HUiMAA LYKKiMiSTÄ (Kihivas 5/2010)

HUiMAA LYKKiMiSTÄ

Niin läksin - heti aamutuimaan,
sudenhetkellä tylysti lylyllä lykkimään.
Väliin kalholla sujutellen,
väliin porkilla vakautta hakien;
itseä pystyssä tukien, loitsuja lukien.
Ääneenkin niitä kai osin kiihkossa hokien.

Tosin en muistanut kaikkia niitä,
mutta se siitä - ei se riitä.

Ankaran wimman kihelmöidessä niskavilloissa
iskin tiikat polanteeseen niin että tierat roiskuivat
ja kerkät pöllyttivät irtonaista hauhtoa
hopeiseksi pilveksi jälkeeni.
Siinä painelin kylkimyyryä hurmeen tuima maku huulillani,
kiihkeä katse terhenen läpi hamuten
kohden seuraavaan mutkaan häipyvään jälkeen.

Tovin kuluttua,
armottoman sauvomisen ansiosta ehätin äreän kulkijan,
joka oli par'aikaa, koht'siltään astumassa syrjään,
poorille joka johti oijustaen suoraan maalikyliin.

Hät'hätää, parahultaisesti yhdennellätoista hetkellä
tempasin hänet tiukkaan syleilyyni,
ryystin nokkani tyystin tyhjäksi
ja pyysin tulemaan vaimokseni.

~~~~~~:~~~~~~

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

TSOORAT YHTYVÄT TOKAKSi

TSOORAT YHTYVÄT TOKAKSi

Tunturin yllä rispaantunut pilven kappale,
kuin tupeena nätillä jätillä;
väliin häilyvä runojen linnikko.

Ja minä sinnikko;
yritän tähyillä kointähteä vasemman olkani yli
ja kuuta, juuri täyttynyttä kuuta,
mutta ne lienevät yhä uinumassa puuntopilvien takana.

Sen sijaan poroja riittää;
valtava tokka, roukuvat mennessään aidan viertä.
Vaihtavat kiekeröltä toiselle;
nulkkaavat jotosta määrätietoisesti.
Vaatimet ja hirvaat sekasten miessien kera.

On kalppinokkaa, kermikkää, kesättiä,
valkkoa, vuoneloa, kosotusta ja urakkaa.
Kunteusta, luostakkaa, peurakkaa, rusakkaa, suivakkaa.
muutama mutsikki, jokunen nimiloppu.
Ja sonotuksena raidossa yksi kolmijalkainen kippa.

Sivusta tolvaa pieni parttio,
mukaan kiiruhtaa umpea oiustava vaipukka.

Koko sakki koontumassa suureksi eloksi.
Jorvat höyryävät, tsoorat yhtyvät tokaksi.
Huurupilvi leijuu lauman yllä ja varistaa hopeapölyä.
Minä tallennan mielikuvia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiLJAiSUUDEN LiPUESSA TiLAAN

HiLJAiSUUDEN LiPUESSA TiLAAN

Nuotion hehkussa, satunnaisten rasahdusten välistä,
lämpimien taljojen päältä tarkastelen
näkymättömän lumouksen muuttumista näkyväksi.
Vaiti ihastelen sinisen haihtumista,
vaihtumista huomenkoiksi - minun sininen hetkeni.

Tuulen tauottua ja hiljaisuuden lipuessa tilaan
heräsin torkahduksestani
ja vain kääntämällä kasvoni näin
kuinka ruso alkoi hyväillä tunturin lakea,
valua siitä kuin kultainen hunaja pitkin vilttoja,
vitivalkeina hohtavia kallaita lanteille.

Ja ne yksittäiset, monimutkaiset mustat lonkerot,
tunturimittarin tappamat koivujen luurangot
kenottavat mykkinä muistomerkkeinä puurajassa;
paljastuvat kuoleman sankaksi metsäksi
valon ehättäessä alemma maalamaan varjoilla
kosmisen teoksen hehkuvalkeaan.

Ankaran heräämisen jäljiltä luomeni tahtovat
yhä valahtaa raolleen - valveuniasentoon;
vaivoin näen kuinka lapintiainen pyrähtää sisään
ja istahtaa silmäripselleni.

Hymähdän.
Puoliunessa kuiskaan rakkaalleni: Aquluk...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiRMUMYRSKY

HiRMUMYRSKY

Olipa mainio lumimyrsky, kerrassaan mainio, mutta siihenpä se sitten jäikin. Alkoi vissiin tympäsemään tätä Norjanmeren matalapainetta kun sille ladattiin Lapin radion toimesta liikaa sellaisia suorituspaineita ettei enää paremmasta väliä. Etukäteismanaaminen vei hurrikaanilta kyvyn. Teki hirmumyrskystä impotenssin. Räyhääminen ja vahingonteko jäi pelkiksi mustiksi haaveiksi toimittajien sieluihin. Kenties odottamaan seuraavaa mahdollista hässäkkää.

Mistä se nyt yksi onneton myrskynreppana, hiivatti vieköön kaikkeen ehtii ja kaikkea ehtii puuhastelemaan. Eikä yksi myrsky koskaan ole pesää tehnyt. Ei Lappiin eikä muuallekaan.

Hyvissä ajoin siitä kyllä alettiin radiossa povaamaan. Heti aamun ensimmäisessä uutisessa 06:30 jo myrsky oli ykkösaiheena, heti perään sitten muita alueuutisia kuten paavin pallit ja haitilaisten coca-cola ja perään vielä myrskyä. Varmuuden vuoksi. Heikompi alkaa epäilemään että jotain lisäliksaa - bånuksia saa, jokaisesta höpötyksen väliin mahdutetusta myrsky-sanasta.

Pelonsekaisella, melodraaman värittämällä huolestuneella äänellä toimittajaressu yritti yhdistää uhkaavan myrkyn jok'ikiseen aiheeseen. Odotti puhelinsoittoja ja liitti hirmumyrskyn milloin mihinkin asiaan aasinsillan kautta.

Uutistenlukija tunnin välein ilmoitti kilometrin tarkkuudella missä kohtaa tämä kauhea hirmumyrsky oli tulossa ja menossa ja mitä vahinkoja oli tehnyt.
Itseasiassa ei mitään vahinkoja, sitä yleistä harmia vaan mitä nyt talvella säänvaihtelusta yleensä on ja sillä siisti.
Asiaa hyvin tuntevien asiakommentteja julkaistiin välisoittoina niin kuin asiaan vihkiytyneelle kuuluukin.

Kuinka helposti pienen toimittajan pienessä päässä pienessä toimituksessa tavallinen harmiton tosiasia muuttuukin suureksi draamaksi? Onkohan työhön turhautumisella mitään osaa siitä?
Oletettavasti - kun on nääs älyä, koulupohjaa ja ammattitaitoa tehdä kyllä juttuja, mutta joutuukin jonkun ylijumalan ennalta valitsemien "piisien" soittajaksi ja sanomiset on siihen väliin pukattava typistettynä kuin kissanpaska.
Käyhän se semmonen älälle - vähempikin.

Lähes kaikki rakastavat draamaa, harva vain haluaa itse osallistua siihen. Toimittajan draamaa on se kun saa maalailla kenenkään toppuuttelematta omasta päästä kauhukuvia kuuntelijoidensa mieliin; patistella pysyttelemään sisätiloissa Suuren ja Mahtavan Myrskyn uhan alla.
No tietenkin siksi että sisällä kuulee parhaiten toimittajan maalailut ja voi kanssaelää "hirveen kauheeta" tragediaa.

~~~~~~~~~~~~

Nooh, myrsky tuli ja meni. Mitä sitten? Saariston selällä näkyi puhaltaneen maximissaan 28m sekunnissa eli 100km tunnissa tai 10 boforia eli 54 solmua tunnissa. Itse onnistuin käsimittarilla mittaamaan rantteelta 14,3 metriä/s ja sekin jo oli ihan mukava tulos. En kuitenkaan rynnännyt puhelimeen.

Käsivarren Saanalla samainen tuuli oli puuskuttanut 35m/s eli sitä luokkaa suurin ja piirtein kun moottoritiellä painellaan talvella "sataakahtaviittä" ja pistetään käsi ilman vantusta akkunasta ulos.

Lunta satoi, pikemminkin juoksutti, mutta tuli sitä kai kymmenkunta senttiä lisää. Paikoin enemmän, paikoin vähemmän, muttei sentään niin paljoa purunnut että nyt silti ihan oikeaksi uutiseksi saakka.
Talvella kun pakkaa väistämättä satamaan Lapissa lunta. Huomasipa ja huomauttipa toimittaja sitä tahi ei - taikka kertoi.

Kävin henkilökohtaisesti paikanpäällä katsomassa jo itse myrskyn aikaan, eli puoliltapäivin, miten lannantuuli oli tuiskuttanut pahimmilla tietämilläni paikoilla Kaamasmukasta Karigasniemelle johtavalla tunturiylängöllä.
Parimetristä kinosta korkeampaa en havainnut sillä suunnalla.

Tosin Saariston selän Ivalon puolella en käynyt lainkaan jonne olettaisin lumen kertyneen etelätuulella jos sitä oli kerta kertyäkseen.

Aamulla liikuin jo warhan, pahimman myräkän aikaan Inarissa kun kiikutin frouaa Eskeliselle jotta ehättää töillensä. Eipä ollut kummosta tiellä - uutisoinnin arvoista, niin että olisi pitänyt puhelimeen tarttua ja toimitukseen soittaa.
Aura ei ollut vielä seitsemän kieppeillä kulkenut mutta juoksutuskinoksia oli harvassa, ylipääsemättömiä ei ollenkaan.

Näissä paikallisuutisten ja toimittajien dramatisoimissa lumimyrskyissä, olipa ne talvella tai kesällä, pätee sellainen juttu, että ne jotka siellä varsinaisen hässäkän alueella asustavat eivät ole juuri moksiskaan moisesta myrskystä. Elettävä kun on joka tapauksessa.

Eikä nämä myrskyt nimeksikään poikkea siitä mihin paikallinen eläjä on tottunut, karaistunut. Sitä vain osaa suhtautua tosiasiaan ihan rauhallisesti, häsyämättä.
Jos tuulee liikaa, menee sisälle. Kyllä se joskus tyssää. Jos sataa lunta, se on raivattava pois että pääsee liikkumaan. Jos on kolmenkymmenenviiden pakkanen, sitä laittaa vain lisäkerroksen "rätei ja lumpui" - sillä siisti. Ja menee jos on mentävä.

Että ei sen kummempaa. Tunturi-Lapissa pitää yhä ikiwanha Lapinmiehen sääntö:
"Jos öksyy kairassa, on lähättävä kothin."

Kyllä minä nyt avaan kodan, teen tulet ja alan nauttimaan Café Granule. Pakkastakin vain vajaat 29 astetta. Tuttua, tuttua!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina 121 parhaalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Obladii obladaa. Enää puuttuu, että pääministeri paljastuu transuksi. Tervetuloa Absurdistaniin!

urakka

Urakka - urosporo toisella ikävuodella.

VALMiSTAN SiVAKAT

VALMiSTAN SiVAKAT

Tyyntynyt - vaienneet vaikeroivat nurkat;
laskeudun ulos siljolle huoneen suojasta,
uunin suomasta huomasta.

Hyytynyt ärjyvä myrsky,
ryytynyt tussahduksiksi - oikullisiksi puuskiksi.
Lennättää lierihattua yllättäin kinokseen
pahaa arvaamattoman kurkkijan päästä,
oitis kun kädet parahultaisesti väsyvät.

Ja toinen moinen vekkuli kierittää sitä hankea pitkin,
juoksuttaa perässä höpsöä juoksijaa,
joka pitää omastaan kiinni,
muttei hatusta.

Käännän pääni ja kuuntelen:
Leppynyt tuulispää,
silotellut maat ja mannut hohtavaksi kanneksi.
levittänyt yllens' puhtoisen kuohkean huovan.
Siihen siloon aion piirtää viiltävän juovan.

Valmistan sivakat matkaan,
hoitelen pohjia, olaita sihtaan,
voitelen, pidossa pihtaan,
tykkään liukua pitkin kinosta,
hohottaa ääneen ilosta.

Pujotan päläksen nilkkaan ja lähden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OTAN KOLAN

OTAN KOLAN

Vaakasuoraan puhaltaa ahvakkaasti,
on puhaltanut ehtoolta saakka.
Taitaa antaa apskeetin entiselle lumelle
jota vielä koittaa ritvashankasissa rimpuilla?
Ennen aamunkoita.

On sen verta arttia nuo puuskahdukset
että vielä se uuden sylkäsee tilalle.

Mutta mihen?
Kun alvariinsa tuulee,
niin eihän se paikallensa jää - satanut lahea viti,
vaan juoksuttaa pahkeinen edellään.

Kurut kinostaa ja tunturin lanteet,
autot, mukat, vankat ja vuomat nietostaa.
Täyttää viimeisetkin sulina loistavat lettojen aajeet.
Laet se jättää, pienemmätkin paljaiksi.
Wanha tapa, jo vain saattaa se olla ihan järkiasiakin.

Soma on soitto nurkissa, lohta ulisee,
volisee ja ajeeraa kuin kolli mouruuaikaan;
väliin ravistaa
ja heti joku kopsahtaa, kokkareita lennäyttää lasille;
tuiskuttanut täpläiseksi kun kertun selän.

Jahka asettuu, alkaa tyyntymään, otan kolan,
on melkoinen ailas työssäkäyville palteet pihatiellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LENTÄiSiN OiTiS

LENTÄiSiN OiTiS

Auringon säde kutittaa nokkaa,
hivelee niin että kylmät väreet sivelee selkäpiitä;
kihnuttavat kolmen vaatekerroksen alla.
Eikä voi raapia.
Jo vain olisi erinomaista, sivistynyttä,
kiireestä ja hopusta vapaata kukonlihaa tarjolla.

On niin kepiä olo,
vain siivet puuttuu tai keijupöly,
muuten lentäisin oitis.

Onnellinen hymy vetää kasvot virneeseen.
Vaatteet on yllä vain pakkasta hämätäkseni.
Silmät siristellen tuijotan uskomatonta näkyä
keskellä päivää.

Aivan.
Kiireisimpään aikaan jolloin koko maa on hereillä,
työntouhussa wimmaisena, heilumassa kuin heinämies,
pää kolmantena jalkana,
suin päin ryntäilemässä eeskahtaalle kun on mentävä.

Ei aikaa, ei tuokiota hillitä itseä,
pysähtyä tervehtimään kutittavaa valoa.

On kiirus kuluttaa, muuten ei selviä.
Pää siinä touhussa jää kyllä entiselleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

parasta elämässä

Parasta elämässä on juuri hetki sitten pyydystetty
ja sitten välittömästi savustettu tammukka
(Salmo trutta fario), tunnetaan myös nimellä tonko.

Joka ei ole koskaan moista maistanut,
saa kaiken toivonsa heittää.

SiC FACiUNT OMNES

SiC FACiUNT OMNES

Istuin kaikessa rauhassa piilipuun alla keinussa ja katselin luupallaan olevien silmäluomien raosta suuren sinisenä välkkyvän aukion yli taivaanrantaa. Näyttelin sivullisille vain joutilasta vetelehtijää. Tosiasiassa mittasin taivaanpiirin pituutta korkeudelta 257m, merenpintaan nähden.
Yksinäinen pähkylä haituvineen kutitti ohi lipuessaan nokan kärkeä. Meillä on jokaisella omat harmimme.

On mukava lojua autereisen keskikesän päivänä unen ja valveen rajatilassa rentona, ilman ensimmäistäkään suorituspainetta mihinkään.

Totuudeksi riittää että lehdet kahisevat ja aurinko porottaa jos et varjosta humeettiasi millään kapineella. No keinussa oli sentään kate, ettei tarvinnut maastokuvioitu sateenvarjo kourassa siinä lekotella - poutasäällä. Olisivat pitäneet kenties jotenkin outona. Ohikulkijat, ne joita päämäärättömästi vaelsi eeskahtaalle pitkin ja poikin läheistä valtatietä joka johti Roomaan, menipä suuntaan tai toiseen. Kaikki tiet johtavat Roomaan. S.P.Q.R. (Sono pazzi questi romani)

~~~~~~~~~~~~

Ripsien raosta, jotka kuin lamellikaihtimet ikään, viipaloivat kuvan osiksi, erotin kaukaa kiloisen pinnan takaa pölypilven, hattaran. Oikeastaan pelkän tupsahduksen, mutta tietäähän sen, sellainen on valloilleen päästetty mielenkuvitus, että pölypilveksi oma henkiläkohtainen ällini käänsi sen. Sen minkä silmät näkivät ihan muuna.

Iniminen on sikälikin sellainen erikoinen tekele, teelmä, jotta kun lapsesta saakka harrastettu sitkeä mielenmuokkaus on sitten aikuisena kohdallaan, niin päänuppi eli humeetti ei tahdo millään nähdä samaa minkä silmät näkevät.

Kummallista. Se minkä silmät näkevät on kaikkein vaikeinta uskoa, eli sen hetkinen totuus, tosi. Niin hyvässä ja pahassa.
Se vaan ei näy, se totuus. Joku muuntogeneraattori tulkitsee sen välillä niin että ikävät asiat laimenee ja hyvät vaikuttavat liian hyviltä. Emme nää maassa makaavaa sairasta inimistä, näämme maassa lojuvan juopon. Emme nää lumedemokratiaa, näämme totuuden joka meille kerrotaan.

~~~~~~~~~~~~

Joka tapauksessa, näin siis valtavan pilven hattaran lähenevän selän yli. Puolimatkassa erotin jo hevoisen ja nelirattaiset jousitetut kiesit. Kieseissä meriheinällä pehmustetun herraskaisen istuimen ja sillä aluksi häilyväisen hahmon.

Otus tuli täyttä laukkaa, lautaset vaahdossa kohti päin, rattailla istui, tai pikemmin kyyristeli nuori jalosukuinen nainen, helmenvaaleassa silkkipuvussaan, kiharat valtoimenaan hyisestä viimassa hulmuten. Hattu oli pakkunut jonnekin tuoksinassa. Hienot naiset erottaa juuri hatun ansiosta huonoista.
Tämä oli vaan hukannut sen tilapäisesti.

Eipä silti että huono nainen olisi sen kummemmin tällä erää ilahduttanut. Tällaisella helteellä. Raskaassa, painostavassa kuumuudessa ei yksinkertaisesti vaan jaksa ajatella niitä asioita. Ei vaikka ne tuotaisiin tarjottimella daiquirin ja jäähdytetyn papaija-viipaleen kera tyrkylle. Ei jaksa.

Niinpä seurasin valjakon lähestymistä tiiviisti kaikin niin voimin kuin mitä sain itsestäni irti ja se ei ole paljoa sillä olen laiska. Olen antanut laiskamadon pureutua sieluuni.
Itseasiassa minä onnistuin houkuttelemaan sen itseeni joskus wiime vuosisadan loppupuolella. Tietysti kun olin ensin analysoinut tolani ja tullut siihen tulokseen että minun ahkeruudestani palkitaan ihan jotkut muut kuin kuin varsinainen mestari.

Siitä paikasta laitoin itseni alttiiksi kaikille tartunnoille ja hyvin tarttuikin. Onneksi vältyin muilta kuin laiskamadolta.
Sen kera on ollut hyvä ja antoisaa elää.

Nykyisin sieluni on jo niin reikäinen että lähes kaiken työn olen sallinut sälytettävän toisille. Vain kulinaristiset puuhat enää ovat ominta itseäni.

~~~~~~~~~~~~

Korskuva valjakko siis nelisti kohti yhä huimemmalla nopeudella. Erotin jo mustan oriin salamina räiskyvät silmät, vaahtoavan suun jota kuolaimet raastoivat kun neitokainen kiskoi suitsista minkä peloltaan ehti.

Maasepän takomat rautavanteet puolakehien ympärillä iskivät kipinää ukkoskiven särmiin osuessaan niin että näytti kuin joku olisi rälläkällä hionut ratakiskoa.

Aloin myös erottamaan äänen, korskunnan ja paukkeen sijaan tasaisesti nousevan kohinan, joka lähestyi ääniseinämän tavoin näkymättömänä harmaana massana tuttuakin tutumpaa kotirantaa.

Lähenipä tuo oiwa kohina niin sukkelaan, että olin jo lähes kallistua takakenoon sitä väistääkseni. Kyyristyin kuitenkin itseasiassa keinun selkänojan suojaan silmät sulkien visusti, odottaen loppuni jo tulleen. Elämä vilisi kuin filminauhassa suljettujen luomien alla.

Etsin ja hamusin kuumeisesti PAUSE-nappia. Olisin halunnut pysäyttää vilinän jonnekin murrosikäni loppuvaiheen kohdalle. Tarkemmin sanottua siihen kohtaan missä muinoin yks'kaks' selvisi miksi tytöt ovat vaatteet yltään riisuttuina aivan erilaisia ja niin kovin ihania.

Mutta ei, nappulaa ei sitten ollutkaan ja kun tunsin aivinalla peitettyä selkääni hakkaavat herneen kokoiset rakeet, älysin unelmoineeni jalosukuisen tytön, hevoisen ja kiesit. Eikä ollut edes piilipuuta, ei keinua, ei aavana aukeavaa järven selkääkään.

Oli vain raekuuron tuhannen pillun päreiksi pieksämä, hitusen savuava nuotio ja minä siinä hytisevänä, likomärkänä värjöttävänä reppanana pölkyn päällä. Ihmettelemässä miten raesadekin voi kastella jos se vaan ite haluaa.

Kiskoin liepeen alta muutaman honkakalikan, päästin siitä puukolla kiehisiä irti ja sain kuin sainkin tulen viriämään uudelleen. Asettelin sitten keitinpuun ja sen nokkaan nokisen kanan varimaan. Ajattelin että nyt on oikea aika nauttia kuksallinen Café Brutal'a.
Sic faciunt omnes (kaikki tekevät sitä). Selkosissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

Kihivas 4/2010

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

POLKUJEN POLKU

POLKUJEN POLKU

Ikuisella matkalla luonnonluoma lajitoveri,
muudan kumma yksilö mustuneen sielunsa kera,
oudossa maassa - par'aikaa.

Juuri nyt kun aurinko alkaa ylettyä maanpiirin ylle,
päivä päivältä ylemmäs, kerta kerralta korkeammalle.
Tovin päästä päivät läpeensä;
todistaakseen ettei taivas putoa - ei sorru niskaan.

Ei vaikka itsetunto roikkuu yhdestä viilekkeestä olalta,
raapien maata - tuo ikuinen jokeri, kepposten herra,
haavoitettuna kuin raajarikko enkeli,
joka tässä tolassa ei kykene suojelemaan
edes itseä itseltä.

Edessä äärettömyyteen ulottuva palas,
rannio joka jatkuu kauas loitolle tuntemattomaan,
tai määrätietoisen otteessa kollos,
jono vetoporoja jotoksella - matkalla etappiin.
Paikasta toiseen asian takia, ei huvin.
Kukapa sisimpänsä hyydyttämisretkelle ehdoin tahdoin?

Sielun jäädyttävä piekka silottaa edessä vastahankaan
ja selän takana heti myötähankaan - tasoittaa,
lakaisee tuokiossa raidon polkeman kulkeman pois.

Eikä siitä seuraavan vuonna enää kukaan osaa sanoa
onko siitä menty vai ei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ON SANOTTAVA

ON SANOTTAVA

Asettumalla suurten selkosten keskellä aloilleen,
pysähtymällä liikkumattomaksi
pystyyn kuivuneeksi keloksi
toisen harmaaksi ahavoituneen viereen
ja hiljentymällä kuuntelemaan tuulen laulua kinokseen...

...ajatonta virttä
joka huuhtelee sielun sisimpiä sopukoita myöten.

Onnistut taatusti.
Virkistäen,
uudesti synnyttäen itsen - kokonaisen minuuden;
eheyttämällä ne tunnot jotka pistivät ajatuksen
kiertämän kehää.
Pitkän hämärän ympyröissä.

Pystyt silottelemaan ne rypyt
joka haittasivat mielikuvituksen lentoon lähtöä.
Pidättivät otteessaan sisäistä paloa.

Valo, kultainen valo hohtavien jänkien yllä!
Onko vertaista - parempaa rohtoa?

Antautumalla sen hyväiltäväksi uudistat mielesi,
notkistat kielesi
ja pian sinulla on sanottavaa koko maailmalle
enemmän kuin ehdit sanoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÖLYNPÖLYÄ iLMASSA

HÖLYNPÖLYÄ iLMASSA

Ei niin pientä putkea etteikö siinä reikää. Tämä opetetaan putkimiehiksi aikoville jo ensimmäisellä viikolla ammattikoulussa. Muurareita siellä kehotetaan laittamaan tiili sinne missä sitä ei vielä ole ja pian on uuni valmis. Näin se vaan menee.

Vesipisaroista paisuu loppujen lopuksi mahtava virta ja valtameri, tiedon jyväsistä lopulta taikina - Lilleri Lalleri, joka laudalla makasi ja joka laudalta putosi. Joulunalla.

Näennäisesti omasta pyynnöstä ja äkisti yllättäin. Ortodoksisesti, kuten neuvonantajat neuvovat vakuutusyhtiön vahinkoilmoitukseen kirjoitettavan.
Muuten homma kusee ja korvausta ei makseta.

No tämän nimenomaisen Lillerin Lallerin tapauksessa vakuutusyhtiön konsultaatiota oli ikään kuin "otona" saatavilla, takataskussa, luontaisetuna ilman verottajan verottamista. Sirkka Tapiola.

~~~~~~~~~~~~

On kovin outoa että virassa oleva Lilleri Lalleri saa valehdella kokonaiselle kansalle päin näköä omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistään ja kaikeksi vakuudeksi vielä lääketieteellisin perustein, ikään kuin sääliä kerjäten.
Eikä sitä valehteluakaan oikeastaan pidä synniksi niinkään laskettaman ei-ei, jos nyt suurpiirteisiä vähänkään ollaan, kaikkihan toki valehtelevat, jumalatkin.

Mutta se että jää valeesta, muunnellun totuuden levittämisestä kiinni. Se on paha, oikein paha. Korvatillikka tulee siis Lilleri Lallerille tyhmyydestä. Hullu kyllä saa olla.

~~~~~~~~~~~~

Kyllä se luonnollisesti täyspäisessä osassa rupusakkia panee humeetin virittymään hyvin monenlaisille arvailuille ja johtopäätöksille. Jotka tietysti vielä elävät sitä mukaa kun uusia tiedonmurusia tippuu julkisuuteen. Näin se on nähtävä.

Viimeisimpien tiedonmurujen jälkeen on ilmiselvää että joulunalusviikolla ilmoitettu puheenjohtajuudesta luopuminen ja sähköpostista jonkun neropatin luvatta kopioitu kuva liittyvät hyvin-hyvin tiiviisti yhteen.

Normaalisesti luotettavina pidettyjen tietolähteitten mukaan kuvan kopioiminen oli tapahtunut kaksi vuotta sitten itsensä Lilleri Lallerin virkahuoneessa, kertoo valtioneuvoston turvallisuuspomo. Tapaus tuli kanslian tietoon kuitenkin vasta viime joulukuussa ja turvahenkilöstö jätti oitis tutkintapyynnön polliisille juuri joulunalusviikolla.

Kansliaan oli nääs saatunna varhemmin viime joulukuussa vihje, että mahdollisesti varastettua valokuvaa olisi yritetty myydä medialle.

Niiiiii-in. Nyt pitäisi siis alkaa muistelemaan mitä mahtoikaan tapahtua vuonna 2007. Kuka nai ja ketä? Ketä tämä vallaton elävänleski silloin riiusteli ja missä: Ikeassako vaiko netissä vai ihanko tavallisella tenniskentällä? Pyykkituvan Uutisten viimeisimmän tiedon mukaan mukamasten intiimi yhteiskuva yksityisasunnossa.

En jaksa, olkoon. Jos lie kuvassa ollut itselaukaisijalla otettuja laukeamisia - oletettavasti ensisijaisesti ja etupäässä jonkun naaraan kera, niin sillä hyvä. Sillä siisti. Lilleri Lalleri saa mennä. Sic faciunt omnes.

Ei sitä rohtoa olekkaan, ei koko Absurdistanissa, joka Lilleri Lallerin parantaa - tuosta taudista. Tyhmyydestä.
Kyllä minä nyt alan nauttimaan Café Brutal'a.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........

Ehkäpä kuvassa oli "Desinit in piscem mulier formosa superne?"

huurre

MiTTAUSKEiKKA

MiTTAUSKEiKKA

Kultainen kehrä pilkistää pilvenraosta
kun kuljetan reppua sivakoilla
umpeen juossutta latua myötäillen;
ei porota - silti antaa maistella hikeä.
Hattu tuiskahtelee näön päälle.
Olen matkalla mittaamaan taivaanpiiriä.

Kerkät jättävät tasaisin välein lykkimisen jäljet
kahtapuolta uutta pooria.
Vilkaisen olan yli taapäin ylitettyäni aukion,
Osaran aikainen hakkio - umpeutuneeko koskaan?

Mutta ura on umpeutumassa uudelleen.
Juoksuttaa yhä, vaikka söin lounaan juuri ennen lähtöäni.

Wiime aikojen tuulet ovat puuhastelleet kovin
antaumuksella sen eteen
että maisema vielä joskus hamassa
tulevaisuudessa muuttuisi keväiseksi.
Jänkien kinokset vinoiksi aaltoin vanoiksi
poikki aavojen välisten pieskojen.

Valkoiseksi kuivaksi mereksi
jonka kalvolla tehdään ihmeitä liikkumalla sitä myöten.

On siinä näyssä ihmettelemistä
sulasta maasta tuodulla ulkomaan elävällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ELÄMÄ ON

ELÄMÄ ON

...raotan lievettä ja pujahdan sisään.
Lämmin hulvahtaa huuruisille kasvoilleni
kosteuttaen ahavoituneen ihon.

Tutut tuoksut täyttävät aistimaailmani,
valtaavat tyystin jokaisen solun
joka joutuu tekemisiin sytytykseen käytetyn tuohen
ja tervaisten kiehisten aromin kera,
ilman ensimmäistäkään riitasointua.

Sinervä savu leijuu vyötäisen korkeudella,
mutta pistävä puhti on poissa,
poistunut savuaukosta maailmalle,
niin kuin vapaan tulee tehdä.

Jäljelle jäänyt haiku säästää silmät kyyneliltä.
Jos niitä tirahtaa - niin jostakin ihan muusta syystä,
ehken tuleen tuijottamisesta;
se saa muistoja palaamaan mielen päälle.
Hyviä ja huonoja - ei niitä valita voi.

Liekkien leikkiä seuratessaan toki kannattaa muistaa
kumpia mieluummin tahtoo ruokkia,
ne elävät wäkevämmin joita ruokitaan paremmin.

Vasta valmiiksi saatetun kahvin tuoksu kruunaa hetken.
Ei kahta puhetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PUHALLUS

PUHALLUS

Etelä murisi, etelä ulvoi.
Kiukusta ärjyi kärttyisä virta.

Piisissä ujelsi, pirttihin kujersi - huokui ja uhkasi:
Puhallan tuhkasi, mitään en säästä
jos heti et sisälle päästä!

Nurkkia ravisti, sisälle pyrki elein jyrkin;
nyrkillä karmeja takoi,
uksea raapi, nyki ja kiskoi,
kiukusta ryki, kurkkuaan kakoi.

Akkunan alta lumia kaapi
joutavaa rompetta rantteella viskoi.
Silotti pihaa ja kuivatti häkeissä lihaa.

Viiriä riuhtoi ja raastoi - otteluun haastoi
lopulta kieritti pitkin aitojen vieriä.

En sisälle päästänyt.

Siitäkös suuttui ja muuttui,
elon kulkuhun vinhasti puuttui.
Sivakat seinältä siljolle nakkasi, pakkasi lunta;
kinosti vinosti pihan poikki, itse itsensä ylitse loikki,
heinän nietokseen kietoi, peitti etelän seinän.
Siihen laantui ja taantui.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AAMU

AAMU

Nurkassa rapsahtaa, tuskin pakkasen takia, mutta tuulenpuuska takertuu salvokseen ja saatuaan hyvänlaisen otteen ottaa ja puistaa siitä - herätys könsikäs.

Porontaljojen alta kaivautuu kasvojen kurttuinen puolikas, ei enää tuolla ikää auvoiseksi saa naamaria, vaikka nukkuisi läpeensä viikot taikka vaikka koko talven. No kurkistaa kuitenkin sen verta maailmaan että saa kurotettua karkeasti veistetyn rahin kulmalta kellon kouraansa.

Viidettä käy jo, olisi pian noustava, kyettävä kynnelle jos kerta. Mutta ei vielä. Naama sulautuu ja vetäytyy verkkaan takaisin taljan alle. Sieltä, kohdusta käsin käynnistelee päiväänsä, vatsa jo ilmoittaa kyllästyneensä tyhjänpäiväiseen vetkutteluun ja odotteluun. Se lähettää ärtyneenä tiedustelun:
"Milloin syödään? Vai onko kurkku leikattu poikki? Kun ei ole pöperöä kuulunut pitkään huikoseen."

Nälkä menee ohitse sivuuttamalla, siihen ei kannata paneutua, muutoin joutuu auttamattomasti kamuamaan pois vällyn alta lämpimästä.
Nyt on kuitenkin aika pohtia tätä päivää, järjestystä. Kun asiat panee ennakolta jonkinkin sorttiseen oortinkiin, niin puolta vähemmällä söhläämisellä sitä pääsee ehtoon puolelle ja rauhoittumaan.

Aivoitukset harhailevat sinne tänne päivähommissa, väliin tyystin jonniijoutavassa ihan muussa. Kummallista kun wanhat muistelukset tukkivat joka väliin - lukujärjestys ei millään tahdo muotoutua. Lopulta kuitenkin työt ja hommat on listattu kuvitteellisen pillilupiaskin kanteen. Vielä kolikynällä viiva alle ja siinä se on.

~~~~~~~~~~~~

Venyttelyä ja raadon viruttelua pitkin lavitsaa, muutama kehtuutus hengenveto, taljat syrjään ja ensimmäisenä näppituntumalta tikkuaskin hapuilu ja kun sen saa kynsiinsä niin tulen raapaisu ja sitten valmiiksi varattuun kyntteliin.

Nyt jo selkiää, silmät on vielä sikkurallaan, mutta humeetti kyllä pelaa, myllertää täyttä häkää. Akkunasta kajastaa lievä sinervä. Varpaat hamuavat lavitsan vierestä huopatossuja, kun osuvat kohdalleen, imaisevat tossut jalat sisäänsä.

Pian tossupari siirtää kinttuja kaminan tykö, lunkku avataan ja vierilootasta kahmastaan kourallinen tuohta pesään, toisesta lootasta toinen kourallinen honkaista sälää. Sitten raapaisuääni, leimahdus. Käsi ojentuu, tuikkaa sytykkeisiin tulen ja ojentuu kurkottamaan vahvempia pilkkeitä puuastiasta.

Savun tuoksu pelmahtaa nokkaan muttei kihota vesiä silmäkulmiin. Hyvältä se vaan tuoksuu, tuohen savu. Ei siitä mihinkään pääse.

Vetää hyvin, tohisee kuin höyryveturi. Ihmekkös tuo kun tuolla lailla etelästä puhaltaa. Ainakin reilut 5 boforia on vauhtia. Paljonkohan on sitten mäenpäällä jos sinne tulee lähdettyä, ehken ainakin 8-9 boforia jos wanhat merkit paikkansa pitää.

Pannu kuumenemaan kaminan levylle kahvipannun viereen, jossa jo valmiiksi vesi ja sitten tuhertamaan lyhtyyn tuli siksi aikaa että näkee vähäpätöiset aamutoimet puuhata.

Nii-in - vähäpätöiset mutta tärkeät. Kyllä aamusyönti on aivan ehdoton ulkona liikkuvalle. Tietysti kuikelot eivät tarvinne juurikaan mitään. Lihovat jo laihdutusohjetta lukiessaan.
Niin se on aina ollut, on joko läpipasko tai nuivasyöntinen. Täysverisiä syömäreitä on nykyään harvassa, suurin osa peloteltu ravoille.

Mutta tässä huushållissa ei. Heti kun pannu on sopivan kuuma, sille tömäytetään puolinaulaa puukolla veistettyä siansavukylkeä, muna tahi pari mikäli sattuu olemaan, lisäksi viipale, pari tummaa leipää. Siinä kaikki. Toimii.

Ovi on teljetty säppiin sisäpuolelta, ruokarauhan vuoksi, terveysterroristien varalta. Ei tänne maanpäälle ole tarkoitustakaan ikuisiksi ajoiksi jäädä. Eikä varsinkaan aneemisten terveyshölynpölyeineitten varassa kitumaan. Syö jos syötättää, piruako tuota kumpailemaan.

~~~~~~~~~~~~

Kun aamunen on lastattu käkättimeen ja pari kuksallista wahvaa mustaa kohvetta kiskaistu perään jälkiruuaksi, on aika kurkistaa ovesta siljolle ja haistella oikein nokan kera miltä ilma ulkona maistuu.

Tuulee niin jumalattomasti, että tuollaiseen ei hyvä emäntä edes koiraansa laskisi. Ovi kiskaistaan takaisin kiinni ja askeleet vievät kaminan kohennuksen kautta takaisin lavitsalle köllimään.

Pitäköön tuulensa kerran on keksinyt sen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sää

Eikä tänäänkään juuri kummempaa. No usva on tipotiessään,
kiitos kuulunee raikkaalle etelätuulelle:
Tunturissa 14-19 m/s ja tasaisella 6-10m/s
Pakkanen ei osaa päättää mille alkaisi, sahaa 3-6 asteen tienoilla.

ANDANTE (Kihivas 3/2010)

ANDANTE

Hitaasti, harvakseltaan pyörähdellen kieppuu höyhen,
kuin ihmisen kepeä ja haihatuksille altis sielu
ajan malttamattomassa virrassa.

Ajelehtii tyhjänpäiväisen ajatuksen
tai joutilaan tuulenhenkäyksen lailla vitkaan;
esteiksi asettuneita koukeroita kiertäin,
näennäisen satunnaisesti,
muina miehinä.

Verkkaan tuo suloinen,
pehmeän lahea hahtuvainen,
pilven hunnusta riipaistu,
tanssii kalvolla;
mokoma keijun sisar.

Kun katselee sen viehättävää lipumista
pitkin tyventä pintaa näkymättömän voiman sylissä,
syntyy hetkessä miellyttävä tunnelma.

Väkisinkin mieleen kirpoaa ajatus
kuinka ihmisen kaltaisen otuksen on ollut ottaminen
kiire riesaksi itselleen ja muille.

Paheeksi jolla joutilaisuudesta
ja kiireettömyydestä on tehty hairahdus
ja joita on harrastettava muilta salaa.

~~~~~~:~~~~~~

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

PYSÄHDYS

PYSÄHDYS

Huuruinen pakkanen valuu hiljaisen,
jäähän juuttuneen järven ylle.

Vastarannan harju sulautuu liukuen äärettömyyteen;
harmaaseen äänettömyyteen,
vailla mitään vaateita,
että pitäisi tehdä jotain.

Aihkit ovat vaiti, mitä nyt joku kirahtaa pakkaselle,
joku toinen - kauempana, paukauttaa vastaan.
Yksinäinen ontuva korppi valittaa luojalleen metelistä.
Vastauksena hiiskumaton hiljaisuus.
Valitusta ei käsitellä.

Horisontin yltä kaareutuva kaje,
kaamoksen jälkeinen ensivalo orastaa parhaansa
päästäkseen outametsää suutelevan usvahunnun läpi.

Kuultavan juuri ja juuri erottaa kellertävänä puuntona
kun luo silmät suljettuna katseen alas tuokioksi,
tai tuijottaa hetkisen tummempaan metsään
ja sitten äkisti nostaa katseensa metsän ylle.

Siellä se on, jossain aikojen päässä - kevät,
ensimmäiset sirkutukset, kettujen öiset konsertit,
kaarneiden lemmen kronkutukset, kosiolennot
ja kuukkelin höpötykset.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AURiNKOLAULU

AURiNKOLAULU

Sinä harmaassa meressä kelluva oranssi,
kevään hereä ensimorsian harsuisen linnikon alla.

Vihdoinkin rusoinen kultasi väikkyy
aavan päältä häilyvän terhenen lomassa,
siveästi ujostellen,
himmentyen kirkastuen vuoroin;
kuin ikuisuuden tielle johtava majakka
opastamassa sieluja oikeaan suuntaan.

Poimin silmäkulmaani häilyvän autereen seassa
entävän säteen,
käännän kasvoni, keskeytän toimeni;
antaudun
ja annan sen lämmittää mieleni syvimmät,
salaisimmat sopukat pakkasen läpi,
tässä ajassa ja tilassa ja tolassa,
ahavan viilentäissä kiihtynyttä rintaa,
hilliten kohisevaa suonistoa.

Toivon hehkusi ruokkivan uusien asioiden näkemistä;
sallivan niiden ymmärtämistä,
opastavan uusiksi sanoiksi muuttamista

Kohotan käteni tervehdykseen.
Nähty on, kiitän sinua kun jälleen ilmestyit,
se vahvoo mielen odottamaan yötöntä yötä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÖNÖTTÄViÄ iNiMiSiÄ

HÖNÖTTÄViÄ iNiMiSiÄ

Maailmassa tapahtuu sitten kovin kummallisia asioita, en jaksa kaikkia edes luetella, mutta me sitä vaan sillä aikaa täällä Absurdistanissa hönötetään, rupusakki ja eliitti.

Inimiset hönöttävät suorastaan erinomaisen oiwallisesti sekä Kehäkolmosen sisä- että ulkopuolella. Ammattilaismiesmäisesti ja -nais.
Absurdistan on itseasiassa hönöttämisen ykkösmaita universumissa ilman todellista kilpailua. Se on meidän innovatiivinen voimavaramme.
Aalto-yliopistohan perustettiin tuottamaan suorastaan hönöttäjä-aaltoja. Sen innovaation lisäksi Hökämies, Tuppinen ja Haloinen markkinoivat hönöttämistä ulkomailla ulkomaaneläville päin näköä.

Merkilliseltä se vaikuttaa siis että kun haitilaisten polvia notkistaa maanjäristys kuin suoraan Perkeleestä ja tekee rumasti ruumiita sekä panee sen siliäntien tuusannuuskaksi ja tuhannen pillunpäreiksi liki puoli kinkerpiiriä; niin ei kukaan Absurdistanissa tunnusta ilmastoinninmuutoksen olevan siihen syypää - vielä.

Kerrassaan outoa vaikka tulivuorten on povattu ja tieteellisesti todistettukin aiheuttavan ilmastointiin muutoksia: Joka toinen vuosi lämpenemistä. Joka toinen viilenemistä - aina uusimpien tutkimusten mukaan.
Jotenkin tuntuu että niistä tutkijoiden käppyräpapereista puuttuu yksi hyvin tähellinen merkintä: "HUOM! Tämä puoli ylöspäin!"

Luonto se vasta osaakin olla tasa-arvoinen ja -painoinen ilman lakipykäliä tai kansainvälisiä sopimuksia. Kun sikseenni alkaa. Mutta teettää kai vissiin ihan pahkeinen kurillaan tutkijoilla töitä soutamalla ja huopaamalla eeskahtaalle.

Esimerkiksi kun meillä kotikylällä muinoin asusteli kotoaan muudan Linkka-Pena, niin ei me vunukat sitä yhtään hämmästelty eikä haukuttu. Meille oli vesiselvää jo silloin tuo luonnon tasa-arvo ja -paino.
Kun Penalla kerta oli toinen jalka lyhyt, niin vastaavasti toinen oli sitten pitempi. Eihän siitä muuten mitään olisi tullut - kulkemisesta. Ja hyvinpä pärjäsi mukana. Eikä jäänyt traumoja varmasti.
Me tiedettiin - kun luettiin aikuisten kirjoista, että traumat syntyvät yleensä lapsivuoteessa koetuista tapahtumista ja ne ilmenevät kaljupäisyytenä.
Penalla oli sakea vankka tukka.

~~~~~~~~~~~~

Kiinalaiset vaan lisääntyvät yhä hopulla ynnä intialaiset, mutta kukaan ei herää eikä kerää kolehtia maapallon tuhoutumisuhkaan tämän takia. Eikä YK suunnittele edes Kansainvälistä salvamispäivää ICD (International castrate day).
Ei itse kiinalaisuudessa ja intialaisuudessa mitään vikaa ole, väkimäärässä vain. Sillä perällä on liikaa sisällä pidäteltyä ilmaa joka sisältää metaania.

Myös neekeri-keskustelu pulpahtaa yhä aina silloin tällöin esiin. Siinä paheksutaan ja kiistellään neekeri-sanan käyttöä neekereistä eli inimisistä joilla tarkoitetaan yleensä Afrikan tummaihoista väestöä ja heidän jälkeläisiään.

Sanan käyttö morakriminalisoitiin joskus 90-luvulla vihervasemmisto-änkyröiden toimesta ja sillä siisti. Nykyisin sisäasiainministeriön toimeenpanevan komitean mukaan opastetaan näin: "Mikäli etnisen taustan ilmoittaminen on ylipäätään tarpeellista, tulee käyttää termiä mustaihoinen”.

On aika outoa että nomenklatuuran sivistyneestä ruåtsista ammoin lainaama sana tuomitaan kadotukseen vaikka alunpitäin kantasana kuvaa juuri ihonväriä, ei muuta. Ei inimisen muotoa, ei inimisen älliä tai kotomaata tai heimoa jne.

Ruotsin neger pohjautuu puolestaan muinaisranskan sanaan negre ja edelleen espanjan tai portugalin sanaan negro. Toisaalta joissain espanjankielisissä sivistysmaissa, kuten Argentiina, Chile ja Uruguay sanaa negro tai sen feminiinimuotoa negra käytetään myös puolisosta, läheisistä ystävistä tai yleensä ihmisistä ihonväriin katsomatta.

Perustana on latinan mustaa värinä merkitsevä adjektiivi niger (sanavartalo nigr-).

Luulisi että saman logiikan mukaan nigerläisistä (Niger) ja nigerialaisista (Nigeria) olisi alettava käyttämään nimityksiä nigerläinen = tummahtava ja nigerialainen = tummanlainen. Koska latinan niger on myös samalla tuomittu.

Tämmöisten asioiden kera sitä nykyään sassaloidaan - etupäässä. Takapäässä päivitellään Halmeen raatoa, asianomainen kun ei itse pysty kampoihin enää panemaan todennäköisesti. Nauraa vissiin pilven reunalla Monosen Unton kera kun näkee miten vierasta sikaa lyödään ja pestään.

~~~~~~~~~~~

Politiikassa ei ole tapahtunut juuri mitään merkittävää, williä eikä seksiä. Hallituksen vetäjäksi on nimetty demareiden toimesta kokomusta kokomustan paikalle ja keskusta leikkii "Viimein pari uunista ulos"-leikkiä. Tällä erää aikuisten oikeesti.
Puheenjohtajaksi nimetään se joka ei älyä tulla ajoissa pois.

Joten ei tässä kummempia. Aion tehdä tulen ja valmistaa kuksallisen Café de brutea ja nauttia siitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

aurinko

UPEAA HiLLiNTÄÄ

UPEAA HiLLiNTÄÄ

Lähes lämpimän päivän leppoisasti valuessa ajast'aikaa
antaudun kuuntelemaan wanhan aihkimetsän keskellä,
kone hillittynä sammuksiin.

Kuulen itseni, tintin titityyn, pyyn.
Pyyn?!
Niin totta kuin elän - pyyy-yn. Kyllä.

Vääntelen päätäni, muutun pöllöksi,
enkä ole muka kuulevinaankaan.
Enkä sitten näekkään sitä.
Kehoni aistii tuulen lehahduksen kasvoilla.
Havahdun nokan koputukseen.

Kaksi rakastunutta puuta kihnuttaa toisiaan vasten,
harvakseltaan, ikään kuin ujostellen,
vaikka ovat halanneet toisiaan vuosikymmeniä.
Äkisti vaan ymmärrän;
antavat himonsa yltyä kyltymättömäksi ennen aktia.
Upeaa hillintää suorastaan.

Ens'alkuun, muinoin, hiljaisuuden kuuleminen oli vaikeaa,
piti oikein kuuntelemalla kuunnella että sai jotain irti.

Harvakseltaan valuvat hahtuvat kutittavat nokkaa.
Pidätän hengitystä - tahtoisin niin kuulla
kun lumi sihisee metsän vaimentamassa sisäpiirissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUNTUU SYNNiLTÄ

TUNTUU SYNNiLTÄ

Laskeudun sivakoilla vilttoa rintaa varoen,
sik-sakkia;
en tahdo lyödä päätäni Lapin mäntyyn.

Hiljaisuuden laulu valuu verkalleen perässäni myötä,
pysähdyn välillä puuskuttamaan,
nuuskuttamaan pihkapitoista ilmaa.

Löysään kaulusta, kohennan lakkia.
Kirjavan rasan selkämykseen pyyhkäisen
"innoostuneen" räkätipan,
en halua olla maalissa Juha Mieto ilman partaa.

Äänettömyys tavoittaa minut, kietoo huntuunsa
ja kavahdan kun kuulen hengitykseni,
sydämen äänen.
Senkö täytistä ne nyt metelöimään alkoivat?
Hiljaisuuden tyyssijassa!

Rykäisy tuntuu synniltä
ja tähyän ympärilleni - aihkien luppoisiin latvoihin;
kuuliko jumalat?

Jäniksen ryökäle tormaa poikki edestäni alaviistosta,
pysähtyy, mutta loikkaa lempohinen - jatkaa matkaa
ennen kuin ehdin huomauttaa sille metelistä.
Repo hipsii hetken päästä - suunta sama.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LANNAN SUUNNASSA VALO

LANNAN SUUNNASSA VALO

Tänään, ensimmäisen kerran pitkästä, pitkästä aikaa
liekehtivä kultainen kiekko,
tuokioksi vain - vajaaksi tunniksi;
nousee maanpiirin yli, kapuaa katveesta pois.
Kipuaa ihmisten ilmoille - auvoinen valo;
kirjoen valkean maiseman välkkyvään pitsiinsä.

Toviksi maalaa koko kuvan, näköpiirin,
antaa uskoa elämän jatkumiseen
ankarissa olosuhteissa hangen alla ja yllä.

Kerta kerralta se on yhtä sykähdyttävä hetki.
Ikään kuin kirkkaus olisi jo unholaan astunut
ja vaikka sitä hartaasti takaisin kaivannut,
niin eihän se nyt sentään näin kirkas ole.

Mutta siellä se on, lannan suunnassa valo,
kaiken väen mäen päällä ihmeteltävänä - tasapuolisesti
Vai väittääkö joku vastaan?

Osin saattaa tosin vain pilviverhon suojista pilkistää,
jollekkin myrtyneelle mörököllille.
Sellaiselle joka ei niin antaumuksella sitä odota,
vaan omissa synkissä mietteissään,
kaikki maailman harmit niskassaan,
odottelee pitkästyneenä että taivas putoaa.
Ja pettyneenä kun se kestää niin kauan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!