AAMU
Nurkassa rapsahtaa, tuskin pakkasen takia, mutta tuulenpuuska takertuu salvokseen ja saatuaan hyvänlaisen otteen ottaa ja puistaa siitä - herätys könsikäs.
Porontaljojen alta kaivautuu kasvojen kurttuinen puolikas, ei enää tuolla ikää auvoiseksi saa naamaria, vaikka nukkuisi läpeensä viikot taikka vaikka koko talven. No kurkistaa kuitenkin sen verta maailmaan että saa kurotettua karkeasti veistetyn rahin kulmalta kellon kouraansa.
Viidettä käy jo, olisi pian noustava, kyettävä kynnelle jos kerta. Mutta ei vielä. Naama sulautuu ja vetäytyy verkkaan takaisin taljan alle. Sieltä, kohdusta käsin käynnistelee päiväänsä, vatsa jo ilmoittaa kyllästyneensä tyhjänpäiväiseen vetkutteluun ja odotteluun. Se lähettää ärtyneenä tiedustelun:
"Milloin syödään? Vai onko kurkku leikattu poikki? Kun ei ole pöperöä kuulunut pitkään huikoseen."
Nälkä menee ohitse sivuuttamalla, siihen ei kannata paneutua, muutoin joutuu auttamattomasti kamuamaan pois vällyn alta lämpimästä.
Nyt on kuitenkin aika pohtia tätä päivää, järjestystä. Kun asiat panee ennakolta jonkinkin sorttiseen oortinkiin, niin puolta vähemmällä söhläämisellä sitä pääsee ehtoon puolelle ja rauhoittumaan.
Aivoitukset harhailevat sinne tänne päivähommissa, väliin tyystin jonniijoutavassa ihan muussa. Kummallista kun wanhat muistelukset tukkivat joka väliin - lukujärjestys ei millään tahdo muotoutua. Lopulta kuitenkin työt ja hommat on listattu kuvitteellisen pillilupiaskin kanteen. Vielä kolikynällä viiva alle ja siinä se on.
Venyttelyä ja raadon viruttelua pitkin lavitsaa, muutama kehtuutus hengenveto, taljat syrjään ja ensimmäisenä näppituntumalta tikkuaskin hapuilu ja kun sen saa kynsiinsä niin tulen raapaisu ja sitten valmiiksi varattuun kyntteliin.
Nyt jo selkiää, silmät on vielä sikkurallaan, mutta humeetti kyllä pelaa, myllertää täyttä häkää. Akkunasta kajastaa lievä sinervä. Varpaat hamuavat lavitsan vierestä huopatossuja, kun osuvat kohdalleen, imaisevat tossut jalat sisäänsä.
Pian tossupari siirtää kinttuja kaminan tykö, lunkku avataan ja vierilootasta kahmastaan kourallinen tuohta pesään, toisesta lootasta toinen kourallinen honkaista sälää. Sitten raapaisuääni, leimahdus. Käsi ojentuu, tuikkaa sytykkeisiin tulen ja ojentuu kurkottamaan vahvempia pilkkeitä puuastiasta.
Savun tuoksu pelmahtaa nokkaan muttei kihota vesiä silmäkulmiin. Hyvältä se vaan tuoksuu, tuohen savu. Ei siitä mihinkään pääse.
Vetää hyvin, tohisee kuin höyryveturi. Ihmekkös tuo kun tuolla lailla etelästä puhaltaa. Ainakin reilut 5 boforia on vauhtia. Paljonkohan on sitten mäenpäällä jos sinne tulee lähdettyä, ehken ainakin 8-9 boforia jos wanhat merkit paikkansa pitää.
Pannu kuumenemaan kaminan levylle kahvipannun viereen, jossa jo valmiiksi vesi ja sitten tuhertamaan lyhtyyn tuli siksi aikaa että näkee vähäpätöiset aamutoimet puuhata.
Nii-in - vähäpätöiset mutta tärkeät. Kyllä aamusyönti on aivan ehdoton ulkona liikkuvalle. Tietysti kuikelot eivät tarvinne juurikaan mitään. Lihovat jo laihdutusohjetta lukiessaan.
Niin se on aina ollut, on joko läpipasko tai nuivasyöntinen. Täysverisiä syömäreitä on nykyään harvassa, suurin osa peloteltu ravoille.
Mutta tässä huushållissa ei. Heti kun pannu on sopivan kuuma, sille tömäytetään puolinaulaa puukolla veistettyä siansavukylkeä, muna tahi pari mikäli sattuu olemaan, lisäksi viipale, pari tummaa leipää. Siinä kaikki. Toimii.
Ovi on teljetty säppiin sisäpuolelta, ruokarauhan vuoksi, terveysterroristien varalta. Ei tänne maanpäälle ole tarkoitustakaan ikuisiksi ajoiksi jäädä. Eikä varsinkaan aneemisten terveyshölynpölyeineitten varassa kitumaan. Syö jos syötättää, piruako tuota kumpailemaan.
Kun aamunen on lastattu käkättimeen ja pari kuksallista wahvaa mustaa kohvetta kiskaistu perään jälkiruuaksi, on aika kurkistaa ovesta siljolle ja haistella oikein nokan kera miltä ilma ulkona maistuu.
Tuulee niin jumalattomasti, että tuollaiseen ei hyvä emäntä edes koiraansa laskisi. Ovi kiskaistaan takaisin kiinni ja askeleet vievät kaminan kohennuksen kautta takaisin lavitsalle köllimään.
Pitäköön tuulensa kerran on keksinyt sen.
Nurkassa rapsahtaa, tuskin pakkasen takia, mutta tuulenpuuska takertuu salvokseen ja saatuaan hyvänlaisen otteen ottaa ja puistaa siitä - herätys könsikäs.
Porontaljojen alta kaivautuu kasvojen kurttuinen puolikas, ei enää tuolla ikää auvoiseksi saa naamaria, vaikka nukkuisi läpeensä viikot taikka vaikka koko talven. No kurkistaa kuitenkin sen verta maailmaan että saa kurotettua karkeasti veistetyn rahin kulmalta kellon kouraansa.
Viidettä käy jo, olisi pian noustava, kyettävä kynnelle jos kerta. Mutta ei vielä. Naama sulautuu ja vetäytyy verkkaan takaisin taljan alle. Sieltä, kohdusta käsin käynnistelee päiväänsä, vatsa jo ilmoittaa kyllästyneensä tyhjänpäiväiseen vetkutteluun ja odotteluun. Se lähettää ärtyneenä tiedustelun:
"Milloin syödään? Vai onko kurkku leikattu poikki? Kun ei ole pöperöä kuulunut pitkään huikoseen."
Nälkä menee ohitse sivuuttamalla, siihen ei kannata paneutua, muutoin joutuu auttamattomasti kamuamaan pois vällyn alta lämpimästä.
Nyt on kuitenkin aika pohtia tätä päivää, järjestystä. Kun asiat panee ennakolta jonkinkin sorttiseen oortinkiin, niin puolta vähemmällä söhläämisellä sitä pääsee ehtoon puolelle ja rauhoittumaan.
Aivoitukset harhailevat sinne tänne päivähommissa, väliin tyystin jonniijoutavassa ihan muussa. Kummallista kun wanhat muistelukset tukkivat joka väliin - lukujärjestys ei millään tahdo muotoutua. Lopulta kuitenkin työt ja hommat on listattu kuvitteellisen pillilupiaskin kanteen. Vielä kolikynällä viiva alle ja siinä se on.
~~~~~~~~~~~~
Venyttelyä ja raadon viruttelua pitkin lavitsaa, muutama kehtuutus hengenveto, taljat syrjään ja ensimmäisenä näppituntumalta tikkuaskin hapuilu ja kun sen saa kynsiinsä niin tulen raapaisu ja sitten valmiiksi varattuun kyntteliin.
Nyt jo selkiää, silmät on vielä sikkurallaan, mutta humeetti kyllä pelaa, myllertää täyttä häkää. Akkunasta kajastaa lievä sinervä. Varpaat hamuavat lavitsan vierestä huopatossuja, kun osuvat kohdalleen, imaisevat tossut jalat sisäänsä.
Pian tossupari siirtää kinttuja kaminan tykö, lunkku avataan ja vierilootasta kahmastaan kourallinen tuohta pesään, toisesta lootasta toinen kourallinen honkaista sälää. Sitten raapaisuääni, leimahdus. Käsi ojentuu, tuikkaa sytykkeisiin tulen ja ojentuu kurkottamaan vahvempia pilkkeitä puuastiasta.
Savun tuoksu pelmahtaa nokkaan muttei kihota vesiä silmäkulmiin. Hyvältä se vaan tuoksuu, tuohen savu. Ei siitä mihinkään pääse.
Vetää hyvin, tohisee kuin höyryveturi. Ihmekkös tuo kun tuolla lailla etelästä puhaltaa. Ainakin reilut 5 boforia on vauhtia. Paljonkohan on sitten mäenpäällä jos sinne tulee lähdettyä, ehken ainakin 8-9 boforia jos wanhat merkit paikkansa pitää.
Pannu kuumenemaan kaminan levylle kahvipannun viereen, jossa jo valmiiksi vesi ja sitten tuhertamaan lyhtyyn tuli siksi aikaa että näkee vähäpätöiset aamutoimet puuhata.
Nii-in - vähäpätöiset mutta tärkeät. Kyllä aamusyönti on aivan ehdoton ulkona liikkuvalle. Tietysti kuikelot eivät tarvinne juurikaan mitään. Lihovat jo laihdutusohjetta lukiessaan.
Niin se on aina ollut, on joko läpipasko tai nuivasyöntinen. Täysverisiä syömäreitä on nykyään harvassa, suurin osa peloteltu ravoille.
Mutta tässä huushållissa ei. Heti kun pannu on sopivan kuuma, sille tömäytetään puolinaulaa puukolla veistettyä siansavukylkeä, muna tahi pari mikäli sattuu olemaan, lisäksi viipale, pari tummaa leipää. Siinä kaikki. Toimii.
Ovi on teljetty säppiin sisäpuolelta, ruokarauhan vuoksi, terveysterroristien varalta. Ei tänne maanpäälle ole tarkoitustakaan ikuisiksi ajoiksi jäädä. Eikä varsinkaan aneemisten terveyshölynpölyeineitten varassa kitumaan. Syö jos syötättää, piruako tuota kumpailemaan.
~~~~~~~~~~~~
Kun aamunen on lastattu käkättimeen ja pari kuksallista wahvaa mustaa kohvetta kiskaistu perään jälkiruuaksi, on aika kurkistaa ovesta siljolle ja haistella oikein nokan kera miltä ilma ulkona maistuu.
Tuulee niin jumalattomasti, että tuollaiseen ei hyvä emäntä edes koiraansa laskisi. Ovi kiskaistaan takaisin kiinni ja askeleet vievät kaminan kohennuksen kautta takaisin lavitsalle köllimään.
Pitäköön tuulensa kerran on keksinyt sen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Olipas mukavasti kerrottu tarina, melkein haistoin tuon tulen sytytyksen täälläkin.
VastaaPoistaJa upea kuva ylhäällä!
Elisalle:
VastaaPoistaKiitän kohteliaasti ja hyvältä se tosiaan tuoksuu savu ja savunmakuinen ruoka.
Nooh, tietty olosuhteetkin täytyy olla kuvan mukaiset. Suurin ja piirtein.
Hieno kuva ensimmäisenä ja sen lisäksi mitä mainioin tarina.
VastaaPoistaHienosti kerroit tarinan aamusta ja sen askareista! Kiireetön tunnelma välittyi siitä hienosti. Ja eikun takaisin pötkölleen!
VastaaPoistaSiskolle:
VastaaPoistaKuva on Nelgijävriltä (Nälkäjärvi) ja kiitän tietysti.
Sinille:
Kiitän ja eikun takaisin wällyn alle.