SOHJOA
Surulliset, ränsistyneet linnut saapuvat,
ne lehahtavat oneina tummina parvina keloihin,
ehättävät ensimmäisten joukossa
tähän ankaran talven runtelemaan,
pahoin pieksämään kuolleeseen maahan.
Ei ääntä, ei hälinää,
vain höttöisen lumen alta paljastuvia mykkiä,
elottomia pälvilaikkuja,
jotka erottuvat vankempia kinoksia vastaan.
Tuulenpuuska saa narinan aikaan
kahden kuivan kuoston välillä;
siinä keskustelussa ei syytellä toista tai toista.
Molemmat tyytyvät osaansa;
kenties toivovat päätyvänsä joskus
jonkun eränkävijän nuotioon viluista lämmittämään.
Satamäärin takatalvia - räntäistä sohjoa,
niiden laskeminen kyllästyttää.
Mustaksi korventunut mieli kaivertaa rintaa,
mutta elämä jatkuu;
sitä samaa rataa jota tähänkin saakka,
wäkevässä uskossa valon voimaan.
Yötön yö tulee niin raskain askelin,
että kaikki musta murtuu sen alla.
Häivähdys arktista hysteriaa.
VastaaPoistaPitäisikö lennättä sinne keloihin jokunen värikkäämpikin lintu?
"Yötön yö tulee niin raskain askelin,
että kaikki musta murtuu sen alla."
Viimeinen on niin Timo K. Mukkaa ja Kalervo Palsaa kuin olla ja voi... tai ihan itseänikin, tai totta tosiaan kirjoittajankin juuri tämän hetken mielensohjoa...
Valto Ensiolle:
VastaaPoistaWäkevästi todettu - tänksis!
Värit tulevat kuun päästä, yö väistyy loukkoihinsa.
Lentsussa, pasillien ärhennellessä ilmastointikanavassa
sitä madaltaa mieltään ihan tahtomattaan.