sunnuntai 10. lokakuuta 2010

MADONLUKU


MADONLUKU
 
Anna maailman juosta,
menköön omia menojaan hulluutensa perään.
Ui valtavirtaa vasten itsesi tähden.

Vaikka se aluksi uuvuttaa, saavutat tuokiossa
tasapainon sisimpäsi kera - se riittää.

Pian jo katsot veden tyyntyvää pintaa sielusi silmin,
sinisen harmaata tunturin rintaa,
huurtunutta selkää ruskean jängän poikki.

Melkein kuulet utuisen terhenen lipuvan niiden myötä,
väliin tanssahdellen,
väliin vyöryen mahtipontisesti - ylivoimalla.
Sumuisten lonkien lomasta kurjen hyvästit.

Vähemmästäkin sitä joskus liikuttuu,
niiskuttaa, nieleksii ja rykii,
käsi haparoiden housun taskusta nästyykiä,
muka nokkaa pyyhkiäkseen.

Se että osaa humeetissaan tunnistaa vallitsevan tolan,
omin silmin näkemässään yksinkertaisessa kauneudessa on lykky.
Se on se onni - se jota niin moni halaa,
vaikka kaikki on kädenulottuvilla.

Tarttumiseen täytyy olla halu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Karuudessaan - yksinkertaista kauneutta tekstissä ja kuva kylmän "kukasta". Karuus alkaa valua sieltä tänne alaspäin.
    vatukka

    VastaaPoista
  2. Osui juuri tämän hetken mietteisiin.
    Hypätäkö tuntemattomaan vai lyödäkö vielä kerran päätään samaan seinään?

    Oravanpyörästä hyppäämistä ei varmaan kukaan ole katunut. Ja pääseehän sinne aina takaisin :D

    VastaaPoista
  3. Voiko tuon paremmin sanoa, kuin tuollaisilla madonluvuilla. Hienoa, kun tulin tänne vierailulle. Kiteytit upeasti viimeviikkoiset mietteeni. "Tarttumiseen täytyy olla halu" - tuon painan mieleeni. Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Vatukalle:
    Aika usein täältä, mutta ei se ole kirkossa kuulutettu.
    Tänksis!

    Hanelille:
    * Kohtalo on vaisn omissa käsissä, nooh - hiukan lykkyäkin tarvitaan.
    Päätäseinään on mennyttä aikaa.
    * Oravanpyörään? Kyllä pääsee aina. Avosylin odotetaan.

    Ruskalle:
    "Tarttumiseen täytyy olla halu" Se lienee kaiken toiminna A&O.
    Muu puuhastelu on ajanhukkaa.
    Kiitän kommentista.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi