HAiKEUDEN VAiKEUS Runo № 3500,4

HAiKEUDEN VAiKEUS Runo № 3500,4

 

Viides viikko pahalla alulla -
miten voi olla sellaista sairasta pahuutta,
mutta pieteetillä naamioituna ihanana mukavana,
jonka yllä hyvesignaloinnin pettävä kaapu siipirikoksi?

Lyömättä lyöty itsepetoksen hymen,
juomatta juotu, pettämättä petetty  -,
linnikko yllään, olemisesta elämisestä vapaa,
mutta vihassa ja inhossa kaikin kynsin roikkuva -,
kostoa janoava alhaisuus kaikki tyynni.
Kuin ihana maalaisidylli puuttoman maan metsässä.

Itselleen kuopan kaivaneiden sietämätön typeryys;
lysähtäneet ovat pakotakaporteiksi varatut.

Eläminen on kituhetkiä, kitutunteja, kituöitä.
Dunning-Kruger-ilmiö saa kiukkuista sapiskaa,
kun etukäteen kuolevaksi laskettu tzombiutuu.
ja kuollut tunne makaa apeana oneassa ojassa,
myhäilevä hymy lymyten kasvojen kanjoneissa,
alkaen taantua laantumaan.

Herkästi kuolevaksi arveltu sika hengittää,
näyttelee rautaisella itsekurilla ilmielävää,
ja sen hengen terhen purkautuu tuskasta,
sekoittuu syksyyn.

Wäkevä myrsky hyökyy syvällä sisällä,
repii sielua joka taholle.
Ja haikeuden vaikeus värisee surusta.

ystävänne susi, sama wanha harmaasusi   

KiiRASTULi Runo № 3500,3

KiiRASTULi Runo № 3500,3

 

Kohtalo katsoo merelle sarastuksen alhosta myhäillen;
tämä on hyvä päivä - huono päivä typeryksille.

Laskeutuu alas maalliseen ja ojentaa jalkansa
kohteensa elämänpolun poikki;
putous Helvetin kiirastuleen alkaa varoittamatta.

Tunteet pakahtuvat hirvittäväksi adrenaliinimyrkyksi;
pahakin ihminen - lailla hyvän -, joutuu noloon asemaan,
äänetön huuto kirkuilee mustassa syöverissä.

Pimeä mörkö sumentaa ajatukset,
tukkii kaikki älynvuotohuokoset,
estää kaikenlaisen järjenvalon pääsyn pinnalle,
yksikään eetos ei pääse entoon; ei pakenemaan...
Päällimmäisenä orpopirun onea kysymys:
Miksi, miksi... miljoona kertaa miksi?

Ehkä kohtalo omassa riettaassa suunnitelmassaan
ajattelee - wanha juoppo, sortuu wäkiviinaan,
tuhoaa sillä koko loppuelämänsä.
 
Tai herkkänä homssuna ripustuu kiikkuun
jolloin loppulitviikki on helppo -  
tuhkat uunista mereen, sillä siisti.
Sitten kynnet nimismiehelle
joka raakkaa nimen yli henkikirjasta.

Se kuu oli harvinaisen upea, rakastavaisten kuu,
viimeisinä päivinä kuolemankuu.

ystävänne susi, sama wanha harmaasusi   

PAiNAJAiSUNi Runo № 3500,2

 

PAiNAJAiSUNi Runo № 3500,2

 

Sain viime yönä painajaisen tykö,
karmaisevan, hiuksia nostattavan, halvaannuttavan;
heräsin oneasta tuskasta litimärkänä -
verenmakuiset pisarat tulvivat suuhuni.

Olin unessa haaroihin asti kusessa - hukkumaisillani
ja loppu märästä tuli kasvojeni uurteista,
niitä pitkin ryöppyävistä verikyynelvirroista;
olivat paisuneet vuolaiksi kanjoneiksi.

Lapseni oli muka viety,
en ollut kuullut tyttärestäni mitään kahteen viikkoon;
järkeni hoippui tuskaisen sietämättömän rajamailla.

Huusin kaikille jumalille jotka yleensä oleilevat netissä
voisiko joku ehtiä innostua sen somettamisen lomassa
minun nöyrästä viimeisestä pyynnöstäni:
Tuokaa lapseni takaisin!

Hädässäni ajattelin ensimmäisenä sosiaalipornoa -
maineellani kun ei olisi mitään menetettävää,
mutta kunniani kieltää inhoamani woke-riettauden.

Siksi lähestyin unimaailmaa vain runon muodossa
kunnes heräsin - tuskanpisaroista vitimärkänä.

Kaikki aplodeerasivat;
kuningas antoi puoli valtakuntaa noin vain
ynnä alennuskupongit vuoden sähkölaskuun
sekä nallekarkkeja ja kourallisen amirosseja.

ystävänne susi, sama wanha harmaasusi, heränneenä   

iNTOLERABiLiS FiNiS AMARUMA Runo № 3500,1

 

iNTOLERABiLiS FiNiS AMARUMA Runo № 3500,1

Mustan viikon hidas julma ilta - viimeinen,
ja ehtoo on kaunis -, kaunis kuin suloinen tyttäreni.
Vaikkei olekaan pimeää vielä kotvaseen, itkettää,
en ole loppukesän fosforisia maininkeja näkemässä.

Muuten kaikki kohdallaan - minut iljettävästi petetty,
sielu raiskattu, revitty irti ja santaan poljettu;
hempeää ruusunpunaa leijuu yläpilvien harsoissa ilkkuen
vaikka lapseni siepattu ja teillä tietymättömillä.
Meren sylin yli hitaasti kiiruhtava lounas hyväilee,
pujahtaa iholle kaula-aukosta,
tuo tulevaisuudesta kuoleman huuruisia väreitä,
eikä siirry pois, on vain kivenä sieluni sylissä. 

Se antaa hivelyllään vihjeen koko keholle
olla tekemättä yhtikäs mitään - sinamoisenaan,
mutta erotessaan sanoo sitten: 
"Sietämättömän katkera loppu sinulla - sietämättömän."
Vain ranka pitää koko luusäkin bulevardin penkillä.

Viikon wanha täysikuu kuljailee jossain,
kenties lammaskatraassa horisontin yllä;
ei osu näkimiin. 
Itkettää vaikka miehet ei itke, 
herkimmät runoilijat ainakaan mutta tämä tuska.

Vuoksi nuoleskelee kylläisenä rannan santaa,
tarjoutuu antautumaan jalkoihini samasta surusta,
nousen koska maailmani päättyy tähän iltaan;
käännyn vielä ulapan kaikkeen päin:
"Jääkäähän hyvin ystäväni, tämä on loppuni".

ystävänne susi, sama wanha harmaasusi, nyt raadeltuna   

LAPSENHOiDOLLiNEN DiEDOiTUS!

LAPSENHOiDOLLiNEN DiEDOiTUS!

Pitkän pohdiskelun kuin myös lukuisten huomenen
sarastusten myötä yksin istutuissa rantabulevardin
törmän eetospalavereissa on hipihiljaa kehkeytynyt
ajatus lastenhoidolliselle vapaalle jäämisestä.

Ei ole kyse siitä etteikö tässä oudossa, koskettavan
karussa ja ankarassa olisi sietämätöntä kauneutta -
ei-ei - jokaisella katseella urkenee luonnon upeutta;
uniikkia - sellaista osaamista jolle ihmiseläimen ei
ole isompaa tarvetta edes uneksia haaveilla.

Ei ole kyse siitä että kyky kirjoittaa episodeja olisi
ehtymässä - päin vastoin, ehkä olisi syytä paneutua
entistä syvemmin - perusteellisimmin tähän sanoilla
maalailuun.

Tämä on vain silkkaa sitä,  että onko  järkeä tehdä
työtä kahtaalla - samanaikaisesti ne toinen toisiinsa
lomittaen kun yhä useammin jää sieluun tunne jotta
molemmat kärsivät tästä menettelystä.

Minusta runo № 3500 on erinomainen pysäkki kun
se sattuu vielä kuukauden vaihteeseen ja voin sitten
joskus wanhana  muistella kiikkustoolissa  ja kertoa
Tundran tyttärelle että se oli kai muudan vuosi 2018,
ja heinäkuun ensimmäinen - se täysin runoton päivä,
ensimmäinen liki 12 vuoteen.

Palaan aiheeseen joskus  tai en - omasta tavoitteesta
on kuitenkin tasan 70% puissa. Uskon että siitä lienee
hyvä jatkaa jos.

Platonin  Faidroksessa  Sokrates  ylistää  rakkautta
runouden kaltaiseksi jumalalliseksi hulluudeksi. Kun
unelma ja kiihko yhtyvät, niin ihmisyyden valjakosta
riisutaan hävitys ja rakastavaisille kasvaa siivet.

Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto,
ilman  sitä ei  ole olemassa  muuta  kuin tuota tavallista
pelkkää nyhtösivistystä.

Miettikää  sarastuksen  suuressa hiljaisuudessa  tätä:
Kulttuuri näki päivänvalon n. 300 000 vuotta sitten -
sivistys vasta vähän aikaa sitten ja sillä jo lyödään
Kulttuuria kuin vierasta sikaa.

Kiitän sielu nöyränä kaikkia tähänastisia seuraajiani
ja lukijoitani kommentoinneista, tykkäämisistä sekä
yleisestä viitseliäisyydestä runouden suhteen.

Toisaalta - runous ja runous; Zizzoz, ihmisiähän kai
kuolee enemmän pienhiukkasiinkin...

Tämä on maamme-laulu Arktiselle hysterialle.

Hyvää elämää kaikille!
Harmaasusi, Oh-show-ta hoi-ne-ne
sekä Harri Markoff

Post Scriptum.
Kommentoida voi myös tämän alle.
Jos vain ite haluaa. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

CARMEN EXTREMUM Runo № 3500

CARMEN EXTREMUM Runo № 3500

Pitkän päivän hidas ilta,
ehtoo on kaunis,
romanttisuudessaan romanttisimpia,
vaikkei olekaan pimeää vielä kotvaseen,
eikä siten loppukesän fosforisia maininkeja.

Muuten kaikki on kohdallaan,
hempeää ruusunpunaa leijuu yläpilvien harsoissa,
meren sylin yli hitaasti kiiruhtava lounas hyväilee,
pujahtaa iholle kaula-aukosta
sekä auki repsottavista kalvosimista
ja vain on.

Se antaa hivelyllään vihjeen koko keholle olla -
sinamoisenaan - tekemättä yhtikäs mitään muuta,
paitsi selkärankaa pinnistäen
pitää koko luusäkin bulevardin penkillä.

Eilisen verran wanha täysikuu kuljailee jossain,
kenties lammaskatraassa horisontin yllä;
ei osu näkimiin.

Vuoksi nuoleskelee kylläisenä rannan santaa,
tarjoutuu antautumaan jopa varpailleni,
nousen koska köökin akkunasta kutsutaan;
käännyn vielä ulapan kaikkeen päin:
"Jääkäähän hyvin ystäväni".

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

AiSTiVYÖRY

AiSTiVYÖRY

Sitä vaan jaksaa ihastella tätä Arktisen hysterian
sarastuksen luomaa mystistä värimaailmaa;
koko kylä valaistaan pohjois-koillisen kurusta
erityisesti tällä aikaa juuri -
molemmin puolin kesäpäivänseisausta.

Hailean sähkövalon keltaista eri sävyissä
eri pintoihin osuessaan - katsoipa minne tahansa;
väkevää, ankaraakin
ja sitten jossain tuskin näkimin aistittavaa.

Varjot tyyten eri suunnasta
mihin silmämuisti on aikainsaatossa totuttautunut;
niiden säntillinen kirmailu kellan kera -
yhdentyminen auvoiseen valoon
ja sitten eroaminen jatkuvassa hitaassa liikkeessä.

Aistivyöry,
ehken paras sana jolla sitä voi kuvata
kun sama näyttää eriltä kuin päivällä.

Tämä kumma maa on aistiyllätyksiä täynnäns';
ei niistä voine kai kukaan olevainen lukua pitää
ja mainitsemislitaniatkin - hitto soikoon -
nehän saattaisivat vaikuttaa jopa ylvästelyltä.

Sellainen ryöttäsynti pois minusta - pois, pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.