perjantai 29. lokakuuta 2010

KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA


KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA 

Hihtoliitto jolla näyttää olevan nyt kertakaikkiseen kaikki jauhot märkinä on kovin eriskummallinen valtio valtiossa. Ei kovinkaan monella julkista yhteiskunnan tukea nauttivalla instanssilla ole samanlaista hanhenrasvalla siveltyä kuorta yllään josta kaikki sisäpiirin henkilöiden töpeksinnät ja rötöstelyt tuntuvat liukuvan jonnekkin ja kääntyvän päinvastaisiksi - kullekkin CV:nsa täytteeksi.

En enää viitsi kerrata syntilistaa jolle ei näytä toista päätä tulevan. Tuleneeko koskaan? Katkeria, yhteiskunnan Hihtoliitolle tolkuttomasta  rahanjaosta osingotta jääneitä "syväkurkkuja" taitaa riittää sivakointiliiton hautajaisiin saakka, vaikka sitäkin kyllä epäilen - siis hautajaisia, kaatuneeko tuo lempolainen edes ilmastoinninmuutokseen. Kaikki tarpeelliset ja tarpeettomatkin teot - koko syntikuorman, on media listannut ja vatvonut useaan otteeseen.

Ei ole mikään ihme siis, jos rupusakki pitää Hihtoliittoa jonkinlaisena KEPULIEN syövän saastuneena etäpesäkkeenä. Jokaiselle tuttuja kun ovat julkisuuteen annetut Vanhasamaiset termit: ei tietoinen, muistamaton, wanha asia jne.

On esimerkiksi käsittämätöntä ja julkiskuvan kannalta kestämätöntä, että kavallustietoa pimitettiin vuosi siitä huolimatta, että vastuulliset tiesivät asian pilkulleen ja näyttää että myös kavalluksen kohteet tiesivät asiasta lähes kaikki ja silti asiaa hyssyteltiin. Aivan tismalleen samaan tapaan kuin korruptoituneiden kansanedustajien taholla.

Orgasminkaltainen huipennus saavutettiin kai sitten kuin asia oli Hihtoliiton sisällä rahallisesti saatettu "kuntoon" ja kavallusrikos katsottiin loppuunkäsitellyksi nuijankopautuksella. Säästöä ne on käräjäkulutkin tiukkana aikana.

Härskimmillään röyhkeä liiton johtokunnan jäsen puolusteli julkisuudessa toimintaansa kuvaamalla tarkoin sanakääntein rikoksen, jonka nimi on kavallus, vaikka se nyt on itsestään selvää että takaisinmaksaminen ei poista rikosta.

Herää kysymyksiä, miksi virkamiehistölauma hyväksyy moisen? Pitäisikö saattaa ilmoille kenties uusi julistus jossa kerrotaan ketä kaikkia rikoslaki koskee?
Jos syntyy sivakat jalassa ja porkat kourassa, pääseekö pälkähästä pelkällä uutisjutulla?

~~~~~~~~~~~~

Jopa entinen hihtäjä Marjo Matikainen sortui omaan näppäryyteensä kommentoidessaan tätä viimeisintä kaplakkaa eli doppausta.
Selvin sanoin, oletettavasti myös selvin päin, hän väitti toimittajan Mikki-hiireen:  
"En ole koskaan käyttänyt, enkä edes kuullut asiasta".

Huono on kuulo Marjolla ja huono oli siksi esitys lakiasäätävältä KOKOMUSTAN kansanedustajalta, jos ei ole kuullut muka mitään koko hihtomaailmaa kuohuttaneesta MM-Lahden dopping-kaplakasta. 

Pikemminkin Matikaisen esityksestä sai sen kuvan että sisäisessä myllerryksessään, kenties itse itseään onnitellessaan ei kyennyt antamaan ulos täyspäistä kommenttia.
Joten vielä jäi satunnaista kuulijaa epäilyttämään, josko sittenkään oli puhtaat jauhot pussissa.

Päätän lähetykseni tähän, myyn sivakat mäystimineen päläineen, porkat saa sompineen kaupanpäälle. Ostan lumikengät.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Koko Hihtoliitto tulisi saattaa harakoinnin kohteeksi!

2 kommenttia:

  1. Marjohan on puhdas pulmunen, koska pullo oli pöydällä 80-luvun puolella, eihän se liity 90-luvun järjestäytyneeseen toimintaan millään tavalla ;)
    Väärinkäsityksen välttämiseksi: Asiaa kirjoitit tälläkin kertaa!

    VastaaPoista
  2. Puhurille:
    Aivan niin, tuollaiseen puhtauteen moni kompastuu loppupeleissä.
    Kiitän kommentista.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi