
ja varautuminen talveen käynnistyy kasvien myötä
myös muilla luomakunnan jäsenillä.

Helppoa - avaat vain itsesi vastaanottamaan;
annat tasapainoisen näkymän lipua mielesi sopukoihin
syvälle koskettaen, viiltäen kätketyt tunteet pintaan
kun oiwalluksen hetkellä luot yhteyden näkemääsi
hiljaisuuden ympäröimässä Satumaassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

RAViSTAA ÖiSiÄ SEiNiÄ


RAViSTAA ÖiSiÄ SEiNiÄ
 
Ne olivat niin kuvatut, kirjatut - ne utuiset kesäpäivät,
ne jotka taakse jäivät lutuiset,
tuossa täyden touhun tuoksinassa syksyn alla ruskaan.

Hautautuivat pimeän koleaan mustaan
liittyen odotuksen oneaan tuskaan toisesta moisesta.

Uutta aikaa nyt odotetaan,
myrskyisää cuoŋománnua, visaista kisaa
kun parempaakaan ei tarjolla millään varjolla.

Yksi pelkkä tavallinen valkoinen alkutalvi vain;
kaamoksen odottelua lumineen ja räntineen,
jäineen ja päivän upeine häivineen tunturin kupeissa,
takakesän häntineen mennyttä muistellessa.

Kuovkasat - revontulet, vilun puistellessa,
ihon karahtaessa linnunnahalle
kristallinkirkasta tähtitaivasta tuijottaessa.
Ihastelua niin pytipystyssä,
että vaarassa ketkahtaa selkäpiilleen
ennen kuin ehtii heittäytyä parahultaisesti pitkälleen
niljaiselle hiljaiselle siljolle keskellä yötä.

Kolakka, kalsea ahava ravistaa öisiä seiniä,
pöllyttää jängällä heiniä.
Varma merkki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. lokakuuta 2010

HERKÄSTi TULEHTUVAA


HERKÄSTi TULEHTUVAA
 
Teräksenharmaa pilvimassa vyöryy yli.
Viuhtova tuuli sen alla panee luimistamaan korvanlehdet,
kohentamaan kauluksen, napittamaan lyyssin.

Talven odotukseen kyllästyneenä,
rantteen raivattua autiutta tuijottaen,
katse sinne tänne epämääräisesti harittain, harhaillen,
istahdan pölkylle miettimään tulevan talven asioita.

Siitä mitään tule - tuli puuttuu.

Eipä aikaakaan kun jo sommittelen kiehisistä
sopivan ryteikön herkästi tulehtuvaa
ja tarjoan sille kipenettä.

Jo vain,  muutama hongan sälö syötiksi
ja ahnaastipa syöksähtävät tulen kielekkeet.
Pian leviää lämpö - tervaksen tuoksu kutittaa haistinta,
elämä palaa jälleen raameihinsa.

Muutama paksumpi pilke tulta miellyttämään
ja kotaan leviää sielun tasapaino,
se aikain saatossa hankitun kokemuksen
tuoma tuttavuus.

Osaset loksahtavat yksitellen kohdalleen,
ei enää hoppua - tulkoon milloin tulkoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. lokakuuta 2010

SE TAVALLiNEN TARiNA


SE TAVALLiNEN TARiNA

Kyseessä on nääs vain yksinkertaisesti hirven metsästys, kaikki tyynni. Ei sillä ja sen puolesta. Ja päällisin puolin kaikki näyttää olevankin ihan kunnossa. Inimiset käyvät muka töissään, maksavat muka veronsa kyseenalaistamatta veronmaksuvelvoitettaan, mikä on ollut muka sillä perällä maan tapa jo muka vuosikymmeniä. Tosin on kyllä liikkunut muka huhupuheita siitä että sellainen fucking kyseenalaistaminen olisikin muka kokonaisvaltaisesti typerää - ei ollenkaan muka läheskään IN ja että siitä muka joutuisi sitä paitsi tod. näk. kirjoihin, mitä ne nyt sitten muka  lienevätkin.  


Nooh - ehken hieman joku saattaa syrjemmällä pikkiriikkisen nuristakin, sitä ei lasketa, mutta häntä katsotaan hiljaa, oikein hiljaa ja hän palaa yleensä suuremmin hötkyilemättä ruotuun. Tällaisena aikana on kovin kovin typerää erottua typeristä, joutua silmätikuksi niin sanotusti. Siitä tulee yhäkin yleensä loppupeleissä vain hankaluuksia tai vaihtoehtoisesti hankaluuksia.
 

Kaiken kaikkiaan onnellisten inimisten Absurdistanissa näyttää tosiasiassa menevän erinomaisen hyvin, paitsi sitten tämä mobiilinettilaajakaistan yksi perkele. 
Sillä touhulla ei ole ollut wiime aikoina oikein tolkkua. Jatkuvasti laahaa tuo lemmon pirulainen onnettomien tunareiden sakissa. Nytkin Absurdistan on kuulemma 72 maan vast'ikään tehdyssä vertailussa sijalla 27. kun Ruåtsi ja Tanska ottivat mobiililaajakaistan laatuvertailussa keveästi ykkös- ja kakkossijan. 
Tämä tästä.  Muuten kaikki kyllä hyvin hyvin.

Heimo on jopa onnistunut kutsumaan vuosien varrella joltisenkin suuren ja isoavan joukon mustikkamaalaisia vieraikseen kaikkialle maakuntiin katettuihin pitopöytiin ja ihastelee se sielu lääpällään heidän kulttuuriensa tuoreita hedelmiä päivittäin. Yleisesti tunnustetaan että nämä olivat ens'alkuunsa tilapäinen, nykyisin pysyvä lisä ja mauste ennen niin vain pelkkään ankean kaksikieliseen maahan. 
Nooh - pilaantuneet hedelmät on kuulemma asianmukaisesti palautettu tietty raudoitettuna, ne toimittaneelle tukkuliikkeelle takaisin.

Heimon yleiseksi riemuksi ja piristykseksi kaapittuneet homot on laskettu vapaalle jalalle aikaa sitten, lesbot myös ja nyttemmin kansa seuraa kiihtyvällä mielenkiinnolla heidän riemastuttavia edesottamuksiaan. 

Kuulopuheiden mukaan jossakin Kuopion takana Siilinjärvellä on kuulemma jo ensimmäinen yhä uudempaan suuntaukseen orientoitunut yltiöpäinen hurjapää laadituttanut Kokoomuksen paikallisosaston ensimmäisen toimeenpanevankomitean  sihteerin natolla kannelman polliisiviranomaisesta joka ehkäisee hänen syvän rakkautensa Mansikkiin piilottamalla lesesäkin ja jakkaran.

Parannusta tavallisen metsästäjä-kalastajakansan elämän laatuun on siis satsattu tuntuvasti sirkuksen taholta jatkuvalla syötöllä. Uusimpana se kun myös ampuma-ase tutkinnon valvojien toimintaa ehdotetaan rajattavaksi niin, että heidän todistuksensa voimassaoloaika päättyy jo asianomaisen kuollessa.

Suuri valtiollinen Cirkus Arkadia esittää lähes joka päivä median avustuksella lähes koko kansaa huvittavan pelle-esityksen. Uskomattominkaan typeryys ei ole ollut pois suljettu näissä esityksissä koskaan. Siinä mainiossa sirkuksessa Väärän kuninkaan päivä oli ja on jokainen esityspäivä.

Maa elää suuria ja tyyniä, täysipainoisia onnellisuuden hetkiä. Erinäisiä sijoituksia erinäisissä osaamislajeissa ostetaan eri ministeriöiden toimesta kaikenkarvaisista mustikkamaalaisista tutkimuslaitoksista omaa heimon iloksi ja huviksi. 

Lähes joka viikko tämä onnellinen maa, hyödyllisten idioottien lumedemokratia on jossakin asiassa ykkönen maailmassa. Tai ainakin hipoo liki kärkipään sijoja. 
Yleensä normaalisti luotettavina pidettyjen uutislähteiden mukaan Absurdistan olisi kohoamassa jopa maailman wiisainpien kansojen joukkoon, jos wiinanjuonnissa jaksettaisiin vielä tovi pinnistellä.
 

Esimerkiksi lukutaidossa kansa oli kehittynyt jo aikaa sitten sangen kovanluokan ykköseksi. Lähes koko kansa on huippuosaajia tällä klusterilla. Itseasiassa tulosten mukaan se osaa lukea suoraan, ulkolukuna mainosten sanoman juuri sellaisena kun se tarjotaan kultalautaselta ilmaisen arpalipukkeen kera. 

Se osaa ja hallitsee lukea saippuasarjojen tekstityksiä sujuvasti ja kykenee niin ollen määräaikaisen työpaikan lentävällä kahvitauolla keskustelemaan sujuvasti juosten edellisillan draaman kaaren ulkoa alusta loppuun.
 

Pieni puutteita toki on, mutta ne sallitaan mielihyvin sirkuksen taholta. Rivienvälistälukutaito puuttuu useimmilta, sosiaalisten viestien lukeminen ja tulkitseminen sirkuslaisten kasvoilta rahvaanomaiseksi samoin useimmilta. 
Toisin sanoen; valehtelemista ja pödynpuhumista ei moni urbanisoitunut tunnista enää vedellä toimivien tuulimyllyjen kasvoilta. Myös tilastojen lukeminen ontuu niin, että underground piirien lentävin lause on:  
"Prosenteilla on tätä kansaa ja heimoa kusetettu enemmän kuin millään muulla yksittäisellä pödyllä!"

Laskutaito ei ole ihan ykkönen, mutta sentään lyhyt matikka nyt on kuitenkin jokaisen kanssa läpikäyty leiririppikoulussa. Jopa valtion varoista huolehtiva pelle oli käynyt lyhyen matikan kurssin Wikipedian mukaan. Kansa osaa nykyisin tehdä velkaa erinomaisen hyvin ja uskoo sen avulla olevansa pian yhtä rikas kuten velanantajankin.
Ja mikäpä on velkaisena ollessa. Korruptio on Sirkus Arkadian toimesta häädetty Hiivattiin, kansanviihdytyssirkus on maailman rehellisimpiä siltä osin mitä se kykene muistamaan ja rahalla saa, tosin osa kansasta, pieni kipene - höykäsen pölähdys vain, ei ymmärrä sitä. Heidän aivokapasiteettinsa on valitettavasti yhä alle keskiluokkaisen veronmaksajatyperyksen normin.

Eletään niin sanotusti kansakunnan onnellisimpia, rikkaimpia hetkiä, velalla kuitataan velkaa, syödään omaan napaansa tuijottaen aitoa kotimaista tehdasvalmisteista paskaa. Tässä mainiossa vedellä, sokerilla ja hiivalla toimivassa yhteiskunnassa kisaillaan iltaisin leikkisästi siitä kuka on käynyt useimmin ja pisimmällä ulkomailla VISA-velalla. 


Eikä siinä vielä läheskään kaikki. Ne ankarimmat luonnonsuojelijat pitävät akkaansa Tukholmassa saakka suojassa ja kulkevat lentämällä, lennot luonnollisesti lentokoneella, viikonloppuisin suojelemassa puolisoaan saasteilta.
Edistyksellisimmät luonnonsuojaajat ajelevat katumaastureilla, koska niiden kulutus suojele sademetsiä kaatuilemasta itsekseen, omine aikoineen, luomumaisesti wanhuuttaan, elämän kiertokulun mukaisesti. Virallisesti he ovat harhautuneet Virheisiin, mutta aikuisten oikeesti kuuluvat tšuhnien puisto-osastoon.

Tarina on lyhyt. Niin kuin metsästystarinat nyt yleensä. Saalis joko kaadetaan tai se hukkuu suuriin asumattomiin tonttipulan vaivaamiin selkosiin. Niinpä tätäkin lystiä kestää aina vuoden 2011 huhtikuulle saakka. 


Henkeä pidätellen odotellaan mitä sitten tapahtuman pitiää Lopulta kuulunee huokaus. Helpottunut huokaus; ei mitenkään, sama meno jatkuu. Paska muuttuu kakaksi, kusi pissiksi ja kestänee kai taas reilut kolme vuotta kunnes ne saavat tyystin uudet nimet, eli luultavimmin pissi muuttunee kuseksi ja kakka paskaksi.
 

Kansa taputtaa korviaan myöten kusessa, ei sano sanaakaan, sillä  silloin joutuisi aukaisemaan suunsa, mutta pinteestä huolimatta Absurdistanissa asuu maailman tyytyväisin kansa.
M.I.T.U.-tutkimuslaitoksen mukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

UNTUVAiNEN PEiTTO

 
UNTUVAiNEN PEiTTO
 
Viime päivien kiivaat henkäykset Jäämereltä,
riuhtova, epätasainen puhallus,
oikukas ja reuhtova;
tämä häilyvä, ajoin vaakasuora tuuli viestittää lumesta.

Se ei ole ennustus, eikä se yllätä,
mutta se tulee joka kerta tänään
kun sopisi vasta huomenissa tulla.

Tuolloin olisi valmiina sivakkapari pirtin nurkalla,
mäystimet ja päläät notkeiksi rasvattuina,
porkat säyseänä vieressä, kerkät korjattuina.

Wankka kouhittu peski odottamassa porstuassa
sisälleen hytisevää kehoa harmaja tikkuri yllään,
pässinpökkimät suonikkaiden kinttujen myötä kiskottuna.
Nutukkaat jalassa.

Takassa tuli, padassa poriseva pororokka,
hällan pankolla musta kana tuittupäistä kahvia täynnä.
Juuri paistetun rukiinen tuoksu nokkaa hivellen
etsimässä sijaa tuoksutarhasta.

Mutta ei se sovi, ei käy, tulee jo tänään - on tultava.
Nyt on hyvä hetki oitis varistaa
untuvainen peitto mannun päälle.
Odotamme.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. lokakuuta 2010

KiViPARVi

 
KiViPARVi
 
Outametsän keskellä,
tuulten humistessa aihkien lakkapäissä
erotan puhkujen lomassa narinaa.
Kaksi puuta - toisiinsa kietoutunutta kuostoa,
kertaa pitkää tarinaa ensilumen kirjomalle maalle.

Muut ovat kaikonneet etelän lämpimään,
jäljellä on vain puut, kuukelipari ja empivä kaarne;
parvi hiriseviä tirpusia pyrähtelemässä oksalta lierille
ja lieriltä pivolle.

Pilvi yllä ratkiaa äkin ja purkautuu,
ensimmäiset varovaiset hiutaleet leijuvat ujoina,
tunnustelevat tienoota ennen pyryä.
Rohkein istahtaa haistimeni nokkaan ja kutittaa.

Taistelen kohtausta vastaan,
väkisin tirahtavat kyynelhelmet silmäkulmista,
pidätän henkeäni uuvuksiin, mutta se tulee sittenkin.
Sietoraja ylittyy ja aivastan taivasta myöten.

Irtonainen lumi pöllyää maasta,
kiviparvi kierii vastamäkeen tievan rintaa,
puut taipuvat katketakseen,
tiaiset vaihtavat paikkaa hatunlierillä
ja korppi pyrähtää etsimään kuolleempaa raatoa.
Kuukkeleista ei höykäsen pölähdystä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. lokakuuta 2010

LiiTTOUTUNEiDEN MAiHINNOUSU


LiiTTOUTUNEiDEN MAiHiNNOUSU

Aivan helwetillinen kohkaaminen on taas kerran käynnistynyt avioliitosta, eikä sillä näy olevan loppua eikä tolkkuakaan aivan lähiaikoina. 
Vaikka usein olenkin vähemmistön puolella lumedemokraattista enemmistöä vastaan, niin tässä asiassa en, sillä joskus enemmistönkin on saatava päättää pelkällä massallaan kun pienen sakin yks'oikosiin humeetteihin ei mikään looginen perustelu käy, kelpaa taikka sovi.

Kyse on tietysti nimikkeestä, yhdysanasta avioliitto. Viimepäivien porinapatoja ylläpitävä, näköjään ehtymätön aihe. Heti chileläisten mainareittein live-draaman jälkeen. Samaan aikaan kun koko kaupallinen maailma tekee toisilleen silmittömästi velkaa selviytyäkseen silmittömistä veloista.
 
Heh ja hah - maailman talous kouristelee viimeisillä voimien rippeillään. Fantastinen tšuhna Katainen reistaa hoitaa tuhoon tuomittua yritystään pelastaa maailma yksin, yksin ja yksin, mutta täällä Absurdistanissa vaan juupas-eipäs diskuteerataan ja horistaan  siitä miten kiva ja mukava olisikaan olla homo, jos saisi olla avioliitossa toisen homon kanssa.
On ilmineerattu koko heimon kuullen, että silloin olisi kaikki hyvin - maailman taloudelle paskat.

Yhdyssana
avioliitto, sehän on jo käytössä, hyvänen aika. On vain valitettavasti varattu heteroille jo aikaa sitten. Heterot ovat olleet jotenkin kai nohevampia nähtävästi. On turha pyrkiä kolmanneksi kahden kauppaan, vaikka voihan sitä miettiä josko ihan piruuttaan menivät ja varasivat itselleen tuon avioliiton.

Nooh - sanovat kristityt mitä tahansa, avioliitto on muotoutunut jo aikain saatossa tarkoittamaan kahden eri sukupuolen liittoa. Ollut sitä iät ja ajat. Eikä vain mustakaapujen maailmassa, vaan myöskin pakanoiden, ympäri maailman kansojen. Paljon paljon ennen mustakaapujen jumalan keksimistä. Sitä on siis tyhjä minkään uskonnon itselleen omia ja omistella.

Tietysti jumalaan ja raamattuun uskovat saavat sanoa oman näkemyksensä simppelistä vinkkelistään, eikä sitä ole muiden syytä ivata tai käydä pilkkaamaan julkisesti.
Mutta on muistettava ja huomioitava että se on vain yksi näkemys muiden joukossa. Se ei ole yksinkertainen, yksiviivainen peruste koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Yksinkertainen perusperuste sen sijaan on että homot ja lespot ovat yksinkertaisesti vain myöhästyneet kyydistä ja nyt sitten vasta hoksanneet alkaa ääneen mouruamaan. Keksineet itselleen parisuhteisiinsa uudelleen tämän po. avioliiton. Hämmästyttävää.

Haloo! Missä on logiikka? Ongelma muka on tiedossa ja ilmiselvä. Mutta toinen ryhmä on varannut nimen jo käyttöönsä eikä tahdo siihen muunlaisia.
Asia on sillä selvä. 

Missä on sitten oikea ongelma, sillä tämä ongelma on tekemällä tehty, kun homoparin pysyväisluonteiselle suhteelle on haettu ties mitä hyväksyntää, ihmisten, yhteiskunnan ja Jumalan t. jumalien – rinnastamalla se nimeä myöten avioliittoon.

Sitä paitsi, kaikkiseltaan,  ei avioliitto yksistään autuaaksi tee homoa tai lespoakaan. Sen todistaa erittäin suuri  määrä avioeroja heteroillakin. Vaikuttaa kuin avioliitto olisi pikemminkin muotiasia kuin kahden inimisen avoimesti toisiaan kohtaan tuntema yhdentymisen halu ja tarve sekä sen merkiksi solmittava julkinen liitto.
~~~~~~~~~~~~

Jos olisin oikein nokkela homonen tai lesponen, kiiruhtaisin oitis tutkimaan millä konstein muissa kulttuureissa on kutsuttu/kutsutaan tätä samasukupuolistenliittoa. Yliopistoväelle, jollekkin kansanperinteen tutkijalle tuo tuskin olisi mikään ongelma ottaa selville.
 
Onhan se toki myös instituutio - mustakaapujen uskonnoissa jumalan asettama liitto, mutta ei saa myös unohtaa, että monessa tapauksessa myös ensisijaisesti vain kahdenvälinen sopimus/liitto, jonka yhteiskunta kirjaa tiedoksi.
Liitto jonka jossakin muualla perhe, suku, heimo tai kansa yhdistää, juhlistaa ja hyväksyy (pyhittää).

Ja onhan se myös juridinen käsite kun se on sille tolalle nostettu jäljempänä yhteiskunnan hallitsemisinstrumenttien kehittyessä.
 
En usko että kukaan täyspäinen ehdoin tahdoin alkaisi vastustamaan em. sakin perusoikeuksia sinällään tasa-arvon jne. suhteen yhteiskuntaan nähden.
Itselleni toki pienessä, synkässä ja ahtaassa humeetissani olen sallinut epäillä hyvin runsaasti adoptiolasten onnea, jos ulkoinen adoptio tulee poikaparille sallituksi tasa-arvon nimissä. Toki ja toki.
Jos jotakin lyödään astalolla päähän, pitääkö muitakin lyödä?

Avioliitto on vuosituhansia vanha instituutio. Vuosituhansien ajan sitä tarkoittavat sanat ovat merkinneet liittoa, jossa on vähintään yksi mies ja vähintään yksi nainen, vaikka sen muodot, tarkoitus, sosiaalinen merkitys, tunnemerkitys jne. ovat muutoin vaihdelleet suunnattomasti eri aikoina, eri kulttuureissa ja eri inimisille.
 
Ensin se kuitenkin muotoutui miehen ja naisen liitoksi inimiskunnan ensimmäisten yhteisöjen pikkuhiljaa kehittyessä aikain saatossa.
Paljon, paljon ja paljon ennen ensimmäisenkään yhteiskunnan kehittymistä.

Monta muutakin asiaa on uskonto ja vallanpito ominut itselleen ihmissuhteista, selittäin asian kääntäen parhaan päin, mutta omaksi edukseen.
(Ei vähimpänä perintökaarta, jotta siitä voisi verottaa... taikka keskiaikaista isännän ensiyön-oikeutta morsiameen... suojelun/työpaikan varjolla)

Avioliitto on ollut heteroiden liitto kaikkialla, mutta jos nyt jollakin lukijoista on pienintäkään aavistusta siitä että joku jossakin muilla mustikkamailla kutsuu homo-/lespoliittoa avioliitoksi, niin itse suostun kyllä kuuntelemaan. Paas antaen tuleen!

Joku toisaalla esitti, että jos kerran avioliittoa ei haluta sallia kaikille, on myös avioliittolaki nimettävä uudestaan.
Aivan! Nimitettäköön vaikkapa avio- ja homoliittolaiksi.

Mutta vain sillä perusteella että heterot keksivät ensin avioliiton ja muut keksivät uuden nimityksen. On myöhäistä mennä myllyyn kun akanat ovat jo säkissä.

Etymologisesti avio- tarkoittaa tällä erää, (uusimpien selitysten mukaan) ava-vartalosta avata-verbin kautta avointa, julkista liittoa, joka taas vuorostaan kyllä puolustaisi yhteistä nimikettä liitoille.
Mutta kuten tuossa edellä jo mainitsin, heterot keksivät avioliiton ensin, pitäkööt siis sen. Reilu peli.

Ehken yhteiskunnan pitäisi järjestää valtakunnallinen ideakilpailu? Mene ja tiedä. Ja hyvillä palkinnoilla, että asiasta päästäisiin eroon.
Tämä tyhjäkäynnillä polkeva keskustelu on turhaa. Minä olen oikeassa - sinä väärässä ei johda tuota tuonnemmaksi.

Siitä vaan wapaasti keksimään oma, uusi nimi liitolle.  
Päätän lähetykseni tähän.

Olajaa Harmaasusi
 


Oh-show-tah hoi-ne-ne

On se vaan surkeaa kun haavasta tulee leppä eikä kukaan hoksaa rientää auttamaan. Tervetuloa Absurdistaniin!

torstai 14. lokakuuta 2010

valokuva


VALOKUVA

 
VALOKUVA
 
Maanpiirin yli kaareutuva ultramariini,
kaukaa avaruuden sfäärien äärettömästä tyhjyydestä.
Sinisen alla tuntureiden hohtavan valkoiset kallaat
saavat siristämään.

Hiljaisuus on pakahtunut niille sijoilleen,
on korvin kuultavissa - aistittavissa iholla;
se valuu rinteiden myötä laaksoihin,
kurujen syviin uomiin
ja leviää skaidien ryntäitä pitkin alas aavoille jängille.

On niin paksu hiljaisuus, että sitä voi viiltää siivuihin,
nauttia läkähtymättä, viipaleen kerrallaan.

Viimeisellä palalla;
korskuva porotokka tolvaa alas röhkien,
koparoiden nakse peittyy pöllyävän lumen nujakkaan.

Katkeamattomana nauhana vierii elon mahtava virta
viereisen tunturin kuvetta,
mutta ääni kantaa hiljaisuuden yli sijalleni.

Näkymä on piirtynyt,
suorastaan iskostunut,
humeettini sisimpään valokuvana;
kaivertunut sieluni herkkään sisäpintaan.
Syöpynyt muistoksi elinkaaren loppuun saakka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

VOi NÄiTÄ SÄiTÄ


VOi NÄiTÄ SÄiTÄ
 
Wimmaisesti,
hurjapäänä ankarana, kauheana;
käy pohjoisesta viima - talven kiima.
Mielen maahan liiskaten, kielen kitaan liimaten,
ihmisparkaa piiskaten;
se reuhtoo teuhtoo, hirviönä irvii - uupuvaista piinaten.

Nostaa pintaan sielun tuskan,
mielen mustan synkän ympärille kietoo kynkän;
kiskoo - sinne tänne huojuttaa ja viskoo.

Viiltää luihin, ytimiin,
on keho kääräistävä kutimiin.

Millaisiin?
No yltä päältä, päästä varpaisiin
ja kerran takas',
villaisiin.

Voi näitä säitä,
viettää pian talvi häitä;
hunnun valkean se ylleen heittää
syksyn liepeen alle peittää.

Mut' jotenkin se kiihottaa kun tuuli tulla liihottaa;
saa aikaan hymyn apean.
Hyvin ohuen ja aika kapean.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. lokakuuta 2010

SEKAVA RÖYKKiÖ


SEKAVA RÖYKKiÖ
 
Apposen aukea, sinisen harmaa lakea järvenselkä;
tyvenenä se kaartuu näköpiiriä hivellen,
sielua sivellen horisontin yli loputtomiin.
Aavistus pilvistä ei ole kangastus vaan tosi.

Se laitimmainenkin kuikka.
Se on pakannut kapsäkkinsä,
kasannut rensselinsä
ja vääntää vauhtia kiihdyttäen itseään lentoon
siipispankot vettä räiskyttäin.

No,
lopulta irtoaa veden hallusta, roikauttaa huudon
ja kaartaa heti lulliin leikaten vanan styyrpuurista
sekä häipyy näköpiiristä sen siliän tien.

Matkaamme molemmat erisuuntiin.
Loittonemma tahollemme,
kumpainenkin omiin päämääriimme tähystäin.

Toinen lentäin omin nokkinensa,
toinen seisten jymisevän moottorin edessä,
nokka koillista kohden,
tuhansien silmien tuijottaessa janoisina paljuista.

Näennäisen sekava röykkiö havasta
johon äkkinäinen ei koskisi edes tikulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. lokakuuta 2010

HiLJAiNEN TiETO

 
HiLJAiNEN TiETO

Pieni harmaantunut, pussihousuinen, tavallisen oloinen mies laavaa verkkoja siljolla. Pitkä köysi on pingotettu harmaan pirtin nurkasta saunan nurkkaan. Maassa on kevytpeitteen kappale, ettei havas kerää kaikkea maasta lojuvaa ryönää.
 
Verkko toisensa jälkeen saa saman arvioivan käsittelyn. Sotkut selvitetään ja isompia reikiä kurotaan pienemmiksi solmimalla rihmat tietyn kaavan mukaan nippuun, että pyydyksen ryhti säilyy.
Alapaula käydään läpi huolellisesti, ettei se ole pahoin kiertynyt. Hiirenkorvat siinä hidastavat verkkoa laskiessa kun ne takertuvat silmien läpi pujotellen liinaa nippuun.

Homma sujuu tasaiseen tahtiin, ei ole eilisen teeren poika tämä, ottaa paljusta uuden heti perään kun edellisen hylkää toisaalle.
Välillä kääntelee päätään, nostaa nokkaansa - kuuntelee, haistelee tuulta. Selvästi on lähtöä tekemässä. Vaikkakin kyllä verkot on läpikäytävä joka tapauksessa - lähtipä sitten tahi ei, jos niillä vielä joskus meinaa kalastaa.

Mutta tämä mies on siis selvästi lähdössä. Valmiiksi pakattu pullea reppu odottaa porstuan rappusella. Samoin nojaa hauliase uksen pieltä. Sadeasusteet laskostettuna, makuupussi ja viikattu laavukangas siinä vierustalla. 
Mitä sitä muuta tarvitsee jos on ammattilainen? Siinä kaikki.

~~~~~~~~~~~~

Homma alkaa olla selvä. Verkot on setvitty ja lajiteltu paljuihin. Kalamies siirtyy syrjemmällä olevan tulipaikan tykö, nostaa pannun hiipuvalle hiillokselle ja istahtaa tuokioksi odottamaan kuksa kädessä.
Hetkessä pannu korahtaa tulisten hiilien päällä ja ukko kurottuu ottamaan sangasta, kaataa siitä itselleen lähtökahvit. Asettaa kuksan kivelle ja kaatelee loput sisällöstä nuotioon. Vankka, sakea onka puhaltautuu taivasta kohden, sihisee ja litisee, sitten tyyntyy ja vaimenee.

Kopauttaa kahvittelija vielä pannusta loputkin perskat pölkkyyn ja sillä siisti. Nostaa sen sitten lähtevien puoleiselle kyljelleen. Se nyt vielä puuttuisi, että se Lempo soikoon unehtuisi tänne.
 
Siemailee kuksallistaan, miettii ja tuumii, laskeskelee säätä ja tuulta. Joukaisparvi tulee ja menee yltä. Siiven suhina kuuluu selvästi. Niin läheltä liippaavat. Kuuluu sakki kaartavan ja kiertävän joen suuntaan poukamalle karonkan pitoon.

Hörppää viimeiset pisarat, nousee ja sieppaa pannun völjyyn sekä astelee suoraan saunan kulmalla seisovan, ajansaatossa tekeytyneen farmari-Ladan luo.
Napsahuttaa perälunkan auki, asettelee pannun ja kuksan tervassuljua puolillaan olevaan ämpäriin. Järjestelee muutenkin tilaa ja lampsii sitten noutamaan verkkopaljuja.
 
Kaikella on oltava järjestys, myös niillä paljuilla. Humeetissa on kelattava ensin missä järjestyksessä aikoo laskea ja sitä mukaa ne on ladottava veneeseen ja siis päinvastoin auton sisuksiin tietty, koskapa vain samasta ovesta mahtuvat pois mistä sisäänkin.

Järjestelmä on aikain saatossa hioutunut miekkosella niin juoheaksi, ettei tyhjää hosumista juurikaan ole. Siksi toiminta vaikuttaa määrätietoiselta ja verkkaiselta vaikka kaikki liikkeet on harkittu tarkoin. 
 
~~~~~~~~~~~~
 
Tämä on juuri sitä hiljaista tietoa. Sitä josta nykypäivänä useampi ja useampi puhuu ja nostaa esille, moni varoittelee sen katoamisesta, jolloin se on uudelleen haettava kokeilemalla.
 
Nooh - kukin maksakoon oppirahat niin halutessaan, osittain tyhmää se on joka tapauksessa, koska useimmissa tapauksissa osaaminen olisi siirrettävissä uuteen humeettiin kohtuu pienellä vaivannäöllä.

Mutta lyhytjänteisyys - herra paratkoon, on aina ollut se tyyli, jolla koheltajat ovat auranneet tietä. Koskaan ei ole aikaa tehdä asiaa kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä se uudestaan.

Sehän on selvä että valtava määrä hiljaista tietoa on tullut jo määränpäähän ja on edesmennyttä iäksi ajaksi. Se on selvä pyy se.

~~~~~~~~~~~~
 
Kalamies saa paljut aseteltua, kiepsahtaa noutamaan porstuan pielestä aseen, repun ja rensselit. Nakkaa repun olkapäälle, rensselit  kainaloon ja aseen toiseen. Sulkee oven ja asettaa harjan nojalleen.
 
Astelee kimpsuineen Ladalle ja ujuttaa vermeet paljujen päälle ja lompsauttaa oven kiinni. Kiertää rantteen, tarkistaa nuotion, vilkasee vielä pirttiin päin. Oijustaa sitten autolle ja nousee kuskinpukille. Starttaa käyntiin ja lähtee taiteilemaan möykkelikköistä tietä vallantielle ja siitä sitten venevalkaman suuntaan.
 
Kommunisti Ripasti, leskimies ja kulttuuritoimenjohtaja evp. siinä lähti juuri kutusiikoja itselleen pyytämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

MADONLUKU


MADONLUKU
 
Anna maailman juosta,
menköön omia menojaan hulluutensa perään.
Ui valtavirtaa vasten itsesi tähden.

Vaikka se aluksi uuvuttaa, saavutat tuokiossa
tasapainon sisimpäsi kera - se riittää.

Pian jo katsot veden tyyntyvää pintaa sielusi silmin,
sinisen harmaata tunturin rintaa,
huurtunutta selkää ruskean jängän poikki.

Melkein kuulet utuisen terhenen lipuvan niiden myötä,
väliin tanssahdellen,
väliin vyöryen mahtipontisesti - ylivoimalla.
Sumuisten lonkien lomasta kurjen hyvästit.

Vähemmästäkin sitä joskus liikuttuu,
niiskuttaa, nieleksii ja rykii,
käsi haparoiden housun taskusta nästyykiä,
muka nokkaa pyyhkiäkseen.

Se että osaa humeetissaan tunnistaa vallitsevan tolan,
omin silmin näkemässään yksinkertaisessa kauneudessa on lykky.
Se on se onni - se jota niin moni halaa,
vaikka kaikki on kädenulottuvilla.

Tarttumiseen täytyy olla halu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. lokakuuta 2010

RiEKOSTUSTA


RiEKOSTUSTA
 
Kahvin nauttimisen tuttu tulos;
pohdin ja mietin, kerään voimia, herätän vietin;
sillä kohdin toimia tohdin - hylkään hetkeksi liekin,
raotan liepeen ja nousen ulos.

Syksyn hiljaiset kasvot,
iljaiset niljaiset, määntyneet nääntyneet,
tuskasta vääntyneet;
kääntyneet talven puoleen riisuttuina,
ottavat vastaan joen ahteella.

Kun kiljaisen,
wiimeinen lehti kirpoaa,
vajoaa raskaasti kieppuen syvälle maahan.

Valmista on märän ja mörön tulla kalmistoon;
kimeän huurteen, pimeän mustan,
usvan autereen yli syksyn maatuvaan syliin.

Aistin kuinka myrskyjen piiskaama,
hyytävien tuulten ankara, karu ja armoton,
hurja maa huohottaa raiskatun ruohon alla.

Odottaa kaiken armahtavaa kuorta,
anoo höyhenenkevyttä lohduttavaa ensikosketusta,
kuin unta pumpulipilvestä peittona;
kuorrutusta joka silottaa rypyt ja nypyt kasvoilta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne