HiLLiTÖN SYYSTANSSi
Vilpoisa tuuli joka ihoa linnunlihalle saa,
koskettaa sillä kurin,
että haistin valpastuu,
kääntää päävärkin vastaseen
ja ryystää reiät ammollaan;
nuuskii, makustelee,
analysoi tuulen selkään sälyttyneitä ärsykkeitä
vuosikymmenten saattamalla kokemuksella.
Selvä teeri - syksyn tunnusteleva maku,
viipyilevä, pohjoisen rinteeltä napattu,
seassa aimo annos suopursua,
ja niin pirullisen pieni kipene vanamoa,
että se kyllä jää useimmalta huomaamatta;
ähä-ähä - siellä se kuitenkin on.
Lempo soikoon;
jokin tästä vielä puuttuu - kuren haikea huuto,
utuisen niitun takaa kuulaasta huomenesta.
Elämisen yhdeksäs veisu ja hillitön syystanssi;
niitä se tämä aamu on vajaa.
Parasta vajota takaisin pölkylle,
ottaa kuksa kouraan ja siinäpä siinä;
tulen sulattaessa ryytyneen ihon,
sitten laskea luomensa unen ja valveen rajatilaan
nähdäkseen kurkien riipaisevan lähtöriitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi