KOiRiiTTEN RUOKAA KUN HALLiTUS EKSYY
Alkuvuodesta, tammikuun puolivälissä mainitsin ohimennen jotain koiriitten ruu'ista. Siitä kuinka edesvastuuttomasti muutamat tunnetut, kovasti mainostetut tuotemerkit tuputtavat ja myyvät roskaa ruo'an nimellä, seurauksista välittämättä.
Tuolloin oli kyseessä Friskies ja siitä saadut ikävät kokemukset. Tuotemerkki käyttää sotkuissaan tyystin koiriitten luonnolliseen ravintoon kuulumattomia allergisoivia ainesosia tietoisesti, siis mielestäni suorastaan rikollisesti. Vehnä ja soija kun eivät ole ikuna olleet koirujen luontaista ravintoa.
Joka muuta väittää - puhuu pötyä. Prkl.
Oireettominen koirujeni rapsuttelu kiihtyi wiime syksynä niin että aloin tutkimaan asiaa perin ynnä pohjin. Kun kaikki epäilykset johtivat ravintoon, päädyin sitten lopulta vertaamaan ravintoainesisältöjä vs. oireet/allergiareaktiot.
Ja siitä sitten eineen vaihtoon ja testaukseen.
Löysin suomalaisen valmisteen Jahti & Vahti (toki mistään ei voi näköjään mennä enää valalle) jossa selkeästi ilmoitetaan ettei se sisällä nimenomaan allergisoivaa vehnää ja soijaa. Otin valmisteen käyttöön joulukuun alusta ja jo tammikuun, puolivälissä edellistä mainintaa kirjoittaessani rapsutus oli tyyntynyt selkeästi. Veriset haavaumat alkoivat umpeutua kun niitä ei kynsitty jatkuvasti auki.
Nyt, maaliskuun alussa, mitään merkkejä vaivasta ei ole havaittavissa, vain muutamia kutiamattomia rupiläikkiä, enää. Rapsutus on palannut koirumaiselle tasolle ja muutenkin otusten olemus on kohentunut.
Että tämmöinen ilouutinen tiedoksi kaikille koirujen kavereille. Kuivaeineen lisäksi syötin otuksille n. 30kg raakaa naudanlihaa ynnä siihen lisäksi luumassaa ja ydintä sekä poron reisiluita.
Asiaa tuntemattomanakin luulen että liikunnalla on hyvin suuri osuus siihen, miten nopeasti allergisoivat aineet poistuvat koirujen elimistöstä. Järki sanoo näin, en tiedä olenko oikealla tiellä. Mutta eipä liikunta koiruille koskaan tervanjuontia ole.
Sen verran törkeää rahastusta luontokappaleilla Friskies harrastaa että salvaa pitäisi koko firman johto ja osakkeen omistajat pakottaa syömään ainakin vuosi omia sörsseleitään.
EN SUOSiTTELE FRISKIES-tuotteita kenenkään ostoskoriin, koska koirut eikä muutkaan kotieläimet eivät voi eineitään nykymaailmassa valita. Ne syövät vain sitä mitä iniminen niille eteen lykkää.
Tämä tästä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tee ilmianto! - PAiNA NAPPiA!
Hiihtolomalla sitä saa iniminen vaikka mitä hullua päähänsä: Joku laskettelee ja hiihtelee alamäkeen ja siinä välissä ehtii keksiä sukset, lumen ja elakkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Pitää sitten itseään neropattina ja vaikka minä. Rukalla toissa viikolla joku pitkän huiskea häiskä hiihteli edessäni ja kuvitteli sekä väitti koko ajan olevansa pääministeri, oli kai lääke jäänyt aamulla ottamatta.
Annoin olla, vaikka kyllä minä pari kertaa korjasin että pääministeri laskettelee lööperiä Arkadianmäellä eikä täällä, mutta niin se vain Rukahovin ovella tämä löyhäpää sanoa paukautti:
"...ja minä olen sentään pääministeri!"
Siihen Rukan käkkäräpäinen kotimainen portsari:
"Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny'r pen ol!"
Minua ja seuralaistani nauratti. Eihän nyt oikea pääministeri keksi elaketta uusiksi, jokuhan sen täytyy sekopää olla. No - joskus kuulee tarinoita, että vauvat olisivat vaihtuneet synnytyslaitoksella. Että onhan se toisaalta mahdollista... Mikäpä siinä.
Kun vallanhimo saa vallan sairaassa mielessä, silloin on alettava pakkaamaan. Koko alkuvuoden olemme saaneet mediasta seurata kuinka epävakaasti humeettivesi loiskuu hallituksen päässä. Kansakunta on syöksymässä sotaakin pahempaan kurimukseen ja sosiopaatit leikittelevät koko heimon kustannuksella kumpi heistä on isompi paska.
Vaikuttaa, että Narkissos-tauti on se jolla suomalais-ugrilainen kansa tuhotaan viime peleissä. Ei auta TSoinin suosio, eikä vasemmiston opposiittiö vaikka kuinka ristiinkin nojaavat.
Ammattitaidottomuus näkyy ja tuntuu. Jo katse kameraan kertoo sen että pääluut on tehty ohuista tarpeista. Tyhmyys, itserakkaus suorastaan paistaa läpi.
Pian ollaan kaulaa myöten suossa josta on nouseminen. Hallitus ei uskalla kertoa todellisuutta jotta sitä päästäisiin yksissä tuumin ylös. Kansan pitää nähdä ja kokea kaikki kalliimman kautta. Itserakkaudella ja vallanhimolla ei ole määrää.
Normaalioloissa, siviilissä, nämä kaverit kirjoitettaisiin pakkohoitolain mukaisesti lepositeissä hourulaan, mutta politiikka on ainoa alue inhimillisyyden kentässä jossa kaikentyyppiset sairaudet, etupäässä päähän liittyvät saavat mellastaa vapaasti. Laskun maksaa kansa. Joskus verellä, joskus selviää rahalla.
Maailma on täynnä esimerkkejä kansakunnan joutumisesta mielisairaan uhreiksi. Bush, Hitler, Stalin, Franco, Mugabe, Tatcher... Lista on loputon ja piikki auki:
-
-
-
Joku muukin, en vain minä, esitti taannoin epäilyksensä, että tämä uunituores elake-jutska sattaa olla vain peite jostakin paljon-paljon suuremmasta ongelmasta joka on piakkoin pakko julkaista.
Saapas näkee mitä kenkä tekee.
Tähän asti kallein virhe on se että, nämä kaksi hölösuuta toitottivat koko maailmalle Suomen velanoton tarpeen. Se jos mikä tulee maksamaan keskiluokkaisille veronmaksajille paljon.
Se on niin käsittämätön lapsus, että sellaista ei tee edes pieni torikauppias.
Ei typerimmistä typerinkään yrittäjä mene hölöttämään etukäteen lainan tarpeistaan rahoittajille. Siis kun on ehdoton pakko tiedossa. Ja antaa siten näille aikaa sopia lainan hinta etukäteen valmiiksi. Kortit paljastetaan vasta pöydässä.
Entä mikä on sitten näiden kahden tunarin vastuu? Poliittinen - eli yhtä kuin tuulen huuhtoma perse. Siinä kaikki. Kaiken muun maksaa kansa.

Tervetuloa yhä Absurdistaniin.
Obladii obladaa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Hoi, Hukka! Haastoin sinut blogissani pohtimaan, mitä tekisit, jos....? Toivottavasti otat haasteen vastaan!
VastaaPoistaUps! Täällä lahdentakana sekoilee samanlaiset puskajussit. Muston kiva nähdä ne jossainvaiheessa rähmällään. Odotan sitä päivää kun kuuta nousevaa.
VastaaPoistaCranelle:
VastaaPoistaKäyn vilkaisemassa. Tuleva viikko on menoa, joten en lupaa mitään.
Bubulle:
Se aika tulee, ennemmin tai myöhemmin.
Eläkkeet peruutetaan, ja demokratia, ja vaalit.
VastaaPoistaIsopeikolle:
VastaaPoistaKyllä! Ynnä: Lapsilta kaalit, maalareilta maalit ja hevoisilta heinäpaalit.