perjantai 30. marraskuuta 2012

SiKEiTÄ


SiKEiTÄ

Yö alkoi wanhasta muistista,
eikä siinä ollut kipenettäkään,
ei ripaustakaan ankeutta,
ei masennuksen häivääkään.
Miten sitä nyt Valkeassa maassa?

Lannanmaan kotkotuksia mokoma - hyvin pitkälti,
muotia - siihen pitää tarttua
kun musta maa vetää mielen mustaksi.

Kiskotaan nyt vaan sikeitä liki tammikuun puoliväliä
ja viskotaan lunta kahta puolta siljoa
jotta saadaan se synkkä musta maa - pahan alku,
esille edes Walpurille yöttömän yön kynnyksellä.

Mannut on puettu salaiseen siniseen linnikkoon,
mystiseen sumeaan huntuun,
jonka liepeet häilyvät haileina ja wäkevinä vuoroin;
yhdistäen kaksi toisilleen tuttua hämärää
yhdeksi eksoottiseksi atmosfääriksi
vailla mitään suurta.

Suuria tunteita nostattaa vain sen käsittäminen,
yhdistymisen uskomattoman hento viehkeys;
siitä seuraava eetosten ento,
haihattelevien aatosten rietas lento
vailla mitään irstasta päämäärää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. marraskuuta 2012

RiUTTA


RiUTTA

Korppi kuoston latvassa;
niin rietas on ja julkea,
et' siltä kernaasti vois' hengen sulkea,
somempi ois' hanges' kulkea.

Huutaa anhitonna ruoja - pahan sanan tuoja;
kulkijoita ilkkuu, riettauksilla lataa,
silkkaa pilkkaa sataa niskaan.
Etappia tivaa, miehen muotoo ivaa,
näillä itseänsä kortto kiihottaa.

Ja liihottaa jo sille toinen, kaveriksi samanmoinen,
samanmusta pirun riutta - yhtä irstas;
äkin pystys' herjaverstas.

Oitis selvä roolijako - toinen rienaa, toinen höystää,
toinen riivaa, toinen piinaa - molemmilla samaa kiimaa.

Siivoton on tola.
Saastaa valuu pitkin runkoo,
ilma täynnä kronkkunasta - salo raikuu,
kulkijalla sieluu raastaa,
yltyen vain rivouksia kaarneet haastaa.

Laukaus - tahi pari lähes peräkanaa,
latvus tyhjä, lumi leijuu hangen pintaan;
tuli rauha kovanlaiseen hintaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

YÖN SYNTY


YÖN SYNTY

Hyväsukuinen lumipukuinen puu
tervehtii tuttuun tapaan muuatta
omissa ajatuksissaan ohikulkevaa haihattelijaa
jota salskea koiru kiskoo narusta perässään.

Ei siitä mitään sen kummenpaa tuu,
lumiviitta harteillaan - huntu yllään,
käy miehestä tai ukosta siinä kuin mies tahi ukko;
korkeintaan saa tilastollisen vilkaisun silmäkulmasta,
siinä kaikki.

Nyt erottuvat vain kaiken karistaneet poikkeukset;
päinvastoin kuin kesäiseen aikaan,
jolloin lumipukuinen erottuisi oivallisesti vihreästä.

Päivä päivältä jotos erottuu selkeämmin,
sitä käyttävät porot kulkiessaan
ja harhaileva sielukin osaa oijustaa sen myötä
takaisin tomumajaansa sikäli mikäli,
jos on sattunut tilapäisesti erkaantumaan
liian väkevien tunteiden purkauksessa;
puheena olevan johottaessa aavan selkosen äärellä.

Yön syntyä se siellä käy vahtaamassa,
enää muutama päivä ja kaatuu päälle;
varjot katoavat, sielut erkanevat,
lehahtavat omaan siniseen hämäräänsä valloilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. marraskuuta 2012

TERÄVÄT SULAVAT


TERÄVÄT SULAVAT

Valkoisen maan tummansinisten öiden hämärät
pilkullisine kansineen koskettavat arkisen pinnan läpi,
sykähdyttävät taivaan revetessä tyyten auki;
tehden tilaa tulikettujen laukata avaruuden äären yli
hulmuavine häntineen.

Siitä tunteesta murtuvat arjen harmaat eetokset,
saavat latauksen joka riittää
kahden hämärän kohtaamiseen pilvisten päiväin alla.

Tuo hetki.
Kun sininen tulee takaa ja odottaa edessä;
siihen väliin on osuttava tismalleen oikealle paikalle
jotta näkisi kuinka kaikki kulmikas pyöristyy,
terävät sulavat sumeaksi liu'uksi toiseen muotoon.

Ei sitä voi millään kameralla kuvata,
ihmisen silmä yhdistettynä humeetin kykyyn käsittää
on näet ainoa vekotin joka pystyy siirtämään kokemaa
toiseen ulottuvuuteen,
toisen ihmisen päähän toisessa paikassa.

Näkemä on muutettava mystisiksi sanoiksi,
haihatteleviksi paradokseiksi,
loitsuiksi salaperäisten lauseiden
tihkuvan arvaamattomissa oudoissa käänteissä;
jotta se vavisuttaisi toisessa maanääressä olevaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. marraskuuta 2012

SiiRTYMÄ


SiiRTYMÄ

Jo häämöttää kaukana kontu
ontuvaa mieltä lauhduttaen.
Olen tulossa tuulen tieltä - maitten ja mantujen takaa
lausuen ääneti kymmentä kieltä - siitettä sataa.

Kenties lies yhäti haalea,
oottamassa entisen pyhän jäljiltä.
Ehken pienen pieni kipene hengissä tuhan uumenissa
kun sitä varovasti pöyhitään,
nöyrrytään käymään polvilleen pienoisen eessä.

Hetkessä synnyn menneeseen aikaan,
koneen hyrinässä siirryn kaukaisen tuvan tolaan,
siihen lempeään hetkeen
kun puhalletaan haituun eloa hellästi.

Tärisevissä hyppysissä tuohen nöyhtää,
herkästi tulehtuvaa johon kipuna kernaasti loikkaa;
pian on pieni iloisen ritisevä tuoksuvalkea
joka ehtii tuoksinassaan kuiskuttaa ahnaana:
"Ahhh - onko wäkevämpätä tarjolla?"

Ja kun siihen pesään honkaisen halon tahi pari saatan,
niin jo vain alkaa riemu,
valaistuvat loimusta pirtin hirret
kun haukkovat liekit oivaa puuta;
palaavat mieleen lapsuuden talviset virret.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

PiKAJUNA


PiKAJUNA

Kuullostaa tutulta,
sen erottaa kymmenistä - omaa maata,
kerta kaikkiaan omaa luokkaansa on orastava,
ärjymään äityvä äkeä koillinen.
Navan syrjästä syntynyt.

Törmännyt rannikon kivisiin seiniin - jyleisiin pahtaisiin,
tormannut kiukuissaan taivaita kohden,
pujahtanut mylvimään ylänköjen yllä
hirmuisessa wimmassa.

Nyt ensimmäisiä maistiaisiaan tarjoaa
löyhinä tuulahduksina, hapuilevina - kuin hairahduksina;
viattomina pierun pelmahduksina koirun perästä,
myrkylle pistäen - hengityksen vaikeaksi saattaen.

Paikallinen aistii - peto on tulossa,
raiteitta kiitävä holtiton koillisen pikajuna
joka porhaltaa kaula-aukoista ja kalvosimista,
riipii vaatteen alla sielun esiin ja kirvelee.
Lyö kasvoihin hyisellä ruoskalla,
raapii ankarin suudelmin paahtunutta ihoa.

Ja sitä itkee silkasta rakkaudesta hysteriaan,
märisee wäkeväin puuskain riuskoissa otteissa;
värisee riettaan hentona
kuin vain tuulen pieksämä piinattu liha osaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. marraskuuta 2012

VONKALEiTA


VONKALEiTA

Kerkeästi uiskentelevat mielessä
takavuosien huimat taimensavotat ja hyvä niin,
sillä miesmuisti on vain pari-kolme vuotta;
saaliit sentään kasvavat saajan kuolemaan saakka.

Jo toisena mustan lumen talvena peräkanaa
suuret saaliit menevät sivu suun - menevätkö,
vaiko vain kertyvät elämää suuremmaksi?

Kiikkustoolissa - takkatulen ääressä,
varpaat varmuuden vuoksi nutukkaiden uumenissa
eletään uudelleen niitä sykähdyttäviä hetkiä
kun hyisestä avannosta nousevassa havaksessa
tuntuu ankara puistelu - wäkevä vastaanpaneminen,
myrkkyä lykkääntyy kokijan kohiseviin suoniin,
tulijan koko elämä on pelissä.

Sitten antautuminen sohjoisella lumella
arktisen hysterian armoille.
Nopea armollinen kuolema;
rauenneina samalla avannolla upeita vonkaleita,
uintinsa uineita - sukuaan lisänneitä täysin palvelleita.
Ja hyytävä pohjoinen ottaa otteen,
jääkuoresta valmistaa pakkauksen hiljaisuuteen.

Haistin palauttaa hyiseltä ulapalta,
huomauttaa savukalakeiton kermaisella tuoksulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. marraskuuta 2012

ViEHÄTYS


ViEHÄTYS

Raukeana katselen tätä maailmaa leijuvan savun läpi,
vatsa täynnäns' sianpoikasen savustettua kylkeä;
intohimoja tai erityisempiä kytköksiä lähteä
ravaamaan tie sonnalla umpista myöten
seuraavaan etappiin ei kertakaikkisseen ole.

Etenkään kun ummenkulkija ei ole käytössä;
on hupun alla tankattuna - tikissään kyllä,
mutta tyyten väärässä kinkerpiirissä.
Ei lähelläkään tätä muka huutavaa tarvetta,
joten laitan luun kurkuun enkä huuda,
pysyttelen tässä - annan vetää laiskan suonta.

Tämän päivän kiireet on ohi,
rämpiminen nuoskassa ei kiinnosta;
torkkotulen lämpö kyllä.
Hieno atimapaikka tievan päällä,
alhaalla kurussa juokseva juomavesi sulassa norossa,
niestasta pullakka riippi vierellä.

Taivaanpiirillä uuhikatras purjehtimassa kiireettömänä,
hiljainen kuolpuna selän takana visusti vaiti,
vain tervaksen kihinä kannossa
liekin tulisen suudelman kiihottamana,
autuaaksi tekevä satunnainen risahdus.

Tervastulen uskomaton viehätys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. marraskuuta 2012

LATHE BiOSAS


LATHE BiOSAS

Lukematon määrä levottomasti vaeltelevia ajatuksia
hötkyilee pitkin ja poikin ajan valtameren yllä
osaamatta sen kummemmin päätyä mihinkään;
kunhan vain mukamas ovat edes jonain.
Kahlehtimatta mylläävät - elämisen riemusta;
riistosta ja sorrosta vapaina pitävät peliään.

Punastumatta seikkailevat keskenään sopusoinnussa
irstaan riettaat ja jumalisen hartaat;
eivät pidä meteliä omistaan,
sulavasti lomittain pujahtelevat synnittelemättä.

Sietämättömän elämän kepeä tola
lienee tämän olon diagnoosi niillä poloilla
joiden sielu on saanut Epikuroksen saarella
pysyvän tartunnan matkallaan Hesperiaan.

Ja se ympäröivän valkeuden valo vain vahvistaa tautia,
vaikka hereyttääkin mielen ottamaan vastaan
hiljaisuuden vyöryn nöyränä,
sulkemaan syvälle rannattoman ajun syövereihin
ja kulkemaan kauneuden yksityiskohtia havaiten.

Koskemattoman selkosen sanaton laulu,
yksinkertaisen kauneuden siunattu virsi,
hirsiseinään lumella maalattu taulu;
Lathe biosas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

KARPAASi


KARPAASi

Vuoroveden laulu,
huomenen iäisyyteen ulottuva silottuva taulu
askeleiden päässä katsottavaksi;
hyisen veden heijastuksia auringon viime säteistä,
kihisevää kohinaa - tumman ja hopean kisa.

Kauneuden horjuva käsite saa jalat alleen,
tanakoituu katsomaan vakaana sillä silmällä.
Merisavu käy näkimiin,
saa pusertumaan suolaisia vuolaita kyyneleitä
pikemminkin sietämättömästä onnesta
kuin kosteuden tunteesta joka kietoo vaippaansa.

Vilu pujahtaa kaula-aukosta
hyväilee haaleaa kettua
ja karauttaa puistatukseen saakka.
Sellainen virkistää sielua.

Sannalla kumollaan oleva karpaasi saa uuden muodon,
haihatteleva mieli keksii siitä uneliaan hylkeen
jonka kylkeen voisi mennä pitkälleen maate
aattelemaan Haavruuan laulun sanomaa.

Paluu toviksi nykyisyyteen
karkoittaa hylkeen, mykistää laulun ja suttaa taulun.
Aurinko on mennyt - kohta ei tulekaan,
vain vaalea vana taivaanpiirillä vakuuttaa huomenesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. marraskuuta 2012

DiSSiDENTiN NAURU


DiSSiDENTiN NAURU

Liukkauden tuntu koipien alla
juuri ennen kuin tuiskahtaa persielleen,
ennättämättä heittäytyä pitkäkseen
on sikälikin mellevä,
että se herättää muissa
tempun nähneissä lajitovereissa huvitteneisuutta.

Sellaista kutinaa sielussa,
joka saa syntisen riettauden esiin ja julki
arjenharmaan ortodoksisen luterilaisuuden
synkässä viikatetanssissa;
mutta jota ei yletä raapimaan - liian syvällä.

Harva sitä inhimilliset tekijät huomioon ottaen
edes yrittää - tuntuu se kutka vain niin hyvälle;
hervoton nauru vailla yhtään teennäistä.

Vahingon sietämättömän rietas ilo
on uudelleensyntymistä takaisin lapseksi,
aidon riemun kointähdeksi Naurumaahan;
heikommaksi ainekseksi,
jota paremmisto tuijottaa paheksuen kolmannella
"sivistetyllä" silmällään omaa pieruaan pihdaten.

Kaukana Kulttuurissa,
vasta jyleän outametsän keskellä huomaa
tämän perustuksiltaan mädänneen sivistyksen tolan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. marraskuuta 2012

DESAFiNADO


DESAFiNADO

Lumesta kylläinen aihkimetsä,
sielun humiseva kotitalo,
vailla yhtään ovea;
kokonainen onni yhtä suurta akkunaa,
sisään voi astua ken tahansa.
Mistä suunnasta tahansa.

Saa jäädä ikuisiksi ajoiksi,
jos sydän päätyy löytämään rakkauden
hiljaisuuden äänettömään mykkyyteen,
pois ei ajeta,
tilapäiset mielenhäiröt sallitaan
poistumisista ei pidetä lukua - sukua voi tavata.

Huojuvien puiden melankolinen bossa nova tartuttaa,
hypnoottiset sykähdykset ujuttautuvat vereen
ja pian - koko keho kaapattu hiusmartoa myöten.
Kuuntelemaan.

Aihkien ankaran väkevä voima puuduttaa
niitä vastaan painiskevat - käy sielu huojumaan.
Entisen elämän takaumat löysäävät pivonsa,
hellittävät lopen uupuneina tyhjin kourin.

Siinä tuoksinassa muuntuvat wanhat asiat uusiksi,
wanhan liiton foni puhaltaa piipustaan Desafinadon
ja sillä hyvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

HUNTU


HUNTU

Hahtuvat leijailevat maahan saakka,
taivas tyhjentyy untuvista;
musta aukko jää ammottamaan avaruuteen.

Katse kaihtaa tuijottamista iäisyyteen,
harhailee mieluummin epämääräisen satunnaisesti
sinne tänne keijutanssia leijuvien hiutaleiden myötä;
leuka kouriin nojaten,
luisevien käsivarsien tukiessa polviin.

Ja kaikki tämä yht'aikaa porstuan rappusilta;
viikattu porontalja pyrstön alla,
virahtaneet housunkannattimet riettaasti kahtapuolta,
nikitan reuhake vinksallaan takaraivolla,
kauhtunut ruutupaita kruunaamassa sarkahousuja.

Puukko pystyssä portaassa,
järeitä leivän viipaleita silottuna runsaalla voilla,
savustettua sianpoikasta mehevä könttä,
täysikuusta leikattuja vahvoja viipaleita.

Kaikki valmiina torjumaan ankaraa huomenen nälkää;
oitis kun kuksallinen
tahi pari on saatu kipatuksi käkättimeen.

Sade näyttää ehtyvän - selkenee,
mantu on kuohkean valkoisen hunnun peittämä runo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. marraskuuta 2012

TAiVAALLiSTA


TAiVAALLiSTA

Norjalaisen wanhan frouan hurmaava,
kotikutoinen taidonnäyte;
muikistelevat suut odottavat vesikielellä,
huulians' lipoen, ennalta luvattua elämystä.
Malttamattomina kovin - jo tovin.

Teoksen lohkomisessa karkuun pääsevät makuaromit
hivelevät vomeronasaalielimen hereitä soluja
haistimeen ulottuessaan;
räjäyttävät signaalin ponkaisemaan hopulla
ja oitis lyhintä reitiä humeetin mielihyväkeskukseen.

Sylki herahtaa kielelle;
vaikka mitään muuta mutusteltavaa ei vielä ole,
vain parahultainen lupaus syntisestä taikaherkusta.

Sellaisesta jonka edessä ankarinkin viikinki nöyrtyy,
sulaa juoksevaksi voiksi taideteoksen edessä.
Berserkki menettää raivonsa,
käy pitopöytään laukean lampaan tavoin,
lempein katsein - sieluns' putipuhtaana pulmusena.

Ja kun kaneli-omenapiiras lopulta osaa tiensä suihin,
niin harhailevia katseita sameiden silmien läpi;
jonkun sumenneen sielun ääneen ähkäisy:
"Aprillistako tämä taivaallinen piiraspohja on tehty?
Ei tällaista voi olla olemassa!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. marraskuuta 2012

PYRYN KÄRSIMÄTÖN KAiPAUS


PYRYN KÄRSIMÄTÖN KAiPAUS

Alkutalven suttuisia hankaluuksia,
loskaa, tuoksinassa rapaisia tassuja - lisää loskaa,
puhtaan, hoitavan lumen huutava puute;
toiveikkaita katseita pilvenhattaroihin,
seilaavat nuivina taivaanpiirillä - pihtarit.

Ei toimi,
mutta uusia empiviä talven kokeiluja;
harsuinen huomen - lumihuntu joka sulaa silmissä
jo ennen kuin ennättää kissaa sanoa.
Kahden pisaran vesisade hoitaa lopun.
Yltyvä pyryn kärsimätön kaipaus.

Tästä lähdetään
ja kuuden tunnin päästä täysi hankikeli,
kinoksia loputtomiin,
nietokset aaltoilevat loputtomiin aavoilla selkosilla,
jänkien käkkärät lumihuppuineen.
Elvyttää mieltä - virvoittaa sielun.

Kirvoittaa ääntämään:
"Tuossa säipillä miehitetty jäätynyt neva,
viiltävä lupaus orastavan hysterian synnytyksestä;
aquluk - talven lapsi on tulossa."

Tulkoon valkeus - ja tuleehan se, matkansa päässä.
Tulee vaikka uskoisi mörköihin ja pimeään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 15. marraskuuta 2012

KEiKKA


KEiKKA

Purkuaa - melankolinen umpuilma,
tienoot täynnä tasaisen harmaana vellovaa auerta
jonka läpi sataa kosteita pikkuhousuja.

Uniset lumet kasaantuvat silmäripsille,
on vaikea pitää näköyhteyttä,
kuuleminenkin on yhtä lumen sihinää;
vaivoin erotan näkymättömän tirskun.
Ujous on hengissä säilymisen ehto pöllömaassa.

Ei vaan näy kuulujaa;
etsimeen pitäisi saada piiperöinen,
havuilla sukkelaan puikkelehtiva tirpunen.
Tuleekin putken täydeltä usvamössöä.

Tämä on se martaan harras "pluus ";
peurankuun ikuinen väristävä hitti
joka soi vaan korvamatona rienaten
räytyvien sielujen tomumajoissa.

Hippi on ja elää, liikkuu, kiikkuu - pysyttelee poissa;
hile ripsillä käy raskaaksi,
nuoskainen lakana kattaa varvikon.

Sadan sylen päästä narisee tuvan seinässä uksi
ja huutaa:
"Kohveelle sieltä välillä hassu susi - ja muulle!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

SiELUN RUTJAKE


SiELUN RUTJAKE

Yksi niitä matkoja,
joita yksinkertaisuudessaan satunaisesti tekee,
mutta mieluusti;
vaellellen sielunsa kera käsikädessä.

Kernaasti nousee koipi,
ankarasti hakee toisen tekemää koloa
polviin ulottuvasta nietoksessa.

Pienellä aukiolla - puuskuttaen,
muutaman kuoston ja käkkärän ympäröimänä,
hieman vioittuneen sielun rutjake kursitaan kokoon
pitkillä syväänhengityksillä;
halu saa himoitsemansa vapauden ahmia hiljaisuutta.

Ja kyllä se tekeekin sen,
riehaantunut keho värisee nautinnosta;
tämän vuoden laitimmaiset valonsäteet siilautuvat
metsän läpi lumien kehystämänä taoksena
joka muuttuu mieltä koskettavaksi taideteokseksi
ilman ihmisen osaa tai arpaa.

Kokonainen kullan ja sinen kyllästämä metsä
muuttuu estraadiksi - väkevän elämän sopii tulla;
permanto hopealle väikkyvää valkoista hauhtoa,
seinät sinoberiin vivahtavia kaltereita,
laki kullalla laveerattua taikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. marraskuuta 2012

ON VAiN


ON VAiN

Tunturin kiire on täynnäns' eeskahtaalle
vaeltelevaa typötyhjää,
avaruuden hipaisut sekoittavat sitä
saaden eetosten kiertoliikkeen vastapäivään.
Änkyröitä aatoksia sormi suussa.

Autiota - autiota on;
kiipijäin jäljet on koillinen pyyhkäissyt jänkään,
uusia odotetaan kesälle - jos suostuu tulemaan,
tallomaan sieliköt ja uuvanat murskaksi tohkeissaan.

Tuosta tuoksinasta tyyten unehduksissa,
kahden lujan harmaan kiven välissä,
suojassa;
piilee ajatus,
yksinkertaisesta sielusta siinnyt riettaus,
riittävän läpinäkyvä ettei sitä kukaan huomaa.

Niin palava jottei tarvitse untuvia ympärilleen.
On vain.
Odottamassa;
jotain ihmiskunnan parempaa aikaa,
sellaista jota ei ole olemassa,
tai kenties hölynpölyn peittymistä puhtaaseen vitiin.

Kellopeli Tulevaisuus on käynnistetty,
eikä sammuttaa voi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. marraskuuta 2012

TERVASKAiNEN


TERVASKAiNEN

Wanha tulistelupaikka vetää puoleensa
kuin virmajuuri porstuan pielessä kissoja;
sitä keksii milloin mitäkin tekemistä tai muka-asiaa
kesken kiireenkin sille suunnalle.

Oitis kun on saanut ahterinsa aseteltua pölkylle,
alkaa ilmiö levottomat kädet.
Toinen hamuaa lonkalta terää,
toinen tervaskasasta kalikkaa.

Mystisesti alkaa kiehinen kädessä syntyä,
ei koskaan muuta kalua tai kuvatusta;
eloon se virkoaa tuota tuonnenpana,
saadessaan haapapuisen liekin pyrstönsä alle.

Peli on menetetty,
lumi saa maata joutilaana siljolla,
kiehinen ritisee hyppysissä,
tervaskainen savu hyväilee haistimia;
joutava käsi poimii kalikoita,
asettelee ne järjestykseen tulen ahmia.

Roihu osautuu oikeaan sijaansa
ja pian lumoavan savun ensimmäiset haiut
kietovat sielun aromiensa orjaksi.
Silmät sulkeutuvat, ajatukset kulkeutuvat ties minne,
mahdotonta on mahdotonta perua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

SiiPiRiKKO


SiiPiRiKKO

Ketut tanssivat hurjassa yössä,
yltiöpäisinä kaartavat taivaan kannen yli;
aivan avaruuden sfäärien rajamailla
kimpoavat ankaraan immelmanniin,
sakkautuvat siitä pyyhkimään tuntureiden lakeja.
Kosminen jälkituuli suutelee kurujen pohjia.

Äärettömyyden äänetön laulu soi suruvoitossa,
haikeimmat kuulimet tavoittavat hereän veisun,
päästävät valumaan sen sielun läpi;
kylminä väreinä riipii selkäpiitä.
Karvat pörhöllään - linnunlihalla,
surevat käsivarret siipirikkoa.

Syvenevä yö imaisee repolaiset,
kuolemansyleilee tummiin syövereihinsä;
hämärän ja pimeän rajapinnassa erottuu
aavan jängän vaalea kate.

Katteiden silmät väikkyvät,
mustat aajeet purkavat usvaa,
jota koillinen levittää kerrokseksi kerroksen ylle.

Autereen sisällä aarnivalkeiden riehakkaat juhlat
jatkuvat sudenhetkeen virvatulina leimuten.
Aamunkoissa vain hiljaisuus liukuu
tyhjän autiuden yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. marraskuuta 2012

TAiKURi


TAiKURi

Tässä sitä ollaan,
valkeiden kokkareiden maisemassa,
hennot ritvat taipuvat painostaan maailman ylle;
väistän kumarrellen - kaunista on ja äänetöntä,
koskematon näkyy kaikkialle minne katse ulottuu.

Sielusta tursuvat riettaat sanat houkuttelevat;
vihjaavat sitä lupaavammin
mitä kauemmas anturat seuraavat toisiaan.

Äkin edessä heikkovirtainen joki.
riitteen peittämä - yli ei yllä loikata,
sillanrakentajat entisiä ehostamassa;
vaan yltä siitä on päästävä.
Töyräältä jatkuva houkuttava ura koukuttaa.

Kiihotan sielua - ärsytän äkeään värssyyn,
ajan ja paikan äänetön taika muuttuu sadatteluksi,
kirosanoista syntyy ankara loitsumatto;
sillä ritisevää pitkin toiselle ahteelle.

Yksiöinen taipuu mutt'ei ratkea,
ripisee ja kastuu päällisin puolin - päästää törmälle,
säästää alakerran kuivana.
Selkäpiille valuva kylmähiki haihtuu omine aikoineen
askelluksen kiihtymisen myötä.
Olen tulossa luoksesi meren rantaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. marraskuuta 2012

SE ON ONNi


SE ON ONNi

Talvi tulee nyt vyöryen,
väkivahvana kuin dinosauruksen kokoinen
Caterpillarin pihtikuormaaja
joka haukkaa rekasta nipun suupaloiksi
ja suunnittelee ahmaisevansa maan tyhjäksi.

Kaamoksen etureuna näkyy,
tulenkarvainen horisontti - ei kaaosta, ei paniikkia;
se eletään kyllä.
Wahvassa uskossa poronlihan väkevään taikaan.

Kestetään pitkä yö ilman taivaanrannan appelsiinia,
sinisellä maanpiirillä harhailee vain oletus;
sillä mennään varjoton aika.
Se on sietämisen taika.

Kiristyvässä martaassa volahtelevat
vahvistuvien lompoloiden kannet valaanlaulujaan;
yksi harmaahko nuotti
ja melankolian säälimätön riipaisu saa nielaisemaan.

Kulaus avaa kyynelkanavat,
sielun ote mielestä herpaantuu;
odotuksen koskettava vaikutus purkautuu
pisaroina huurteiseen kamaraan.

Märistä ei - se on onni joka tursuu yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 8. marraskuuta 2012

TAiKASAVU


TAiKASAVU

Pötkähdäpä taljoille pitkällesi rakotulen huomaan,
oitis teet huiman hyppäyksen tuhannen vuoden taa;
keskelle esi-isien savun höystämää tarinamaailmaa.

Siilaat raollaan olevien luomien välistä liekkipeliä,
hajamielinen savuhattara osautuu tuulenhalkaisijaan,
pujahtaa nokanrei'istä vomeronasaalielimeen
ja sielusi on kaapattu.

Tyhjä rimpuilla tätä tutkainta vastaan;
nuotiosta leijaileva savun tuoksu on
syövytetty ihmisen sisimpään minään;
tuhannen kuorikerroksen ytimeen.

Eikä sitä urbanisoituminen poista,
eikä mikään,
vaikka tekopyhät hienohelmat niin väittävät.
On se sellaista taikasavua että lätinät pois.

Yltiöpäisimmät hurjapäät matkannevat aina
tulen synnyn tienoille saakka
ja palaavat hyvävointisina mutta nälkäisinä,
parahultaisesti tulen liepeillä kypsyvän paistin
pöllyttämään aromimyrskyyn.

Loimottavien liekkien seurassa ihminen on
lähimpänä omaa totuuttaan - ei kahta puhetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

LÄPiÄ PÄÄHÄN


LÄPiÄ PÄÄHÄN

Kultainen keskitie,
tanssia laskuveden siloittamaa hiekkarantaa niin,
että nousuveden ajamat aallot huuhtovat
jälkeen jäävät askeleet sitä mukaa pois.
Elää kuvainnollisesti sitä hetkeä ilman ajan historiaa.

Se tie menee yläviistoon,
tarkalleen emon aaltojen tahdissa
ja on kaitanen;
harha-askeleesta kastuu jalat,
liian ankarasta vauhdista jää jälki töllisteltäväksi.

Kenellä aikaa mokomaan muulla
kuin pötyä suoltamaan tottuneella haihattelijalla;
puhuu ajankulukseen ja lämpimikseen läpiä päähän.
päästänyt ensin sielunsa karkuun,
liihottamaan lokkiparven kera merelle.

Horagalles kokoaa uhkaavaa tokkaa tunturien yllä,
sää pysähtyy enteellisesti,
vantit lakkaavat soimasta - köysi hakkaamasta,
osa meriporoista empii,
Beive houkuttelee - alastaa ranta-ahteen.
Jäävät.

Tanssii sileällä sannalla haihtuu merisavuun
kun vuoksi yltää kuolokohtaansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 6. marraskuuta 2012

KUOHKEAA


KUOHKEAA

Kaikki alkaa olla valmista talven tulla,
salskea piru istuu pilven paltehella,
kaivertaa reikää untuvapussiin saattaakseen pyryn
matkaan lapionvarsiin nojaavien riemuksi.

Lumiukkojen piirrustukset roikkuvat
vapaaasti lepattavina haihatteluina leikkipihan yllä,
millimetripaperille piirretyt viralliset ovat kunnan
lastenosaston arkistossa kuuden lukon takana.

Ja lapset ottavat kaiken lystin irti;
hattupäittä tormaaminen eeskahtaalle
on laittamattoman kivaa kielletyn hedelmän takia.
Helisevä ilo värittää marrasharmaan uusruskaksi.

Uhkaus kuolemantaudista saa uhmaamaan;
vasta varissutta kuohkeaa nuoskaa
haalitaan avokäsin pinnoilta ja viedään suuhun.
Lumen peittämästä tantereesta etsitään kahvaa
jolla pyöräyttää koko maata.

Aikuiset,
myrtynein pitkin naamoin seuraavat akkunan takaa;
mielen kahlitsema sielu rimpuilee turhaan,
atmosfääri on niin hapan,
että jonkun kielen karkuuttama "sataakin"
kuivuu tomuksi ennen permannolle varisemistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne