TERVASKAiNEN

TERVASKAiNEN

Wanha tulistelupaikka vetää puoleensa
kuin virmajuuri porstuan pielessä kissoja;
sitä keksii milloin mitäkin tekemistä tai muka-asiaa
kesken kiireenkin sille suunnalle.

Oitis kun on saanut ahterinsa aseteltua pölkylle,
alkaa ilmiö levottomat kädet.
Toinen hamuaa lonkalta terää,
toinen tervaskasasta kalikkaa.

Mystisesti alkaa kiehinen kädessä syntyä,
ei koskaan muuta kalua tai kuvatusta;
eloon se virkoaa tuota tuonnenpana,
saadessaan haapapuisen liekin pyrstönsä alle.

Peli on menetetty,
lumi saa maata joutilaana siljolla,
kiehinen ritisee hyppysissä,
tervaskainen savu hyväilee haistimia;
joutava käsi poimii kalikoita,
asettelee ne järjestykseen tulen ahmia.

Roihu osautuu oikeaan sijaansa
ja pian lumoavan savun ensimmäiset haiut
kietovat sielun aromiensa orjaksi.
Silmät sulkeutuvat, ajatukset kulkeutuvat ties minne,
mahdotonta on mahdotonta perua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!