NiSKAViLLAT PÖRHÖLLÄÄN
Rantaan on ennättänyt kesä,
on, vaikka aamuöisin auer yhä valuu
virran mustaa peiliä,
suutelee kalman lailla Ahtolan tyventä kalvoa.
Viluisen kosteana hipoo nuokkuvia rannan törmiä,
hyväilee huuruisin helmoin kahden puolen heinäkenttiä,
jotka vasta ounastelevat,
alkaisiko tässä hyisen talven jäljiltä millensäkään.
Vesilinnulla pesä pajun alla,
aikain alusta perintönä siirtynyt myyttinen tieto,
vaiston antama määräys siitä,
että tähän aikaan on hyvä aloittaa,
satakoonpa sitten wanhoja akkoja tahi jäitä.
Untuvaisen puvun alla lämpimässä;
siellä vartoo tusina tismalleen oikeaa hetkeä
iskeä kuori nokalla auki.
Nakertaa rikki vankilan suojaava muuri
ja kammertaa vapauteen;
kellumaan korkin palana laiskasti virtaavaan jokeen.
Kuikan huuto jossakin toisaalla rikkoo idyllin,
pörhistää niskavillat - lataa suoniin täydet paineet;
saa eetoksen laukkomaan tovin hurjaa kyytiä,
tola raukenee ällin asettuessa uomaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi