LÄHTÖLASKENTA

LÄHTÖLASKENTA

Kurjet tunnustelevat ilmaa;
huutaa luikauttavat niin vaativalla äänellä,
että kohta tässä on syönnyttävä lähteä katsomaan.
Ties vaikka atimaan ovat kutsumassa.
Joen toiselle puolen. Suurelle kosteikolle.
Kurkilintuelukoiden lähtölentokentälle.

Kailotuksesta päätellen
siellä lienee kyseessä ja menossa turvatarkastus;
tarkastetaan yleistä kuntoa ja ulkonäköä,
taputellaan ja syynäillään mahalaukkua,
nipistetään nahkaa varpaiden väliin,
jotta varmistetaan polttoaine.
Nääs Epyktiin - faaraoiden muumioiden kotitanhuville
on jumalaton matka lekuttaa.

Väistellä pitää tuonnempana kaiken maailman
huru-ukkojen keksintöjä.
Niitä lempoja saattaa muuten
jumpsautella otsaluuhun pahki - oitis,
kun asettuu pikku nokosille,
lepuuttamaan kompassia johonkin termiikkiin.

Ynnä €uvostoliittoon matkaavia €uvostovirkamiehiä;
varsinaisia pahanilmanlintuja,
niitä on ilmatilat pullollaan eeskahtaalle,
niin ettei kunniallinen muuttolintu meinaa sekaan sopia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ruskosarja

RUNOSARJA

TUULi ViE HiUKSiA

Meri oli päätynyt olemaan poikkeuksellisesti sininen,
sinä päivänä;
turkoosin sininen.

Ilmassa lenteli uusia tuulia,
linnuilla oli vaikeuksia väistellä niitä
vaikka kaunis oli päivä,
ylettömän kaunis.
Ja niin heleä.

Orastavan syksyn suorastaan saattoi aistia;
haistaa ruskan tulevat tuoksuvat värit,
niiden hehkun,
auringon yhä matalammalta radaltaan valaisemina.

Vavisuttava päivä tunkeutua matalalla roikkuvien
harmaiden pilvien alta ehtoolla
valon värittämään maailmaan;
keskelle heloittavaa syyssuvea.

Kaakkoisen tyrskyt vihmovat kasvoja,
tuuli vie hiuksia
kun kuuntelen sinistä sinfoniaa
ikiaikaisen kallion viltolla silolla pinnalla.

Puuska täyttää huutoon avatun suun
ja kuivaa silmänurkkien suolaiset pisarat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MAJAKKA

Tanakka majakka seisoa törröttää yksinäisenä
meren autiolla rannalla,
leppoisena - tuiverrus puuttuu tällä erää;
sattuu hanakasti satunnaisen kulkijan silmään,
koska muuta luonnosta poikkeavaa ei niillä seuduin ole.

Puuskahtelee tavanomaisesti,
pientä ryppyä saa veden pinta,
mutta vaahtopäät jäävät tulematta.

Vuoksi hoitaa omaa virkaansa - pian huipussaan,
sellaisella säntillisyydellä että kateeksi pistää;
se on aina ajallaan - olipa tyyntä eli myrskyä,
ihminen ei.

Wanha merikotkan motlake kaartaa  paikalle,
osautuu kuin sattumalta kirjavan lokkiparven ylle
ja saa heti säpinää aikaiseksi..

Jumalattomalla kahinalla koko sakki
pyyhältää oitis siipispankoilleen.
Jokainen kynnelle kykenevä ehättää luikkia pakoon;
ketään ei kiinnosta asettua kotkan ruokalistalle.

Erityisen ankariin oloihin rakennettu majakka
ei lotkauta korviaan moiselle episodille;
jatkaa olemistaan kuin tyhjää vain.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

KiViSiÄ AJATUKSiA

Kivien rakkaus veteen on aivan uskomaton.
Kuuntelin sattumalta eräällä Kalinarannalla,
vuoroveden paiskoessa niitä maalle,
kuinka ne kalisten pyörivät takaisin emonsa syliin
muistuttaen äänekkäästi rakkaudestaan.

Tämän niin mieltä kiehtovan Hornanhammasperän
kivillä ja kallioilla on aivan erityisen piiiitkä tarinansa.
ei kukaan luojan luoma jaksa kuunnella sitä jatinaa.

Nooh, mielenkiintoinen tosin - myönnetään,
mutta ylen pitkäveteinen, se täytyy sanoa;
lojua nyt ensin muutama vuosimiljoona paikallaan,
sitten maaemä hetken oikusta kääntää kylkeään
ja panee ranttaliksi.
Kaikki on yhen äkin mullin mallin
taas lähimmät seuraavat miljoonat vuodet.

Se mikä oli merenpohjaa,
onkin sitten hupskeikkaa - taivaanpiiriä vasten,
kupeet rutussa vinksin vonksin;
kaikki entisen kuoren päälle ehättänyt kasvikunta
länällään vasten merenpohjaa.

Kyllähän moisesta toki tarina saa,
jos vain kuuntelijoilla piisaa aikaa
ja eritoten kärsivällisyyttä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

NORJALAiSiA HUOMENiA

Aurinko meinaa ujostella,
ujuttautuu kuitenkin hetken jahkailun jälkeen esiin
ja pujahtaa taivaanpiirille.

Jossakin Novaja Semljan tienoilla;
alkaa porottamaan tämä
niin kuin muutkin.

Meri on sileä,
horisontin päällä leijuu kermavaahtoa
jakaen taivaat ja maat eri päälleen.
Oranssipuna alkaa hailakoitua
puunnoiksi pilven lonkiin.

Pikkuhiljaa käynnistyvä tuultokone tekee
koeponnistuksia - harjoituspuhalluksia;
kyllä se siitä vielä saa itsensä kiihottumaan
ja riehaantuu ihan kunnon puhuriksi.
Se näillä Pohjanpojilla on tapana.

Ei siinä mitään,
hyvin tämä aamu käynnistyy;
maisemakin saa jotenkin inhimillisemmän sävyn
vaikka yön varjojen pehmentämä
salaperäinen muinaisuus kiehtoo.

Sammaleet alkavat erottua ankarasta pinnasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MYLLERRYS

Meren korviinkuulumaton murina
kirkuvan lintuparven taustalla maailman ääressä;
se jotenkin jaksaa vain kiihottaa.

Lieneekö perustana se tasaisella maalla syntyneen
taakka ihastua kaikkeen tavallisesta poikkeavaan;
tässä tapauksessa epätavallisen poikkeavaan.
Mene häntä ja tiedä.

Joka tapauksessa pieneksi tuntemisen tola - olotila
kiehtoo niin paljon,
että sitä ihan tieten tahtoin hakeutuu
kerta toisensa jälkeen kivisen maan äärilaidalle
ounastelemaan itsensä tuntoja.

Ah mikä onkaan se myllerrys
joka humeetissa vääntää ja kuohuttaa rintaa,
saa silmäkulmat suolaista vettä tihkumaan.

Niin ankaran hurjaa on valtameren yli vyöryvien
maininkien kumu hornan portin mustiin hampaisiin.
Niin wäkevä;
äänetön resonanssi kalliosta tärinänä kantapäissä.

Koko keho nauttii viiltävästä tuiverruksesta,
sielu suorastaan huutaa riettaasti
kun puuskat rienaavat mukaansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUiSTUTUS

MUiSTUTUS

Ensimmäisiä keltaisia merkkejä,
hajanaisesti,
siellä täällä;
kuten tavallista ja luonnon arvolle sopivasti,
ilman mitään erikoisempaa sääntöä.

Toisille silmäniloksi - piristämässä,
joillekin muistutukseksi siitä mitä tuleman pitää
kun syys saa wäkevimmät voimansa liikkeelle.

Ilta hiipii kylään viileän arvokkaana,
hyläten tuulen porstuaan;
käy vaiteliaana raitaista mattoa permannon yli
ja istahtaa kiikkustuoliin,
viittaa odottajaansa käymään vierelleen rahille.

Siinä puolihämärässä,
unen ja heräämisen välitilassa katsovat
ohi lipuvaa hidastettua filminauhaa päivästä.

Savustuslaatikon puhdistamista ja lataamista.
Tulen sytyttämistä.
Ensimmäisten savuriekaleiden kiemurtelua raoista.

Aistimia hivelevä näky - tuoksuja myöten,
leijailee valveunipilvenä niin vakuuttavasti,
että suu vaistomaisesti avautuu haukkaamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUUTEN TYVENTÄ

MUUTEN TYVENTÄ

Uskomattomia päiviä!
Aivan uskomattoman kuulaita loppukesän päiviä;
lämpötila hilautuu puolisen jälkeen
huomenen raikkaasta haalean lämpimäksi,
viipyilee hyvitellen pitkälle ehtooseen,
aina päivällisajan tienoille saakka.

Hattaraisia pilvilampaita ajelehtii
sinne tänne hujauteltuina pitkin taivaanpiiriä.
Tuulta ei nimeksikään
tai sitten iltapäivän uneksijan mieliksi ja harmiksi
muutamia pöhäyksiä;
sen verran,
että triippusmatossa lojuessaan saa
tuta kylmiä väreitä selkäpiissään.
Muuten tyventä.

Odotettavissa:
Joutilaan laiskuuden haihattelevaa jalostamista
tuleviin tarkoituksiin sopivan veteläksi;
perustellusta syystä.

Lopputuleman olettaman arviointia
kylläisen vatsan antaman raukean tolan avulla,
ellei innostuksen puuskan esiin tunkema
Höyhensaarille soutamisen wimma ja kiima
saavuta taas ennen aikaista huipentumaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUULi ViE HiUKSiA

TUULi ViE HiUKSiA

Meri oli päätynyt olemaan poikkeuksellisesti sininen,
sinä päivänä;
turkoosin sininen.

Ilmassa lenteli uusia tuulia,
linnuilla oli vaikeuksia väistellä niitä
vaikka kaunis oli päivä,
ylettömän kaunis.
Ja niin heleä.

Orastavan syksyn suorastaan saattoi aistia;
haistaa ruskan tulevat tuoksuvat värit,
niiden hehkun,
auringon yhä matalammalta radaltaan valaisemina.

Vavisuttava päivä tunkeutua matalalla roikkuvien
harmaiden pilvien alta ehtoolla
valon värittämään maailmaan;
keskelle heloittavaa syyssuvea.

Kaakkoisen tyrskyt vihmovat kasvoja,
tuuli vie hiuksia
kun kuuntelen sinistä sinfoniaa
ikiaikaisen kallion viltolla silolla pinnalla.

Puuska täyttää huutoon avatun suun
ja kuivaa silmänurkkien suolaiset pisarat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MAJAKKA

MAJAKKA

Tanakka majakka seisoa törröttää yksinäisenä
meren autiolla rannalla,
leppoisena - tuiverrus puuttuu tällä erää;
sattuu hanakasti satunnaisen kulkijan silmään,
koska muuta luonnosta poikkeavaa ei niillä seuduin ole.

Puuskahtelee tavanomaisesti,
pientä ryppyä saa veden pinta,
mutta vaahtopäät jäävät tulematta.

Vuoksi hoitaa omaa virkaansa - pian huipussaan,
sellaisella säntillisyydellä että kateeksi pistää;
se on aina ajallaan - olipa tyyntä eli myrskyä,
ihminen ei.

Wanha merikotkan motlake kaartaa  paikalle,
osautuu kuin sattumalta kirjavan lokkiparven ylle
ja saa heti säpinää aikaiseksi..

Jumalattomalla kahinalla koko sakki
pyyhältää oitis siipispankoilleen.
Jokainen kynnelle kykenevä ehättää luikkia pakoon;
ketään ei kiinnosta asettua kotkan ruokalistalle.

Erityisen ankariin oloihin rakennettu majakka
ei lotkauta korviaan moiselle episodille;
jatkaa olemistaan kuin tyhjää vain.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÄiLYVÄiNEN

HÄiLYVÄiNEN

Tunturipurosta yli harpattuani
jään odottamaan sadetta kiven kulmalle.
Katselen keskittyneen hajamielisesti
kuinka pyörteilevä vesi huljuttaa vesisammalta;
virran voima pitää häilyvää hyppysissään.

Näyttää ihan siltä kuin se haluaisi mennä mukana,
mutta osa siitä pysyy ankkuroituneena kiveen,
aivan kuten useimmat ihmiset
ovat wanhojen tapojensa orjia,
eikä siitä suinkaan heitä pidä moittia - päinvastoin.

Mutta se että kaikki uusi,
kuten tuon vihreän vetisen tapauksessa,
sen rimpuilu;
sellainen koskettaa,
panee väreet kipittämään pitkin selkäpiitä.

Niin vakavasti uusi tila ja tola,
uudet asiat saavat joskus syttymään;
virittää tulen rinnan alle sellaiseen paikkaan,
ettei sitä saa sammumaan,
vaan pikemmin se yrityksistä lietsoo.

Sieluni värisee riemusta
kun sade vihdoin tavoittaa minut
ja saa kasteltua kepeän vaatetukseni litimäräksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiViSiÄ AJATUKSiA

KiViSiÄ AJATUKSiA

Kivien rakkaus veteen on aivan uskomaton.
Kuuntelin sattumalta eräällä Kalinarannalla,
vuoroveden paiskoessa niitä maalle,
kuinka ne kalisten pyörivät takaisin emonsa syliin
muistuttaen äänekkäästi rakkaudestaan.

Tämän niin mieltä kiehtovan Hornanhammasperän
kivillä ja kallioilla on aivan erityisen piiiitkä tarinansa.
ei kukaan luojan luoma jaksa kuunnella sitä jatinaa.

Nooh, mielenkiintoinen tosin - myönnetään,
mutta ylen pitkäveteinen, se täytyy sanoa;
lojua nyt ensin muutama vuosimiljoona paikallaan,
sitten maaemä hetken oikusta kääntää kylkeään
ja panee ranttaliksi.
Kaikki on yhen äkin mullin mallin
taas lähimmät seuraavat miljoonat vuodet.

Se mikä oli merenpohjaa,
onkin sitten hupskeikkaa - taivaanpiiriä vasten,
kupeet rutussa vinksin vonksin;
kaikki entisen kuoren päälle ehättänyt kasvikunta
länällään vasten merenpohjaa.

Kyllähän moisesta toki tarina saa,
jos vain kuuntelijoilla piisaa aikaa
ja eritoten kärsivällisyyttä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NORJALAiSiA HUOMENiA

NORJALAiSiA HUOMENiA

Aurinko meinaa ujostella,
ujuttautuu kuitenkin hetken jahkailun jälkeen esiin
ja pujahtaa taivaanpiirille.

Jossakin Novaja Semljan tienoilla;
alkaa porottamaan tämä
niin kuin muutkin.

Meri on sileä,
horisontin päällä leijuu kermavaahtoa
jakaen taivaat ja maat eri päälleen.
Oranssipuna alkaa hailakoitua
puunnoiksi pilven lonkiin.

Pikkuhiljaa käynnistyvä tuultokone tekee
koeponnistuksia - harjoituspuhalluksia;
kyllä se siitä vielä saa itsensä kiihottumaan
ja riehaantuu ihan kunnon puhuriksi.
Se näillä Pohjanpojilla on tapana.

Ei siinä mitään,
hyvin tämä aamu käynnistyy;
maisemakin saa jotenkin inhimillisemmän sävyn
vaikka yön varjojen pehmentämä
salaperäinen muinaisuus kiehtoo.

Sammaleet alkavat erottua ankarasta pinnasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

panoraama

Runotorstai

MYLLERRYS

MYLLERRYS

Meren korviinkuulumaton murina
kirkuvan lintuparven taustalla maailman ääressä;
se jotenkin jaksaa vain kiihottaa.

Lieneekö perustana se tasaisella maalla syntyneen
taakka ihastua kaikkeen tavallisesta poikkeavaan;
tässä tapauksessa epätavallisen poikkeavaan.
Mene häntä ja tiedä.

Joka tapauksessa pieneksi tuntemisen tola - olotila
kiehtoo niin paljon,
että sitä ihan tieten tahtoin hakeutuu
kerta toisensa jälkeen kivisen maan äärilaidalle
ounastelemaan itsensä tuntoja.

Ah mikä onkaan se myllerrys
joka humeetissa vääntää ja kuohuttaa rintaa,
saa silmäkulmat suolaista vettä tihkumaan.

Niin ankaran hurjaa on valtameren yli vyöryvien
maininkien kumu hornan portin mustiin hampaisiin.
Niin wäkevä;
äänetön resonanssi kalliosta tärinänä kantapäissä.

Koko keho nauttii viiltävästä tuiverruksesta,
sielu suorastaan huutaa riettaasti
kun puuskat rienaavat mukaansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUMMALLiNEN HALU

KUMMALLiNEN HALU

Harmaa tulee jostakin hornasta mykkänä,
se kietoo kaiken näkyvissä olevan vaippaansa,
armoa ei saa kukaan tai mikään.
Kostea suudelma lipoo pienimmänkin pinnan;
sileimmät pirskottuvat pisaroiksi
kun lämpötila likenee nollaa.

Maailma muuttuu muutamassa hetkessä
autereen lipuessa mereltä rantoja hipomaan.
Kohina vaimenee kohdistamattomaksi muminaksi,
muutkin äänet tuntuvat imeytyvän sumuharsoon.

Valo vaihtuu kuultavaksi kajeeksi - hajavaloksi,
josta on vaikea päätellä varsinaista suuntaa;
vain tuoksu vahvistaa meren puolen
ja sitä mukaa kellosta vilkaisemalla auringon sijan.

Kasvojen liikkeenpuoleinen osa kastuu;
kuin ikään tiskiluutulla hivelisi,
vaistomaisesti sitä tapaa pyyhkäisemään
eikä kämmen kuitenkaan kostu litimäräksi.
Se on se tunne - jäähtymisilmiö,
joka panee humeetin ajattelemaan höpöjä.

Kummallinen halu iskee,
tekee mieli alkaa höpöttämään joutavia ääneen;
usvan sisään - niille näkymättömille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KAiKiLLA MAHDOLLiSiLLA

KAiKiLLA MAHDOLLiSiLLA

Ei ihminen voi varmaan ikuna kyllästyä
päivän sarastukseen;
ei epuuttaa - uusi on aina uusi
ja viehtymys uuteen oudon kyltymätön,
niin ihanasti varhainen kaje koskettaa kasvoja.

Hipaisee kasteenhuuruisella kosteudella sielua;
laheasti kuin ilmassa leijuva,
hanhen untuvasta erkaantunut haituva poskea
tuulen tuomana kosketuksena.

Siinä ensimmäisten säteiden kutittaessa herää mieli,
norjistuu kieli;
humeettiin patoutuneiden lukemattomien
ihanien sanojen väkevä vuo hakee purkautumistietä,
kuin orastavan tulivuoren alla kuohaava laava.

Kuni aurinkolauluna ryöpsähtävät sanat,
kauniit suloiset sanat - suun mukaiset,
omituiset kiehtovat sanat;
niistä parhaista parhaimmat,
parhaimmassa mahdollisessa järjestyksessä julki
kaikenmaailman ohikulkijoiden varalle.

Ja se laulu - se kuuluu ympäri maailman
jokaisen sarastuksen aikoihin;
kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla kielillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ENNEN KORPiN NOKKiMiSTA

ENNEN KORPiN NOKKiMiSTA

Aloitan kolmannella:
"Maantie on koova käävellä ja reeppuni raskas kantaa..."
viilekkeet viiltävät purevasti olkapäitä,
riippi tuntuu painavan tonnin, ase toisen.
Nooh - maantielle on viis-kuus poronkusemaa,
mutta silti hanhijahti on onni.

Huuruisten silmien läpi tiirailen
sinne tänne epämääräisesti harhautuneita hilloja;
en jaksa innostua,
en edes maistelemaan - pitäisi kyyristyä,
siinä on vaaransa tuiskahtaa nokalleen
ja jäädä siihen makaamaan.

Odottamaan kuolemaa - tai edellä kulkijaa,
josko se huomaisi wiimeisen puuttuvan pelistä
ja palaisi katsomaan ennen kuin korppi nokkii silmät.

Kohennan viilekkeitä,
jatkan harppomista pounikoiden lomista;
wanha viisaus pyörii kielellä:
"Matka ei tapa vaan vauhti."
Helpottaa.

Kun nostan katsetta ja siilaan tasaista maisemaa,
huomaan edessä siintävällä saajolla savua,
sitten tulen loimotuksia kohvepannun alta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HAiSTiMEN VALTAKUNTA

HAiSTiMEN VALTAKUNTA

Tuuli nukkuu,
kuuden asteen helle värisyttää
vast'ikään ulos tuulettumaan saatettua ihoa.

Untuvainen pussi tuntui saunalta,
siksi loikkaus toiseen todellisuuteen
kun aamunkoi vasta kajehtii,
ensimmäiset rusot puuntavat pilven longilla,
eikä mistään kuulu hiis-kah-dus-ta-kaan.
Pyhäaamun rauha.

Ensimmäiset kohvivermeitten kalahdukset
saavat koirun raottamaan toista silmäluontaan,
mutta lumpsauttamaan sen takaisin:
"Ai-jaa - sinäkö se vaan..."

Sytytin iskee kipunan, tuohi ahmii tulta - ritisee,
käy tuoksumaan kuin vain tuohi voi - ainutlaatuisena;
jokahinen sitä sytykkeenä käyttänyt muistaa
sen tuoksun aina hamaan hautaan saakka.

Sellainen on ihmiselävän niiskutin.
Mikä käsittämätön määrä erilaisia hajuja
on sen avulla talletettu humeettiin aikaan saamaan
ihan käsittämättömiä takaumia ja mielikuvia;
tarkoin harkittuja valittuja sanoja,
punottuja runoja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KEHVELi

KEHVELi

Tylliparven harakanvarpaat rannalla,
luoteen tasoittamalla sannalla tuovat mieleen;
kummallista kyllä - ihan toisen ilmansuunnan,
paljon paljon idemmän ja etelämmän.

Jotenkin vaan niiden varpaanjäljet muistuttavat
näin äkkiseltään hätäisesti ajateltuna thai-aakkosia;
onko asialla yhtään winhaa perää,
se siitä ja sen kestävyydestä.

On kuitenkin hupaisaa kun astelee merenrantaa
jota kuuden asteen lämpöinen vesi huljuttaa
ja mokomat mielikuvat tukkivat esille.

Kaukomaan salaista vaistomaista kaipuuta tai ei,
jos se pentele oikein alkaa vaivaamaan,
kamuan läheisen tunturin päälle tähyämään
näkyykö siitä höykäsen pölähdystäkään.

Jos ei,
niin tukistan itseä opetukseksi williintyneelle sielulleni,
että lakkaa lempohinen hourehtimasta
mokomien haihatusten perään.

Kehveli - tässä mitään tai-maita tarvita,
riittää kun on rantaa sen verta kantapäiden alla,
jotta kastumatta säilyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiNTAMA

RiNTAMA

Enteilevä kumu taivaanpiirillä havahduttaa,
paitariepu päällä tuntuu ahdistavan nihkeältä,
ilma tuntuu seisahtaneen niille sijoilleen
ja pihapiirin pienet värkkäämisen äänet laimentuvat
kosteassa lähes tyyten olemattomiin.

Oikeastaan kaikki merkit kunnon rytäkästä
ovat joltisenkin kohdallaan - alasin,
tumman uhkaavalla maalattu taivaanranta;
vain itse pääkalu - Herra Ukkonen puuttuu,
ensimmäistäkään salamaa,
saatikka loimotusta ei näy.

Odottavan aika on pitkä,
venyy venymistään - rintamaa kyllä tekee,
mutta taitaa kumuta vain lämpimikseen.

Tämä lempo mikään kunnon wanhan ajan ukkonen ole;
semmonen joka panee penikat ryntäämään kellariin,
akat keskelle keittiön lattiaa hameet korvissa
polvilleen isämeitää lukemaan.

Ei sinne päinkään,
tämä pirulainen taitaa olla niitä €eeuun kotkotuksia,
joutavia uhkakuvia ihmisiä kiusaavista
vieläkin joutavimmista höpö-höpöasioista.
Ei muuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

saaressa

Runotorstai

PiLKKEiTÄ

PiLKKEiTÄ

Pyylevä käki myhäili nähdessään pylvään päässä
ylvään kuukkelin nyhjäämässä wiime pyhänä
polttopuita kelosta kyhäilevän äijin tulilla.
Tämä kaikki tapahtui Miessivuomassa,
eikä siitä yhdessäkään iltapäivälehdessä otsikoitu.

Poltettavaa pilkottua keloa syntyi sitä vauhtia,
että jos pilkemestaruudesta olisi ollut kyse,
niin mestarista ei sitten epäilystäkään;
hirmuisella intensiteetillä tämä wanha äijinrohmu
asiaan paneutui,
sellaisella, ettei mokomasta kahta puhetta syntynyt,
ei edes siipiveikkojen taholta.

Vaikka etupäässähän toiset olivat kiinnostuneitakin
vain tulipaikalla nautittavista niestoista
ja lisäksi yksi isäksi tullut omista munistaan,
tai pikemminkin niistä kehittyneistä pojistaan;
joitei ollut meinannut omakseen tuntea
kun oli nähnyt net heinäkuun lopulla
Ivalon lentoasemalla etelänpiletit kaikilla kainalossa.

Kuukkeli - se aina näsäviisas humanteri,
sen sijaan vihjaili yhtenään kirvestä pieksävälle äijille,
että olisiko jo aihetta pitää kernaasti
mieluimmin ruoka-asioita käsittelevä symposiumi?
Tai sitten ei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ALASKÄSiN

ALASKÄSiN

Tuuli taipuu elokuiseen kesäiltaan,
vaipuu tyyten tyveneksi kuvastimeksi vuonolla;
savu haipuu luiruten,
skaidin takaa kaikuu kaakkurin käheä KARR-gorlii.
Peilikuva ylösalaisin kääntyneestä maailmasta
houkuttelee kääntymään päälaelleen,
astumaan sisään hereään kuvaan.

Ensin on kuitenkin vilkaistava ympärilleen,
ettei ketään vakavasti otettavaa ole lähistöllä.
Siitä se vasta juorun pitäjällä lykkäis',
jos tästä vain nousisi tulen ääreltä yhen äkin;
aikansa sitä tuijotettuaan
ja liukuisi maisemaan hyvästiä sanomatta.

Tulisi sitten pois
kuni on saanut mokomasta riemusta kyllikseen.

Voi lempohinen miten se olisi mukava kokeilla
ryystää kuksan reunalta kohvetta
joka on siinä alaskäsin,
silti valumatta maanpoveen.

Meneeköhän se kohves ylipäänsäkään
kurkkutorvea myöten vastamäkeen?
Se kyllä täytyy kokeilla heti
kun froua lähtee hillapäälarin kera jänkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViETÄViSSÄ

ViETÄViSSÄ

Rusot ovat palanneet,
aamut ja illat ovat koreita,
silmän pysäyttäviä taivaanrannanmaalauksia,
joihin katse herkästi lukkiutuu;
sielu karkaa haihattelemaan hui-hai
ja hyvinkin vähäpätöiset asiat saavat ilmaa
eetosten siipien alle.

Sitä vaan on vietävissä,
eikä tule oikeastaan lainkaan hanttiin pantua;
siitä vaan - vieköön:
Mie vikisen jos on tarpeen - sillee ihan hiljaa.

Mitätön heinän korsi,
kasvoja hipaiseva koivun ritva,
taimenen pojan pulahdus mustassa kuvastimessa,
tai siikain selkäevän pintaviilto;
kaikki ne herättävät kiehtovia mielikuvia,
saavat yhdistämään hyvin yksinkertaisia
mielleyhtymiä ajatusten ketjuiksi,
joissa sielu mieluimmin vaeltelee.

Silmien sulkeminen onkin mitä varmin tae
aikomuksista paeta tästä tuonne,
loikka-aie Sivistyksestä Kulttuuriin - kääntymys;
mikä on niin pirun hyvä asia
kun sen vain oiwaltaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiETASTA

RiETASTA

Pilvet soutavat taivaanpiirillä kiireettä;
hädin töin tuskin lipuvat - jos sitäkään,
mutta harvakseltaan olan yli tapahtuvat vilkaisut
muodostavat humeetissa sellaisen mielikuvun,
että liikkuvat.

Ellei sitten tämä pallo jalkain alla
ole syöntynyt pyörimään toisin päin yhen äkin;
mistä sitä tietää kaikkia nykyajan kot-kot-kotuksia.

Olo auringon helottamalla elokuisella kallaalla
on kuin lomailu paratiisin sillä viileämmällä rannalla;
sillä jossa ei sentään tarvitse kaikkea riisua yltään.
Häveliäisyyssyistä.

Voi tyytyä rohjottamaan kanervaisella nummella
sarkahousuissa - pieksut jalassa,
tzekkiläisen paran päällä kenottain
ja antaa siinä auringon kutitella haistimen karvoja
aivan aivastuksen partaalle.

Se on elämää - muuramella olevan hillan,
harakankellojen ja saunioiden kukkameren keskellä
katsella hopeista ulappaa.

Ehken tuo riettaasti tuijottava pässi on sittenkin
kiinnostunut vain hehkeistä uuhista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!