KULTAKUUMEHUUME
Kullankeltaisia marjoja loputtomiin sammalmatolla,
suopursun huumaavan tuoksun alla;
on menossa sellainen kullanhuuhdontaoperaatio,
ettei siihen tarvita byrokratian lupasavottaa.
Ahneus tarttuu - kultakuume saa otteen sielusta
kun marjikko yhä vaan sikeentyy.
Näyttää kuin se saartaisi poimijan joka puolelta;
motittaisi niin ettei pian osaa nokkia mistään.
Liian paljon, ylettömiin yhdelle ihmiselle.
On lämmin tyven, sielua raapiva hiljaisuus,
räkkä hiipumisvaiheessa - ei isommin kiusaa.
Hiki valuu otsalta silmille - kulta muuttuu massaksi,
on vaikea erottaa hyppysiin otettavaa.
Mehuinen käsi pyyhkäisee otsaa.
Kotkan kirkaisu jossakin jänkäsaarekkeen liki;
nopea olan yli vilkaisu kertoo,
että siellähän se wanha epeli istua nakottaa,
ojentelee ja sukii höyheniään kuoston oksalla.
Pysähtyy väliin ojentamaan kaulaansa,
haravoi katseellaan aavan laitaa,
kohauttaa tympääntyneen oloisena siipispankkojaan,
mumisee suupielestään:
"Hillaa, hillaa ja hillaa - ei yhtään pomppivaa villaa!"
Jos tuo ei ole unta, lähden näiltä istuimilta kohti pohjolaa. Näillä jängillä ei tuollaisista maisemista oo tietoakaan. Komia on hilla!
VastaaPoistavatukka
Vatukalle:
PoistaOvat saanet hyvin, me tosin ei olla suuremmin kyhättykään.
Lähemä tänhän Norjan puolelle vilkasemhan.