sunnuntai 24. lokakuuta 2010

PELKKÄ KUU


PELKKÄ KUU
 
On koolla jälleen tinkimätön rinki,
joka tälleen,
jättimäisen latvan alla kuolpunalla,
aukiolla, muuten autiolla - vain yksi kelo;
odottelee merkkii herkkiin korviin.
Joutavana siksi lorvii;
maassa makaa, aikaa toisillensa jakaa.

Kuu - taivaan kuu, täysikuu,
vähitellen voimistuu, hunnun alta paljastuu;
kamuu ylle kelon,
häätää hiiteen ihmispelon.

Uskottunsa koolle hamuu,
antaa yölle elon, tekee selon työlle,
jot' sakki harmaa harrastaa.

Ja eikös pian - lempo soikoon,
jängän yli kanna jostain kaukaa kairan takaa,
woimistuva oiva, soiva - suden joiku haikee,
vakaa, matkijoille vaikee.

Sen kaiku toistaa vastarantaa,
nostaa innon hukkasakin sieluun;
pala tarttuu jonkun nieluun
ja kohta uusi uljas huuto raikuu, kaikuu,
kiirii ympär' elon piirii.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

3 kommenttia:

  1. Naureskelin tuossa itsekseni. Hauska.

    VastaaPoista
  2. Katson päivittäin kuviasi google readerin kautta, joka kerran lumoudun.
    Tekstejä olen nykyään huono lukemaan, en jaksa keskittyä, mutta kuvasi antavat minulle paljon kauneutta. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Luonnonlapselle:
    Nauru pidentää ikää!

    SusuPetal'lle:
    Kiitos itsellesi lämmittävistä sanoistasi.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi