AiSTEJA HiVELLEN
Niin urkeni yötön yö,
paikoilleen juuttuneen tuuliviirin takaa kaje,
maalaten kaiken vastavaloon mustaksi;
hopeapisaraiset niitut häilyvän terhenen alla,
kymin tyvenen pinnan silhuetit,
metsänreunan - taivaanpiirin myötä täältä ikuisuuteen.
Henkäyskin liiottelua, tuulesta vaje.
Erottuu virran vyöryvä murina,
jonka orastava konsertti peittoaa soittoaan hioen.
Niin lipuu elämään yötön yö tuoden mukanaan
värikkäät sanat kukkaloistosta puistossa,
uunituoreessa muistossa.
Salamyhkäiset vihjeet kasvun ihmeestä
suuressa yksinkertaisuudessaan,
kaiken monimuotoisuuden näennäisen eheässä kehässä.
Ikään kuin sattuman töinä,
vailla näkyvää tarkoitusta muuta,
ehken ilahduttaakseen silmän iiristä,
joka harhailee outona maanpiirissä - ihmeitä kirjaten.
Niin jatkuu yötön yö - runojen vuo,
päivästä toiseen sateen ja paisteen kera,
aisteja hivellen, tunteita sivellen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Salamyhkäiset vihjeet kasvun ihmeeestä suuressa yksinkertaisuudessa. On hienoa, että meillä on aistit ja joillakin kyky huomata myös käyttää niitä.
VastaaPoistaUpea tuo vastavalon musta siluetti ja hehkuva puna.
Tuollainen auringonlask...emattomuus kyllä hivelee aisteja.
VastaaPoistaUnelmikolle:
VastaaPoistaNo kaikillehan ne esillä ovat, mutta vain osa malttaa katsoa niitä.
Vastavalosta saa joskus harvoin suoritteita, yleensä kamera ei kykene samaan kuin silmä.
Demetriukselle:
Kyllä se siellä on, ei vain näy kun on naapurin metsää edessä.