PUNAiNEN ViiVA
Huomen aukeaa tyynenä kuin vesilintu
joka soutaa tyvenen virran tummalla veden peilillä
näennäisen välinpitämättömänä muusta maailmasta.
Yöttömän juhlaksi sytytetty tuli on hiipunut;
enää pieniä savukiekuroita tuhkasta kohentamalla.
Oijistuvat silmänkorkeudella
ja alkavat porata reikiä taivaan sineen.
Uusi tähtiä tekevät nämä harmajat yltiöpäät.
Niin hiljaisen tyven;
lehdet lepäävät,
saran latvat kaartuvat mustan veden ylle.
Pelkkä tulipaikan liki lausuttu vaivihkainen kuiskaus -
rakastan -, ravistaa tolaa,
saa kollilangan paksuisen savun huojahtamaan.
Kiiman riivaama huttunen törmää värisevään viiruun
ja kuolee kokonaan pois.
Elämä on kesäöinen veden ääri yöttömässä,
savulta tuoksuvan suuren onnen sylissä;
kuvastimen pintaan vapaalla kädellä hutaistu
punainen viiva.
Siinä on kaikki,
muu tuoksina jonniijoutavaa länsimaista hapatusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi