JÄTTiLÄiSEN SELKÄ
Musta kolea metsä vilisee kahta puolta,
pää on niin täynnä oneita yksinkertaisia ajatuksia,
ettei niitä tohdi ääneen rohjeta mainita.
Ei kuitenkaan sada, ei räntää;
jurina turruttaa
ja meinaan ajautua rantaan erkanevasta ohi.
Sohjoa on ihailtavan kiitettävä määrä,
niin runsaasti,
että on tyhjä alkaa pähkäilemään mistä mennä,
kaikkialla on samalaista vetistä hyyhmää,
joten siitä vaan suorimman kautta.
Kiemurteleva tienpätkä päätyy muutaman kiverän
mutkan ja äkeän nyppylän kautta ranta-ahteelle.
Jättiläisen selkä siintää valtavana hohtavan aavana,
vaikka on tasaisen harmaata,
pilvet niin toisiinsa lomissa yhtenäisenä massana.
Pitkin ulappaa kiitävä kaakkoinen
ottaa raastavaan syleilyynsä heti oven läimäyksellä,
ruoskii kasvoja, repii auki reuhottavaa lyyssiä,
tahtoo välttämättä tukkia itsensä kaula-aukosta.
UUUH! Vastenmielistä,
emmityttää kahden vaiheilla,
kun hytin tyven lämpö tuoreena muistissa houkuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi