perjantai 1. lokakuuta 2010

HYViLLE VELJiLLENi


HYViLLE VELJiLLENi

Luin jostakin kummasta, että Sisilian mafia, elikkä tuttavallisesti Cosa nostra (meidän asiamme) olisi tehnyt yön hämärissä, parhaaseen työaikaan, tutustumisretken tähän meidän ainutlaatuiseen, sini-valkoiseen suomalais-ugrilaiseen Maantapa-kulttuuriin. 

Tulkin mukaan olivat mutisseet tyystin Marlon Brandomaisesti  posket täynnä pumpulia, käsiä vilkkaasti ja värikkäästi levitellen tosilleen,  että tämä lempolainen alkoikin parahultaisesti kiinnostaa. 

Että täällähän tehdään, Himskatti vieköön (Porco flameda), samaa bisnestä laillisesti kuin mistä heidän perällä mätkitään häkkiä,  niin jotta kalterit kalisee, jos narahtaa tai joku laulaa ennen kuin lupara puhuu.

Olivat ihastelleet kovasti (Mamma mia), että suomalais-ugrilaisen Maan tavan harrastamisesta kiinnijäänyttä, runsaasti munannutta ja asian pöydälle julkisesti töllisteltäväksi nostanutta henkilöä rangaistaan yleensä vain Itsenäisyyspäivän seutuihin hakaristi-mitalilla (Suomen vapaudenristi) ja VIP-palaverilla linnanjuhlien "bäckstagelle". 


Sitten juhlapäivää seuraavana ensimmäisensä palkallisena arkena voi taas aloittaa uudessa suojatyöpaikassa johtajana ja harrastaa päivisin joko golffaamista tai doggingia. 
Sihteerin hoitaessa työt ettei satu enää virheitä.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki viime käden tieto. Korruptiokeskustelu jatkuu, etten sanoisi lainehtii. Paljastusta seuraa aina uusi. Nähtävästi sangen monella sektorilla työstetään maan alla hämäryyden syövereistä  korruptiotutkimuksissa esiin noussutta asiaa omalla tahollaan julkaisukelpoiseen, eniten räväyttävään muotoon. Ja säväyttävään.
 

Hyvä niin. Netti ainakin vielä toistaiseksi toimii salamannopeana kuriirina, niin että tieto rötöksistä ja konnuuksista on heti lähes koko reippaan ja suoraselkäisen rupusakin tavoitettavissa. 

Epäuskoisista kommenteista päätellen - erinäisillä keskustelupalstoilla,  näyttää hyvinkin runsaasti siltä, että tästä syövästä ei päästäkään  niin vain  eroon ihan tavallisin konstein.

Nooh - ehkä rupusakin kyllästymispiste joskus ylittyy ja kaduilla joutuvat suomalaiset ampumaan suomalaisia. Saa nähdä.
 

Tällä erää, vaalien kuumentaessa tunteita on vain arvuuteltavissa milloin KEPULiEN sontatunkiolla saadaan tarpeeksi noista muiden puolueiden syväkurkkujen sisäpiiri- ynnä Hyvä Veli-tiedon vuotamisesta.
Sitä odottaa nyt jännityksellä koko muu vielä tahriintumaton Suomi.

Ihmetellä täytyy ja hattua nostaa eliitin vahvalle sitoutumiselle omaan kuppausasiaansa, lipsumisia on vielä niin harvassa, liian harvassa. Tosi harva syrjään sysätty tai yli jyrätty uskaltautuu "laulamaan". Sisäpiirillä kun lienee hyvin todennäköisesti "vasikoinnista" oma, salainen ja ankara omertà-sääntö?
(Sisilian murteella omertà tarkoittaa miehekkyyttä)



~~~~~~~~~~~~

€uron horjumisesta ei vielä puhuta yleisellä taholla kovinkaan paljon. Se on jäänyt tyystin vellovan korruptiokeskustelun varjoon. Maailman paras ja sittemmin €uroopan 3. huonoin tšuhna Katainen, lyhyen matikan mies,  on  nykyurosta hiljaa kuin kusi sukassa. Sitäkin enemmän siitä kuiskitaan ja supistaan asiantuntijapiireissä.

Kaikki muruset saa poimia talousalojen uutislehdistä, sikäli kun se nyt jotakuta kiinnostaa. 

Vaikuttaa siltä että Irlannissa on aloitettu jo lähtölaskenta. Ei ollut pitkä se imelillä lupauksilla voideltu lavea tie jolla Irlanti taivuteltiin ja vokoteltiin Lissabonin sopimuksen taa itsensä  Blsbuubin toimesta.
Nyt näyttää siltä että jopa Lissaboninkin alusta Portugali horjuu.

Jo vain se killa olisi mukava nähdä  €uron romahdus, kun hinnat muuttuisivat takaisin markoiksi - kaiketikin? Paavo Lipposen naama ennen kaikkea.

Heh ja Hah - väsynytkahve + kuivamunkki pahvimukissa, itsepalvelu 12:- jne. tätä rataa paljastuisivat kusetukset.
Joskohan avautuisi silmät vihdoin päässä?



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tsuhna Käteinen nuoleskelee yhä markkinavoimia. Enää puuttuu, että uusi pääministeri jäisi kiinni doggingista. Tervetuloa Absurdistaniin!

2 kommenttia:

  1. Hah hah, on siinä tulkille haastetta kun marlon brandoilla posket täynnä pumpulia :D

    VastaaPoista
  2. Ritalle:
    Haasteet taidetaan noissa piireissä käsitellä raastuvassa.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi