perjantai 20. maaliskuuta 2009

TASAN



TASAN

Eivät mene onnenlahjat nyt tasan. Elämme aikaa jossa ahnehtimalla kerätyt rikkaudet haihtuvat ilmaan ja vain pahanpäivänvaralle veroparatiiseihin kätketty varallisuus merkitsee jotain kiinteän omaisuuden lisäksi.
Se on kovin ikävää että niin suurella vaivalla keinotellut ja tyhmemmiltä puijatut omaisuudet eivät säily, eivät edes paremman wallasväen huostassa.

Köyhiä ryysyreppanoita, rupusakkia ylipäänsäkin, lama ja onni kohtelee paljon helläkätisemmin. Tuulenhuuhtomasta perseestä kuin ei voin paljon enempää raapia. Sen uskoo jo länsi- ja itämainen keinottelijakin, verottajan ja markkinointikoneiston lisäksi.

Kun kuluttajien riittävän pitkä paasto syksyyn mennessä kulminoituu fantastiseksi huipentumaksi á la Katainen, alkaa kaupan monopoleissa punaisten lappujen aika.
Deflaatio pudottaa hinnat vihdoinkin inhimilliselle tasolle. Voilá.

Olisiko jopa niin että tämän päiväinen kevätpäivän tasaus on merkkipäivä joskus tulevaisuudessa siinä mielessä että syyspäivän tasauksen aikaan, puolen vuoden päästä 22.9. saamme eineitä jo huomattavasti nykyistä edullisemmin. Niinkö joutuvat SOK ja KESKO taipumaan monopoleissaan

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasaus eli Aries-piste ja mitä se on:
Aries-pisteen Greenwichin keskiaika muutetaan asteiksi, jolloin saadaan Arieksen tuntikulma GHA, Greenwich Hour Angle. Tähän Arieksen tuntikulmaan liitetään sideerinen, kiinteä, tuntikulma.
Näin on muodostettu havaitun tähden Greenwichin keskiajassa oleva tuntikulma.

Tähän tähden tuntikulmaan lisätään merkintäpaikan itäinen, tai siitä vähennetään merkintäpaikan läntinen, longitudi. Näin muodostuu tähden havaintohetken tuntikulma LHA, Local Hour Angle. Tämä on tätä.

Taivaankappaleen LHA ja deklinaatio sijoitetaan ns. merenkulun pallokolmioon, josta logaritmilaskutoimituksen avulla ratkaistaan taivaankappaleen laskettu korkeus kahden suorakulmaisen pallokolmion avulla.
Ei sen kummempaa! Tämän tietää kaikki. Wikipediasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasauksen aikaan yö ja päivä ovat kaikkialla maailmassa yhtä pitkät. Mustikkamaillakin. Se onni vain vaihtelee siellä enemmän kuin täällä. Muuten kyllä sama ikiwanha maailma. Niille jotka jotenkuten kykenevät irrottautumaan nykymenosta, tämä päivä saattaa olla jonkin sortin kevään alkamisen hetki. Alkusoitto. Housut siis pois ja hauskanpitoon!

Kultainen kehrä, ajast'aikaa ympyröity risti - symboli, siirtyy tänään 20.3. ajassa ja elossa, taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle ja meillä päivät tästä eteenpäin sen kun vain pitenevät.

Napapiirin pohjoispuolella kuten täällä Ultima Thulessa, asia kääntyy sille mallille, että meidän päivämme jatkuu toukokuun alkuun saakka sukkelammin kuin piirin etelän puolella ja lopulta yö katoaa meillä typö tykkänään. Yö lakkaa tyystin olemasta koska aurinko näkyy koko vuorokauden ympäri.

Tänään alkaa kaukaisella Pohjoisnavalla puolen vuoden pituinen kesäaika ja etelänavalla kaamos.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wanhat jumalatkin ovat olleet kevätpäivän tasauksen aikoihin parhaimmassa vauhdissaan ja ovat he antaneet tavallisille kuolevaisille monen monta oiwallista syytä erinäisiin hilunpilttuisiin. Olisiko tässä päivässä aivan hyvä syy heittäytyä melko holtittomaksi ja alkaa juhlimaan markkinahömpötyksen kompastelua?

Tämä tuokio oli etenkin Jumalattarille eroottista juhlaa. Osa saapui maan päälle vähäpukeisina nauttimaan aisti-iloista kuolevaisten kanssa. Tuskinpa sellaiselle hekumalle kampoihin pani yksikään miehenpuoli? Veikkaan että jos joku alkoi esittää nuhteetonta wanhaa poikaa, se poltettiin sukkelaan roviolla kerettiläisenä vaikkei ideaa oltu vielä ehditty keksiäkään. Waimoväen orientoitumisesta vapaaseen seksiin Jumalattarien kera historiassa ei ole juurikaan tietoa.

Ne Jumalattaret, juuri ne löyhäperäisimmät, ne jotka varomattomista iloitteluista sattuivat tiinehtymään, synnyttivät etupäässä auringonjumalia, tietty. Ja joku selityshän sille piti keksiä, holtittomalle naiskentelulle, kun menivät takaisin taivaisiin, joten tarujen mukaan nämä hedelmöittyivät neitseellisesti, jo pelkästä sormella hipaisusta. Joopa-joo. Seli-seli. Uskovatkohan Jumalat toisiaan?

Niinpä sitten kaikkien yllätykseksi, yhdeksän kuukauden kuluttua, joulun tienoilla,
uudet jumalat tupsahtivat maailmaan. Viattomista neitseistä.

Yhdelle syntymätapahtumalle noista edellä mainituista joku paavin kelmi joskus 4:llä vuosisadalla jJk. keksi antaa merkityksen Jeesuksen syntymäpäivä.
Siitä
ideasta ovat sitten kaupustelijat täysin rinnoin ottaneet ilon irti. Ja rahastaneet viimeisenkin lesken rovon.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Muinaisina aikoina entisessä Roomassa, taisi muuten olla Lempo soikoon jo ennen Talvisotaa - muistelen, vietettiin kevätpäivän tasauksen aikoihin orgioita tunnetun viininmaistajan Bacchuksen kunniaksi. Kreikassa sammahtanut Dionysos , edellisen inkarnaatio, etten sanoisi kaksoisveli, kapaisi ylös kuolleista ja tästä ilostuttiin sen verta runsaasti että hänenkin kunniakseen järjestetyissä kekkereissä viini virtasi ja alastomat naiset ilakoivat kovin paheellisesti. Syntiä ei kyllä tehty. Sitä ei oltu vielä hokattu ideoida.

Tiedossa on että niihin aikoihin myös muudan Persefone palasi bileisiin mukaan takaisin Manalasta kun sai kyydin lautturi Kharonilta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Anglosaksisessa kinkerpiirissä keksivät vasta jälkikäteen kopioida muinaisten foinikialaisten Astarten, hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden jumalattaren, jonka puolestaan foinikialaiset olivat ehtineet kopsata mesopotamialaisten Ishtarista ja antoivat sille kylmästi ja hämäysmielessä nimen Ostara. Tekijänoikeuksia ei tunnettu. Tai myönnetty. Teostot sun muut oli vasta suunnitteilla.

Panivat sen sutturan saapumaan sitten maan päälle jäneksen muodossa nauttimaan aistillisista iloista. Joopa ja joo, kaikkea se saksalainen keksiikin, ainakin ameriikan saksalainen (Hugh Hefner)

Näihin kekkereihin liittyivät myös monet hedelmällisyyttä edistävät taiat. Ostaran uskottiin jäniksen muodossa munivan hedelmällisyyttä lisääviä munia??? Ei mitään arkisia papanoita kuten tiede yrittää väittää. Ei sinne päinkään. Nämä Ostarat muni silkkaa Viagraa. Ja ilman reseptiä!

Tästä syystä korvaukseksi ynnä vastalahjaksi juuri tälle Jumalattarelle erityisesti waimoväki kuunnostautui, kiikutti ja uhrasi
kukkia ja värjättyjä munia hymyssä suin. Päänsärystä ei sen kummempaa meteliä nostettu. Pieni episodi tosin sattui kun muudan suomalainen kukko värjätyt munat nähtyään meni ja tempasi riikinkukkoa turpiin ja pieksi kanansa.

Villeimpien kertomusten mukaan juhlissa harrastettiin aika estottomasti myös seksuaalista kanssakäymistä. Pyrittiin hameen alle vaikka Ukon juhlaan oli vielä kolmisen kuukautta. Pääsiäismunien perinne on siis varsin eroottinen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kevätpäiväntasauksesta on vanha kansa ennustanut myös tulevia. Jos tuli lunta tupaan, katto oli rikki ja mitä hetimmiten kipaistava paikkaamaan.
Jos taas isäntä tuli Ostaran luota vasta aamuyöllä kotiin - ei ollut asiaa vielä wappunakaan vaolle.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

7 kommenttia:

  1. Vieläköhän jossain pidetään moisia bileitä? Tahtoo mukaan!
    Ei tää kevät taida sittenkään olla pöllömpää aikaa.

    VastaaPoista
  2. "Uskovatkohan Jumalat toisiaan?"

    Terry Pratchetilla on tästä loistava näkemys kirjassaan Pienet jumalat

    Tasaista kevätpäivää Hukkaselle!

    VastaaPoista
  3. Arjaannelille:
    Kyllä niitä pidetään. Siellä missä mustakaavut eivät ole turmelleet sivistystä.

    Hevoiselle:
    Pitänee tutustua teokseen.

    VastaaPoista
  4. Minä uskon, että tänä päivänä on erikoisen vahvat väreilyt.. Kaikenlaiset rituaalit ja temput on hyvä suorittaa juuri tätä päivänä, ehkä silloin juuri kun yö ja päivä suutelevat toisiaan...
    Jos ei muuta keksi niin vaikka saunarituaali lumessa kierimisineen
    Antoisaa kevään avautumista meissä kaikissa!!

    VastaaPoista
  5. Hannelle:
    Totta puhut. Tämä on erikoisen hyvä päivä monenlaisiin suoritteisiin.

    VastaaPoista
  6. Obeesialle:
    Siis hyvä päivä. Onko mitään vinkkiä???

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi