TiKANPOiKA
On se tämäkin ihmisellä vaiva,
ensimmäisenä pitää tundralla syödä itsensä
kokoinen ala hilloja putipuhtaaksi,
ennen kuin siihen hirviää käydä päivänokosille.
Jyrkkään rinteeseen,
liki kohtisuoraan helottavaan aurinkoon,
siihen on muutoin hyvä käydä,
mutta ne hillat,
kullankeltaiset, peukalonpään kokoiset,
niillä on varottava päiväasuaan tuhrimasta.
Ei sitä useasti niin mainiota paikkaa keksi
kuin Jäämeren rannan kalton jängän,
sopiva soppi vaan kahden jyleän pahtaan välistä
ja siihen kenolleen.
Mistäpä tuon osaa tietää
mitä sitä saattaisi mieleen juolahtaa,
jos sattuisi froua olemaan siinä vierellä kellimässä.
Hyvinki runsaasti epäilen,
että tikanpojan se luonto puuhun vetäisisi,
vaikkei puita edes mailla eikä halmeilla.
Nooooo - rannalla kenties, ehken,
joku laivamadon seulaksi poraama ajopuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi