PAKKANEN
Pakkanen yltyi ylimielisessä mahtipontisuudessaan jonnekkin 40 asteen huitteille. Paikka paikoin ylikin. Se paskat välitti kylmyydessä värjöttelevien inimisriepujen hytinästä. Jotenkin tuntui kuin se mykkänä ulospäin, mutta sisimmässään hyvinkin vilkkaan leikkisästi ajatteli, että hytiskööt pirut - mikä minä olen omia suunnitelmiani muuttelemaan, kun kerran nämä neropatit olivat vain vasta joku aika sitten valmiita vääntelemään luonnon termostattia äänestyspäätöksillä.
Opetelkoot nyt vaan itsekeskeiset paskiaiset seisoskelemaan keskellä kylmiä vaatteitaan, jottei ne hipaise ihoon.
Edellisiä mietiskellen tämä edellä kuvattu tuikean hyinen henki liikkui suupieli virneessä laajoilla alueilla tarkkaillen kinkerpiirin reaktioita. Mökkien piisit syytivät harmaata savujuovaa linnunradan suuntaan, kohtisuoraan horisonttiin nähden. Ikään kuin ohuen ohuella näädänkarvapensselillä olisi riipaistu viiruja johonkin haaleaksi laveerattuun akvarellitaivaaseen.
Muutaman pirtin piisin nokasta pukkasi vain pelkkää karannutta, väreilevää lämpöä. Joo-o, siellä ei oltu raaskittu maksaa nokisuttarille, vaan oli itse nuohota reistattu. Huonosti. Sehän nyt on selvä kun noviisi ammattimiehen tolaan käy.
Siksihän se hyvin hyvilläkin puilla lämmitetty pytinki fuskasi vikaan asettuneen pellin raosta lämmintä ulkoilmaan. Juuri siksi.
No tapansa kullakin, joku säästää nuohousmaksuissa, joku puissa, elikkä työssä, hiessä ja vaivassa. Lämmittäjät kun ovat niin kovin erilaisia.
Kylmällä ilmalla sen erityisesti huomaa sellainen satunnainen tarkkailija kuten esimerkiksi pakkanen. Se joka ei suojan aikaan suurtakaan ääntä itsestään pidä. Kykkii ja piillä möllöttää jossakin matalapaineen takasyrjällä Norjanmerellä taikka Huippuvuorilla odottelemassa että inimiset käyvät huolettomiksi. Sitten yhen äkin iskee, sivaltaa puhurin siivellä tahi lipuu alamaihin tasaiseen ja Hopla!
Äkkiäpä joku uloskuikuilija muun uteliaisuutensa lomassa hoksaa että elohopea onkin mittarissa valahtanut toistakymmentä pykälää alamäkeen.
Kiirus siinä tulee - hoppu, liiteriin pilkkomaan honkaa tulelle syötiksi taikka käkkyräistä koivua joka halkeaa kalikoiksi vasta kiukkuisen pieksämisen jälkeen. Semmosia töitä pakkanen teettää inimisillä ihan aikansa kuluksi.
Toinen juoksuttaa sähköjohtoa autonnokkaan, huoli on siitä, että aamulla, ties missä pakkasessa on lähdettävä töitä paiskimaan. Kantikkailla renkailla ensimmäiset parisataa metriä ja sitten, vähitellen lämmityslaitteen suostuessa ilmaisemaan elonmerkkejä, olosuhteet kohentuu sen verta että pääsee työmaalle.
Päivittelemään pakkasesta.
Itse pakkasella ei oikeastaan ole minkäänlaista hätää. Se on tottunut tämmöisiin olosuhteisiin miljoonien vuosien aikana ja onpa se viritellyt itsestään ennätyskokeiluja aikansa kuluksi ja muuksi huviksi.
Jakutian Oimjakonissa se piipahti tässä taannoin ja onnistui virittelemään itsensä aina -72 °C:een. Samalla reissulla tuli tehneeksi tästä Oimjakonin kyläpahasesta myös koko maailman kylmimmän pysyvästi asutun paikkakunnan, mistä asukkaat olivat, sekä eivät olleet, iloisia.
Että semmosia tepposia tämä veitikka.
Kun sitä joutuu jotenkin siihen tilaan, ettei tarvitse välittää käyttäytymisestään ei sitten paskan vertaa, sitä helposti tulee tehneeksi kaikenlaista jäynää ihan vain aikansa kuluksi. Kuten tämä pakkanen esimerkiksi, paukuttelee ja säikyttelee ohikulkijoita ja nukkuviakin nasakoilla paukautuksillaan puissa ja talojen nurkissa.
Ja aivan miten sattuu. Ei se lempo katso onko tuossa lavitsalla rojottamassa puhkiväsynyt inimisen raato, juuri vaipumassa Höyhensaarille. Vaiko onko siinä joku kirjastoamanuenssi innostuneena ja otsa punaisena matkailemassa vaimonsa kera peiton alla parahultaisesti paratiisiin.
Se vaan rojauttaa salvoksen nurkkaan niin että korvissa soi - siinä kyllä matkustusinto tyssää toviksi ja akti katkeaa.
Näitä kepposiaan se tekee vain syöntalvella, mutta auringon saadessa yhä enemmän sijaansa taivaankannella, pakkanenkin lopulta lauhtuu ja kuihtuu vain pieniksi kirpakoiksi kokeiluiksi yösyömmellä. Parahiksi että hankikantoa saa aikaan.
Toukokuun lopulla jo lauhtuu niin että enää silloin tällöin innostuu kuin kuriositeettina vielä hallaksi, mutta siihen sitten heippaakin kesäksi.
Kun lasin läpi tuijottaa ulkona riehuvaa pakkasta, sitä jotenkin vain heltyy. Nousee välillä pois rahilta, lorhauttaa kuksaan tilkan Café Granulea ja on vain olevinaan.
Pakkanen yltyi ylimielisessä mahtipontisuudessaan jonnekkin 40 asteen huitteille. Paikka paikoin ylikin. Se paskat välitti kylmyydessä värjöttelevien inimisriepujen hytinästä. Jotenkin tuntui kuin se mykkänä ulospäin, mutta sisimmässään hyvinkin vilkkaan leikkisästi ajatteli, että hytiskööt pirut - mikä minä olen omia suunnitelmiani muuttelemaan, kun kerran nämä neropatit olivat vain vasta joku aika sitten valmiita vääntelemään luonnon termostattia äänestyspäätöksillä.
Opetelkoot nyt vaan itsekeskeiset paskiaiset seisoskelemaan keskellä kylmiä vaatteitaan, jottei ne hipaise ihoon.
Edellisiä mietiskellen tämä edellä kuvattu tuikean hyinen henki liikkui suupieli virneessä laajoilla alueilla tarkkaillen kinkerpiirin reaktioita. Mökkien piisit syytivät harmaata savujuovaa linnunradan suuntaan, kohtisuoraan horisonttiin nähden. Ikään kuin ohuen ohuella näädänkarvapensselillä olisi riipaistu viiruja johonkin haaleaksi laveerattuun akvarellitaivaaseen.
Muutaman pirtin piisin nokasta pukkasi vain pelkkää karannutta, väreilevää lämpöä. Joo-o, siellä ei oltu raaskittu maksaa nokisuttarille, vaan oli itse nuohota reistattu. Huonosti. Sehän nyt on selvä kun noviisi ammattimiehen tolaan käy.
Siksihän se hyvin hyvilläkin puilla lämmitetty pytinki fuskasi vikaan asettuneen pellin raosta lämmintä ulkoilmaan. Juuri siksi.
No tapansa kullakin, joku säästää nuohousmaksuissa, joku puissa, elikkä työssä, hiessä ja vaivassa. Lämmittäjät kun ovat niin kovin erilaisia.
Kylmällä ilmalla sen erityisesti huomaa sellainen satunnainen tarkkailija kuten esimerkiksi pakkanen. Se joka ei suojan aikaan suurtakaan ääntä itsestään pidä. Kykkii ja piillä möllöttää jossakin matalapaineen takasyrjällä Norjanmerellä taikka Huippuvuorilla odottelemassa että inimiset käyvät huolettomiksi. Sitten yhen äkin iskee, sivaltaa puhurin siivellä tahi lipuu alamaihin tasaiseen ja Hopla!
Äkkiäpä joku uloskuikuilija muun uteliaisuutensa lomassa hoksaa että elohopea onkin mittarissa valahtanut toistakymmentä pykälää alamäkeen.
Kiirus siinä tulee - hoppu, liiteriin pilkkomaan honkaa tulelle syötiksi taikka käkkyräistä koivua joka halkeaa kalikoiksi vasta kiukkuisen pieksämisen jälkeen. Semmosia töitä pakkanen teettää inimisillä ihan aikansa kuluksi.
Toinen juoksuttaa sähköjohtoa autonnokkaan, huoli on siitä, että aamulla, ties missä pakkasessa on lähdettävä töitä paiskimaan. Kantikkailla renkailla ensimmäiset parisataa metriä ja sitten, vähitellen lämmityslaitteen suostuessa ilmaisemaan elonmerkkejä, olosuhteet kohentuu sen verta että pääsee työmaalle.
Päivittelemään pakkasesta.
~~~~~~~~~~~~
Itse pakkasella ei oikeastaan ole minkäänlaista hätää. Se on tottunut tämmöisiin olosuhteisiin miljoonien vuosien aikana ja onpa se viritellyt itsestään ennätyskokeiluja aikansa kuluksi ja muuksi huviksi.
Jakutian Oimjakonissa se piipahti tässä taannoin ja onnistui virittelemään itsensä aina -72 °C:een. Samalla reissulla tuli tehneeksi tästä Oimjakonin kyläpahasesta myös koko maailman kylmimmän pysyvästi asutun paikkakunnan, mistä asukkaat olivat, sekä eivät olleet, iloisia.
Että semmosia tepposia tämä veitikka.
~~~~~~~~~~~~
Kun sitä joutuu jotenkin siihen tilaan, ettei tarvitse välittää käyttäytymisestään ei sitten paskan vertaa, sitä helposti tulee tehneeksi kaikenlaista jäynää ihan vain aikansa kuluksi. Kuten tämä pakkanen esimerkiksi, paukuttelee ja säikyttelee ohikulkijoita ja nukkuviakin nasakoilla paukautuksillaan puissa ja talojen nurkissa.
Ja aivan miten sattuu. Ei se lempo katso onko tuossa lavitsalla rojottamassa puhkiväsynyt inimisen raato, juuri vaipumassa Höyhensaarille. Vaiko onko siinä joku kirjastoamanuenssi innostuneena ja otsa punaisena matkailemassa vaimonsa kera peiton alla parahultaisesti paratiisiin.
Se vaan rojauttaa salvoksen nurkkaan niin että korvissa soi - siinä kyllä matkustusinto tyssää toviksi ja akti katkeaa.
Näitä kepposiaan se tekee vain syöntalvella, mutta auringon saadessa yhä enemmän sijaansa taivaankannella, pakkanenkin lopulta lauhtuu ja kuihtuu vain pieniksi kirpakoiksi kokeiluiksi yösyömmellä. Parahiksi että hankikantoa saa aikaan.
Toukokuun lopulla jo lauhtuu niin että enää silloin tällöin innostuu kuin kuriositeettina vielä hallaksi, mutta siihen sitten heippaakin kesäksi.
Kun lasin läpi tuijottaa ulkona riehuvaa pakkasta, sitä jotenkin vain heltyy. Nousee välillä pois rahilta, lorhauttaa kuksaan tilkan Café Granulea ja on vain olevinaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUups poistin kommenttini outs
VastaaPoistaMutta muistelen sen uudelleen:
Täällä (62°14'25" N, 25°44'33" E) ei ihan tuollaisiin lukemiin päästy. Eipä sitten kuultu noita metkoja paukahduksiakaan. Ne on pieniä merkkejä suurista luonnonvoimista.
Pakkasen luonne on just tuommoinen: ei se meistä piittaa, tekee retkensä.
Paukkuva pakkanen on paraimmillaan kun takan eessä tulehen tuijottelee ja sitten kun yhtäkkiä mittari nousee toistakymmentä pykälää, onkin jo taas niin lämmintä että ;)
VastaaPoistaTuuluskalle:
VastaaPoistaVai niin.
Tuuluskalle:
NOUHÄTÄ, ehti tulla postiin.
Tosi on, pakkanen on sellanen.
Hejokolle:
Kaiken A & O on se tuli.
Kun on +239 Kelvin-asteikolla, niin on vallan nöyrä ilma.
VastaaPoistaOuh, -40! Siinä mahtaa käydä jo melkoinen pauke, kun -20:kin saa jo sähkötolpat naksumaan.
VastaaPoistaOK'lle:
VastaaPoistaJo vain jos vallan Kelvinille pukkaa, se killa panee nöyrtymhän.
Anskukalle:
Rojauttelee kuin mörssärillä, toisinaan kuuluu kun piiskatykillä sivaltelee.
Täällä varmaan ihmiset tukkeuttaisivat hätäkeskukset, jos moinen pauke kuuluisi :D
VastaaPoistaAnskukalle:
VastaaPoistaKaikkeen tottuu.