TERÄVÄT SULAVAT

TERÄVÄT SULAVAT

Valkoisen maan tummansinisten öiden hämärät
pilkullisine kansineen koskettavat arkisen pinnan läpi,
sykähdyttävät taivaan revetessä tyyten auki;
tehden tilaa tulikettujen laukata avaruuden äären yli
hulmuavine häntineen.

Siitä tunteesta murtuvat arjen harmaat eetokset,
saavat latauksen joka riittää
kahden hämärän kohtaamiseen pilvisten päiväin alla.

Tuo hetki.
Kun sininen tulee takaa ja odottaa edessä;
siihen väliin on osuttava tismalleen oikealle paikalle
jotta näkisi kuinka kaikki kulmikas pyöristyy,
terävät sulavat sumeaksi liu'uksi toiseen muotoon.

Ei sitä voi millään kameralla kuvata,
ihmisen silmä yhdistettynä humeetin kykyyn käsittää
on näet ainoa vekotin joka pystyy siirtämään kokemaa
toiseen ulottuvuuteen,
toisen ihmisen päähän toisessa paikassa.

Näkemä on muutettava mystisiksi sanoiksi,
haihatteleviksi paradokseiksi,
loitsuiksi salaperäisten lauseiden
tihkuvan arvaamattomissa oudoissa käänteissä;
jotta se vavisuttaisi toisessa maanääressä olevaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!