HÄiLYVÄiNEN

HÄiLYVÄiNEN

Tunturipurosta yli harpattuani
jään odottamaan sadetta kiven kulmalle.
Katselen keskittyneen hajamielisesti
kuinka pyörteilevä vesi huljuttaa vesisammalta;
virran voima pitää häilyvää hyppysissään.

Näyttää ihan siltä kuin se haluaisi mennä mukana,
mutta osa siitä pysyy ankkuroituneena kiveen,
aivan kuten useimmat ihmiset
ovat wanhojen tapojensa orjia,
eikä siitä suinkaan heitä pidä moittia - päinvastoin.

Mutta se että kaikki uusi,
kuten tuon vihreän vetisen tapauksessa,
sen rimpuilu;
sellainen koskettaa,
panee väreet kipittämään pitkin selkäpiitä.

Niin vakavasti uusi tila ja tola,
uudet asiat saavat joskus syttymään;
virittää tulen rinnan alle sellaiseen paikkaan,
ettei sitä saa sammumaan,
vaan pikemmin se yrityksistä lietsoo.

Sieluni värisee riemusta
kun sade vihdoin tavoittaa minut
ja saa kasteltua kepeän vaatetukseni litimäräksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!