maanantai 30. huhtikuuta 2012

VALLANKUMOUS


VALLANKUMOUS

Walpurin päivän aattona yleensä huomaan,
että kellostani puuttuu pari kiveä - takuu taas loppu;
onneksi tanner on rantteella sula
ja löydän paljastuneen maakiven.

Asetan aikarautani jyleälle lohkareelle,
lyön kopran kokoisella irtomurikalla.
Kappas vaan, nämät kivet lemmosta puuttui;
aika lakkaa juoksemasta tyyten,
ei enää hoppua minnekkään,
kevät ehtii loppua kaikessa herran rauhassa.

Kun vielä yö saadaan pimeään säkkiin,
kolmisen viikkoa ja risat - elämä on valmis;
nukkua saa sitten silloin kuin nukuttaa,
tietysti jos vain ite haluaa.
Pakot loppuvat, samoin säännöt,
normit pakataan, nakataan roskakoriin
ja koko yötön yö on oleva reipasta rietasta menoa.

Vallankumous tänään siis puolilta päivin ulkona;
kevytkenkäisiä hempukoita maalatuin suin,
haihattelemassa pitkin kylänraittia helmat korvissa.

Se lupailee lämmintä tusinan asteen verran;
väistyy talven ankaran totinen valta,
horjuu aikansa ja sortuu sohjoisille sijoilleen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

NÄKEMiSiiN


NÄKEMiSiiN

Raukea tunne,
seestynyt mieli lähdössä entoon;
taas eestynyt askeleen kevät
ja laulaa lintujen kieli,
riemua täynnäns' lempeä ilma tungokseen asti.

On ehtyvä ilta,
jänkää hyväilee auringon silta,
kaikki on tehty,
mi' tuumattu on;
puuhattu kärrit ja kelkat pihan nurkkaan,
sullottu talviset tavarat pulkkaan.

Astuttu kastuttu loskassa moskassa,
pukattu tuskassa, kahlattu puskassa,
kuivalla maalla henkeä vedetty,
edetty kotia kohti pohtien mokomaa työtä,
odotettu yöllä yötöntä yötä.
Kiristetty kurnivan vatsan vyötä.

Nyt levolla kankaalla aihkin alla,
kankaan suojassa,
lämpöisen liekin suomassa huomassa.

Ja se haikeus kalvaa rintaa,
luopumisen vaikeus;
hyvästi puhtoisen valkoinen talvi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. huhtikuuta 2012

TODiSTEET SULAVAT


TODiSTEET SULAVAT

Surullisen märkiä hiutaleita
sortuu yhtenä köytenään mustaan maahan;
uhkeat pilvet tyhjentävät kertynyttä satoaan
routaisen maan kosteaan syliin.

Väistyvän talven suru viipyilee
leijuvana harmaana utuna kuolevien kinosten yllä;
niittujen ja jänkien lumi palaa.

Raa'an huhtikuun wiimeiset hetket ovat käsillä,
loppu,
laitimmaiset retket tuntemattomiin kairoihin
vaihtuvat pian airoihin;
suuret seikkailut Ahtolaan syntyvät sulavasta vedestä.

Merikotkan piirtämä viiru taivaanpiirillä
säilyy verkkokalvoilla niin kauan
kuni kurkiaura tulee
ja lennättää räntäiset hiutaleet jäljen päälle.

Näkymä silottuu tasaiseksi harmaaksi;
vain huuto jää kodittomana kiirimään
taivaan ja maan välille,
vaipuu lopulta pois.

Talvi on mennyttä kalua,
loputkin todisteet sulavat käsiin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. huhtikuuta 2012

RAUKEASSA TOLASSA


RAUKEASSA TOLASSA

Epämääräistä, ei suinkaan häiritsevää hälinää taustalla,
turruttavaa kyllä;
pian tulilla nautitun raskaan lounaan jälkeisessä
kylläisen raukeassa tolassa.

Sitten,
äkin vain olotila muuttuu harsuiseksi unelmaksi,
eleet laiskistuvat, sanominen puuroutuu;
puoliraollaan olevien luomien takana
käynnistyy suloisen usvainen melodraama.

Takaumien katkelmat valuvat kuin vuolas kymi,
väliin vuoksena, väliin nivoina,
leppyen mustiksi kuvastimiksi suvannoissa

Siihen sekoittuu lähipiirin aitoja aistimuksia,
tervaisen savun tuoksua, kahvin aromia,
lirinää kuksan täyttyessä piripintaan,
lakkapäiden huminaa, nuotion räiskyntää.

Jostakin tavoittaa kuukkelin löpinä valveunen,
pujahtaa sisälle draamaan
ja muuntaa oitis tumman harson repäiseväksi valoksi.

Piru tinkii kylpyyn - havahdun,
se onkin aurinko joka suutelee kasvojani
matkallaan Hesperiaan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. huhtikuuta 2012

pirunpuntari


SiiRTYMÄ


SiiRTYMÄ

Hellyn tulen lumosta herkistyneenä
ajattelemaan edellisen kesän herkkuja.
Siirtyminen ajassa on niin väkevää,
että nälkäinen käsi herpaantuu takaumien viidakossa,
valahtaa löysänä sivulle tarjoten välipalaa
ja tilaisuus tekee varkaan.

Samaan aikaan itse ihastelen muistumassani
ranta-ahteella ja vedenpäällä pörräävää
pirunpuntari-laivuetta,
jokaisella niistä humetissaan hehkuvalla raudalla
geeneihin poltettu koodi: Lisäänny!

Kuinka kaunista se tässä hereässä unessa onkaan,
kepeää paikallaan leijuvaa tanssia,
äkillisiä sivuttaissiirtymiä,
miljoonien vuosien takaa periytyvä mystisen
kiihottava riitti ilman riettautta.

Korennon häitä tanssitaan viime kesässä;
jossakin lempiorrellaan heinänkorrella
odottaa morsio ylkäänsä nousemaan selkäänsä.
Häämatka tehdään yhdessä lentämällä.

Episodi vilisee filminauhana suljettujen luomien alla,
Grande Finalé on edessä,
märkä kieli nuolee kouraa kiitokseksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

TÖRÄHDYS


TÖRÄHDYS

Viisi takatalvea samana päivänä vetää mietteliääksi,
sitä istuu huuli ymmyrkäisenä tulilla
ja vain lisää puuta.
Ehken vaivihkaa kuikuilee ympäristöön sillä silmällä,
kuksa asiantuntevasti hyppysissä;
keksiäkseen lisättävää nuotioon.

Tyhjänpäiväisellä sohjossa ravaamisella
itsensä väsyttänyt koiranraato ei jaksa näytellä
kuollutta vaan höristää joka kerta
kun talvista harmistunut näprää makkarapakettia;
soittelee huilun toisensa perään ääntä kohti
huolellisen esilämmityksen lopputulemana.

Talvien suhteen määrä alkaa olla vakio,
vielä muutama Ukon juhlaan mennessä
ja aletaan pian odotella ruskaa.

Vartoominen on haitallista -vaatteet kutistuvat;
syntejään keventääkseen sitä on välillä rynnättävä
anhittomasti sohjoon,
paarustamaan elopainonpudotus mielessä,
toki yltiöpäisimmät ruokahalun lisäämiseksi.

Mutta vaikka kuin,
jostakin suuri valkoinen kaartaa ylitse suhisten,
kuittaa kopealla törähdyksellä nähneensä apean.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. huhtikuuta 2012

JÄTTiLÄiSEN SELKÄ


JÄTTiLÄiSEN SELKÄ

Musta kolea metsä vilisee kahta puolta,
pää on niin täynnä oneita yksinkertaisia ajatuksia,
ettei niitä tohdi ääneen rohjeta mainita.
Ei kuitenkaan sada, ei räntää;
jurina turruttaa
ja meinaan ajautua rantaan erkanevasta ohi.

Sohjoa on ihailtavan kiitettävä määrä,
niin runsaasti,
että on tyhjä alkaa pähkäilemään mistä mennä,
kaikkialla on samalaista vetistä hyyhmää,
joten siitä vaan suorimman kautta.

Kiemurteleva tienpätkä päätyy muutaman kiverän
mutkan ja äkeän nyppylän kautta ranta-ahteelle.
Jättiläisen selkä siintää valtavana hohtavan aavana,
vaikka on tasaisen harmaata,
pilvet niin toisiinsa lomissa yhtenäisenä massana.

Pitkin ulappaa kiitävä kaakkoinen
ottaa raastavaan syleilyynsä heti oven läimäyksellä,
ruoskii kasvoja, repii auki reuhottavaa lyyssiä,
tahtoo välttämättä tukkia itsensä kaula-aukosta.

UUUH! Vastenmielistä,
emmityttää kahden vaiheilla,
kun hytin tyven lämpö tuoreena muistissa houkuttaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. huhtikuuta 2012

WANHA KEiTURi


WANHA KEiTURi

Orastavan kevään peittyminen
kauttaaltaan vitivalkoisen kauhtanan alle
saattaa ympäristön hiljaisuuden asentoon.
Nuoskaksi heittäytyvä räntäinen purku
imee äänen räytyvään märkyyteensä.

Ne pulmusten pyrähtelevät parvet,
jotka vilahtelivat tien poskilla ohiajajalle,
ovat nyt tiessään - takaisin tulojäljillään.
Vain sitkeimmät sissit;
likaisen harmaiden varpusten kolonia
sirkuttelee räystäiden alla ja tiheiköissä.

Muutama satunnainen tintti, vihervarpunen
ja taviokuurna - siinä koko bongareiden taivas.
Muu maailma nuokkuu onean harmaana.

Antura loiskahtaa osuessaan lilluvaan sohjoon,
vesi haahuilee päämäärättä jonnekin,
vain idea on selvä - mereen,
ei tietoa millä konstin, mitä kautta.

Minun kotini on siellä missä sieluni;
kuin wanha keituri kuunaan,
uskon vakaasti kaiken palaavan entisiin uomiinsa.
Kevään asettuvan kohdalleen,
kesän tulevan ajallaan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

DiTTERRiTTAN


DiTTERRiTTAN

Varekset ovat pärskyllään,
sama tauti vaivaa pienempiäkin tirpusia,
räystään alla kulppoja soma jono,
koska raatuska ei pakkaselle vajonnut koko yönä.
Elämä on ihanaa.

Kurkistan akkunasta;
muusa uinuu hymy karehtien,
näkee suosikkipainajaista jättiläisharrista
kiskomassa pilkkijäänsä jään läpi.

Muutoin on niin hiljaista,
että kuulee kun kivet kasvavat hangen alla.
Olisipa tähän mukaan kesän lempeä tuulahdus,
vehreiden koivujen kahina veden liplatuksen kera,
muhean maan huumaava tuoksu.

Vielä jossain - mikäli sallitte,
punaisen saunan kuistilla Satumaa naisen sylissä,
purkautumassa pirunkeuhkosta mystisenä virtenä
auvoiseen huomeneen.
Siinä kaikki tarvittava.

Kahvivesi kiehuu, keitinpuun nokassa pieni liekki.
Maailma on pikkuista vaille valmis.
Dit-dit-dit-ditterittan-ditterittan-ditterittan-
ditterittan-ditterittan-dittan-dittan-dit-dit...


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. huhtikuuta 2012

OTAN MAAiLMAA SiSÄLLE


OTAN MAAiLMAA SiSÄLLE

Aivasteleva hanhi istuu pääni päällä oksalla,
havahdun siihen ja kavahdan ylös,
lyön humeetin ylälavitsan pohjaan että kajahtaa;
tähtitaivas täyttää koko olemassa olevan maailman,
hanhi pyrähtää samantien räppänästä ulos.

Kun lopulta setviydyn kamppeistani rantteelle,
tiedän olevani auttamattomasti myöhässä,
ne on menneet jo;
tyhjää tähyilen taivaanpiiriä.
Ei siipisulkaakaan merkkinä piipahtamisesta.

Lasken tunturit varmuuden vuoksi,
ne ovat minun aarteeni.
Tässä huojuvassa taloustilanteessa,
ahneuden sietämättömässä kurimuksesa
ei voi olla mistään varma,
mihinkään ei voi luottaa;
etenkään että se olisi enää huomenna samalla tolalla.

Saatuani tarkistuksen loppuun,
jään vielä tuokioksi tuijottamaan kaukaisuuteen.
Avoimin aistein otan maailmaa sisälle
kehoni avaruuteen.

En sortteeraa; sieluni kera olemme sopineet,
että otamme sen mitä mukaamme saamme.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. huhtikuuta 2012

PÄÄLLiMMÄiSiNTÄ


PÄÄLLiMMÄiSiNTÄ

Sitä vaan niin helposti pysähtyy
kesken puuhastelujensa tuoksinan,
istahtaa kevyesti pukeutuneena verannan portaaliin;
kasvot käännettynä valoon
ja antaa muun olla.

Tämä on päällimmäisintä;
vastata auringolle salaperäisesti hymyilevin kasvoin,
samalla kun silmäluomien raosta ohuesti sirhottain
tutkailee oman elämänsä elinpiiriä.
kuunnellen ympäristön viestintää.

Pian äkkää juuri tässä tolassa
kykenevänsä kuuntelemaan myös itseä;
silläkin on asiaa - näemmä.

Ulos mouruava sielu pyrkii kaikin konstein
pujahtamaan vapauteen,
pyrähtämään jonnekin ties minne pilven longalle
haihattelemaan joutavanpäiväisiä.
Kannattaa päästää, mutta pysyä kyydissä.

Jos hairahtuu torkahdukseen,
mikä houkuttelu ja vaiva sitten onkaan
tovin päästä saada sielu takaisin tolkulleen,
mokoma pyristelee vastaan kuin pahainen kakara.
Kukapa hurmiostaan hevillä luopuisi?


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. huhtikuuta 2012

hulluus


HULLU MiKÄ HULLU


HULLU MiKÄ HULLU

Sietämättömän kepeä tunne pakahduttaa rintaa,
pyrkii ulos kaikin konstein,
rimpuilee keskeytymättömässä kolmessa vuorossa.
Ei meinaa millään uskoa - siis totella.

Sadan prosentin hyvällä mielellä alvariinsa oleva,
hyvää tuulta täyteen ladattu inehmo
on alituiseen vaikeuksissa
korrektiutuneessa yhteisössään.
Hullu - hullu se on. Hullu mikä hullu.

On varottava naurun pyrskähdyksiä,
hersyvää hehetystä - kevyttä ja iloista mieltä;
sillä tyylillä nääs erottuu liikaa joukosta
joka raahustaa suloisena alakuloisena pienituloisena
aamun ruuhkassa ikävälle työpaikalle.
Suupielet maata myöten väärällään.

Vahingosta iloitseminen on lisätty
seitsemään kuoleman syntiin - nuijittu sinne sekaan,
että hapankermaperseet voi osoittaa sormella.

Hohotus ratikassa lokin paskan täysosumalle.
Moinen hulluus - se tarttuu,
kyynisimmät sortuvat ensimmäisinä
matalalattiavaunun lattialle hervottomaan hähätykseen,
sarkastiset nauravat sortuneille.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

SULTSiNA


SULTSiNA

Jäätyneen autiomaan poikki loikkii
melkoinen jäniksen motlake;
ka verkkaisaapa on veitikalla tahti,
ei kiirun rietasta kiimaa - ei hoppua lain,
kuten on täyteen ladatulla tyhjällä ihmisellä.

Wemmelsäären silkkaa äänetöntä hissuttelua.
Vastavaloon erottuu karstanteen pintaan sataneen
ohuen vitilumen tussahtelu tassujen alta;
valonpisaroita.
Se on niin somaa pirskahtelua että.

Muutaman metrin kerrallaan,
enintään viidestä kuuteen loikkaan;
sitten jo pysähtyy - katsahtaa eeskahtaalle
ja kaivaa tupakkivehkeet povitaskusta;
kääräisee sultsinan,
sytyttää sen raapaisemalla kantapäästä tulta.

Muina miehinä vilkaisee silmäkulmiensa alta
näkikö kukaan - vetäisee sitten syvät henkoset;
huomaamatta taivaanpiirille kohonnutta kuolemaa.
Tumma kokon varjo hangen päällä kiitää vinhasti
kohti onnellista nautiskelijaa.

Päällisin puolin katsottuna holtitonta jälkeä syntyy
oitis useammankin aterian verran.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. huhtikuuta 2012

AAJEET LUOVAT SiLMÄNSÄ


AAJEET LUOVAT SiLMÄNSÄ

Maa on niin kaunis taivaanpiiriltään,
kuultavan unisen sinen läpi puskee kultainen juova;
vaaleanpunainen niiaa, pyytää ujosti anteeksi ja on.

Vaan äkeä on sielu yhä,
jyrkkä ja tyly,
torjuu - hamuaa haikeita vaikeita sanoja alakuloon;
toinen puoli sentään - tolkumpi,
kamuaa arjen harmaasta karmasta valoon,
ulos elämän paloon,
uuteen yöttömän yön uudistaloon.

Ja virret ne soivat kuolpunain yllä,
jänkäin ja aavain päällä - kävelyllä.
Aajeet luovat jäiset silmänsä,
kutsuvat katsomaan tummaa kuvastintaan,
näyttävät tuttua naamaa,
nyt jo rypistynyt virne ahavan puremassa.

Kurpposet kastuvat soseessa tarpoessa,
talventörröttäjät sihisevät keveästä lounaasta.
Tämä on Onnenmaa.

Ilo ja kiiru pian ylimmillään,
hoppua pitää,
on kaikkea tarjolla kovin tovin vain,
pienen keväisen tuokion - kulkijan nuotion verran.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. huhtikuuta 2012

SOHJOA


SOHJOA

Surulliset, ränsistyneet linnut saapuvat,
ne lehahtavat oneina tummina parvina keloihin,
ehättävät ensimmäisten joukossa
tähän ankaran talven runtelemaan,
pahoin pieksämään kuolleeseen maahan.

Ei ääntä, ei hälinää,
vain höttöisen lumen alta paljastuvia mykkiä,
elottomia pälvilaikkuja,
jotka erottuvat vankempia kinoksia vastaan.

Tuulenpuuska saa narinan aikaan
kahden kuivan kuoston välillä;
siinä keskustelussa ei syytellä toista tai toista.
Molemmat tyytyvät osaansa;
kenties toivovat päätyvänsä joskus
jonkun eränkävijän nuotioon viluista lämmittämään.

Satamäärin takatalvia - räntäistä sohjoa,
niiden laskeminen kyllästyttää.
Mustaksi korventunut mieli kaivertaa rintaa,
mutta elämä jatkuu;
sitä samaa rataa jota tähänkin saakka,
wäkevässä uskossa valon voimaan.

Yötön yö tulee niin raskain askelin,
että kaikki musta murtuu sen alla.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

SEN SiiTÄ SAA


SEN SiiTÄ SAA

Eilisen,
ihanan aurinkoisen kevätpäivän
synnissä riekkuminen kostautuu juuri parahultaisesti.

Kun viimeyön kaikki valokuvat oli läpikäyty,
ne siis, jotka eilen riemussa jäivät ottamatta;
kiitos Ukko ylijumalan, muuta katsottavaa ei ollut.

Havahduin viluun - horkka puistatti,
epämääräisessä pöpperössä luulin nuokkuvani
hiipuvan nuotion loimussa.
Kurkku tuntui nuohotun samalla petäjärassilla
millä kaminatorvet putsataan.
Joku kissaotus oli paskonut suuhuni,
esitin luojalle toiveen että se olisi ollut edes ilves.

Värisevänä haavanlehtenä väännyin lavitsan reunalle;
pikkuhiljaa - jostakin kosmisen avaruuden laitamilta
paluuta koettava järki yritti tolkuttaa selitystä.
Päästin sen lopulta kotipesäänsä.

Hetken päästä valkeni - lentsu, kevätlentsu perkele,
joku pirullisen ätäkkä pasillilauma
oli paneutunut atimaan minun ilmastointikanaviin.
Olin nääs torstaina altistanut itseni €U:n kotkotuksille
ja toimittanut kauppa-asioita maalikylillä.
Suojaamatta - niinpä tietysti.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. huhtikuuta 2012

YHÄ SAAMATTA


YHÄ SAAMATTA

Lakaisen kuistin permannolle liki viikon kestäneen
umpuilman aikana varisseita haikailuja
huono-onnisen koppelon siipispankolla.
Taivaanpiirin raosta pilkistävä kultainen juova
antaa lisää resursseja uskolle kevään ihmeeseen.

Jalan asettaminen epävarman tunnustelevana
sohjoiselle rantteelle - yllätys-yllätys,
toimiikin sitten laukaisevana tekijänä;
se on hyytynyt yöpakkasen toimesta karstanteeksi.

Jo vain sukkelaan virkistyy humeetin juoksu,
ajatukset tempoilevat innokkaina suitsimista vastaan.
Hillintä pettää,
näen itseni sieluni silmillä kevätaamun tyyneydessä,
kokuavannon äärellä kontallani;
suurella hartaudella lappamassa seitinohutta havasta
jään reunalle avoimin,
kastunein käsin.

Siikoja, pulleita hopeisia Ahtolan herkkuja
nousee tasaisin väliajoin liinassa poukkoillen,
kokee kohtalonsa kourissani
ja sätkii pian wiimeistä taistoa
selkäni takana karsteikossa.

Vain se suurin jää yhä saamatta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. huhtikuuta 2012

ELÄMYSTULi


ELÄMYSTULi

Rannaton laakea aava aukeaa,
edessä loistava tulevaisuus oman elämänsä sankarina;
vain kyyti puuttuu ja taito,
rohkeus lähteä astumaan raidon perässä
kovaksi tallattua uraa.

Matka on liian pitkä näillä eväillä,
pitäisi olla humeetissa esi-isiemme
nälän korventama polttava pakko mennä.

Nyt on helppo luovuttaa,
perääntyä häpeämättä,
selittää arkailu itselleen järkisyihin perustellen;
kaartaa takaisin ranta-ahteeseen kyhätylle laavulle,
vuolaista kiehiset ja loihtia iloinen rätisevä tuli
paikalle valmiiksi rahdatuista närepilkkeistä.

Turvallista ja vaivatonta,
ei niin erähenkistä,
mutta savunhaju tarttuu sen verta,
että kuppilassa saa selkäpiilleen paheksuvia katseita.

Pannullinen vettä kiehahtaa oitis
tällaisellakin "tulielämys"-tulella,
makkarat ruskistuvat teleskooppitikun päässä.

Ei tuule ja silmien kirvelykin on asettunut.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. huhtikuuta 2012

no comments


NOUKOMMENTS


NOUKOMMENTS

Räntäsateessa ahertaminen
on kokemusperäinen ilo,
hautautuneiden toiveiden ja unelmien laulu,
eräs vilvoittavimmista hetkistä,
mitä luonnossa liikkumiseen tulee.

Kokonaisvaltainen, täystehoinen puurtaminen
vilvoittaa sielun, valaisee mielen
ja kirvoittaa kielen;
haalii ja tiivistää hajalleen ajautuneen
voimasanojen parven takaisin sieväksi annokseksi,
joka pitää jokaisen siveän loitolla.

Mikä ihana, riemastuttava tunne syntyykään
kun hien, nälän ja märän,
vilun ja uupumuksen kakofonia sekoittuu ahkeroinnin
lomassa sekametelisopaksi.

Sielu se ensimmäisenä pakenee hulluudesta;
astahtaa syrjään - ahkion nokalle,
istahtaa sille, pistää kuvitteellisesti tupakiksi
ja alkaa seuraamaan
kuinka typerä ruumis panee itsensä alttiiksi
höperyydelle räntäisessä sohjossa.

Viipyilevä vastaus mielekkyyden kysymykseeni
sillä on: "Noukomments!"


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

KiRKKAALTA TAiVAALTA


KiRKKAALTA TAiVAALTA

Sotaväen värinen harmaa huopa kaartuu
keväisen päivän ylle kesken lauluharjoitusten.
Kevyitä siukaleita ripotellen;
niitä puuskissa piruetteja pyöritellen,
levittää peittoa äkin innostunut etelä.

Sirkutus vaimenee sitä mukaa
kun harmaa edistyy.
Kosteus lisääntyy;
lumihiutaleet muuttuvat tonnin painoisiksi räteiksi,
jotka kuorruttavat kaiken
avoimen taivaan alla olevan vaippaansa.

Paketoivat äänen samalla visusti,
vyöryttäessään arktiseen maisemaan
uuden näkemyksen keväästä.

Niin somimoilleen,
että hiljaisuudesta tulee ehta - rikkumaton;
ei kuule edes omaa ääntään,
muista puhumattakaan.

Sirkutukset kaikkoavat tyyten,
samoin äänen lähteet,
ovat kai pakkaamassa reppujaan,
niin vaikuttava pilvestä purkautuva esitys on;
kirkkaalta taivaalta kesken rantteen puuhien.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. huhtikuuta 2012

TALVEN RAKASTAJA


TALVEN RAKASTAJA

Pakkaset ovat pian menneet,
on syytä nautiskella niistä nyt - tilaisuuden tullen,
sillä odottava aika on pitkä
ja seuraaviin on matkaa vaikka kuin.

Onneksi meille talven rakastajille,
sentään vielä säälliset takatalvet tulevat,
jokainen niistä tosin edellisen kuolema,
taittavat kun nääs niskan toisiltaan.

Ensimmäisinä sortuvat lumet;
sohjoutuvat, muuttuvat kuohuksi
ja yht'äkkiä jäljellä on vain musta höyryävä maa.
Mantu täynnäns' elämän voimaa.

Jos sen viereen liki asettuu oikein sopivasti,
päästää mielikuvituksensa haihattelemaan,
erottaa maasta sen huounnan,
oikein pinnistäin sen puhinan
kun tanner käynnistää elinvoimaansa.

Eikä aikaakaan - näkee ensimmäisen voikukan
pulpahtavan kivijalan suojassa täyteen loistoonsa.
Siitä hetkestä lukien aurinkoja syntyy
kuin sieniä sateella.
Joidenkin mielestä ihan vaivaksi asti;
niin omituiselta kun se kuullostaakin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. huhtikuuta 2012

KAiRASSA KAiRAAMASSA


KAiRASSA KAiRAAMASSA

Kairan terä puree rouhien,
jää antaa väkivahvan pakon edessä periksi,
pian on jalan juuressa hyhmäinen tumma syöveri,
kuus'tuumainen sohjoinen kaivo Ahtolaan.

Sopii siitä asukkien tulla,
jos ovat tullaksensa.
Kirkasta on vesi - läpinäkyvää
ja seesteistä.

Sää on kohdallaan - umpuilma,
luoteisilla puuskilla sivaltelee kasvoille;
sen verta napakkaa, että hyppysissä hyytymistä,
riitettä pukkaa veden kalvoon.

Täys'kuu ehtymässä,
ja aamuvarhainen - kyllä pitäisi napata syöttiin,
joita on varjeltu naisen taialta,
poissa haarain ulottumattomissa.

Haloo sinne Ahdille - saa tulla,
luoteinen täällä jään päällä tunkee liitingistä,
poistuu selkäpiin kautta kalvosinten lustuista,
ei tässä kokopäivää joutaisi odottelemaan.

Edes sinnikkokaan.
Joku järki se pitää saamisellakin olla.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

WANHA KiPiNÄ


WANHA KiPiNÄ

Hienon hieno tunne saa havahtumaan sikeästä;
aavistus sarastuksen ensimmäisistä haileista kajeista
taivaanpiirin reunalla.

Pakkaan luut pieniin sieviin nahkapussukoihin,
nostan ne hangan yli honkioon - herään
ja melon pois Höyhensaarilta.

Mikä jumalainen näytelmä koillisella taivaankannella!
Esirippu raukeaa saumoistaan,
punaiset sekoittuvat keltaiseen parhaan taiteellisen
vaikutelman saattamiseksi.
Huojutan kehoani ja värisen ilosta.

Synkkä raskas yö käy uupumaan
kamppailussa huomenen herruudesta,
pakkaa tavaransa nolona;
hiipii vähin äänin loukkoihinsa turkkiaan paikkaamaan.

On aamu pitkällä päivän nenällä - suden hetken ohi;
sika ehtinyt pieraista, kukko kiekaista
kun kokko karahtaa tulirantaan.

Eilisen wanha kipinä herää tuhkan alla,
loikkaa tarjottuun tervalta tuoksuvaan kiehiseen;
pian iloinen ritinä ilmaisee väkevästä halusta
ahmia aamiaiseksi vankempia pilkkeitä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. huhtikuuta 2012

RAViSTAA


RAViSTAA

Myräkkää tihkuvat pilvet piirtyvät
silmäkulman luoman suojan huomasta näköpiiriin;
nuo merenpintaa viistävät onean oloiset äkeät,
mustan lampaan villasta karstatut lepeet.

Äkin tulee sellainen outo tunne - aavistus,
että jotain on muuttumassa.
Ainakin se tola,
joka oli saavutettu ajomatkan jälkeisenä
helpotuksena niin fyysisesti kuin henkisesti
ja joka nyt on vaiston herättämä.

Kummallinen tunne;
nähdä valtava, tummaa laheutta uhkuva pilvimassa
ulottumassa ens'hätään horisonttiin,
sen takana meren yli maailman loppuun saakka.

Vähintäänkin;
saattaa tuo ylettyä äärettömään asti,
jos niikseen.

Henkistä kotia ravistaa;
tuota hatarista oljenkorsista kyhättyä risukasaa.
joka on kursittu peittämään syövereistä kuikkivaa
pohjattoman uteliasta sielua.
Niin juuri - aivan,
sen alituiseen haihattelemaan kärkkyvää eetosta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne