HiLJAiSUUDEN LiPUESSA TiLAAN

HiLJAiSUUDEN LiPUESSA TiLAAN

Nuotion hehkussa, satunnaisten rasahdusten välistä,
lämpimien taljojen päältä tarkastelen
näkymättömän lumouksen muuttumista näkyväksi.
Vaiti ihastelen sinisen haihtumista,
vaihtumista huomenkoiksi - minun sininen hetkeni.

Tuulen tauottua ja hiljaisuuden lipuessa tilaan
heräsin torkahduksestani
ja vain kääntämällä kasvoni näin
kuinka ruso alkoi hyväillä tunturin lakea,
valua siitä kuin kultainen hunaja pitkin vilttoja,
vitivalkeina hohtavia kallaita lanteille.

Ja ne yksittäiset, monimutkaiset mustat lonkerot,
tunturimittarin tappamat koivujen luurangot
kenottavat mykkinä muistomerkkeinä puurajassa;
paljastuvat kuoleman sankaksi metsäksi
valon ehättäessä alemma maalamaan varjoilla
kosmisen teoksen hehkuvalkeaan.

Ankaran heräämisen jäljiltä luomeni tahtovat
yhä valahtaa raolleen - valveuniasentoon;
vaivoin näen kuinka lapintiainen pyrähtää sisään
ja istahtaa silmäripselleni.

Hymähdän.
Puoliunessa kuiskaan rakkaalleni: Aquluk...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!