SAARi

SAARi

Lievää kihelmöivää odotusta,
poskipäät käyvät horisemaan keskellä tammipäivää
kun aurinko ohimennen pyyhkäisee niitä.

Ovat muka aistivinaan meren leppeän hehkun,
kostean muiskun.
Haistimet;
siinä samassa taulussa suolaisen tuoksun,
vaikka matkaa on vielä rapia tuhannen kilometriä.
Yön yli ensinnä hoputta
ja sitten vielä puolivuorokautta karttapohjoiseen.

Odotettavissaan - Ultima Thulen taa toivioretkelle -,
sinne halajaa sielu,
valtavan Atlantin ja hyisen Jäämeren lapselle,
Pohjanpalojen saarelle kaamoksen lopettajaisiin.

Pakattu on ja pukattu,
hukattu ja löydetty - köytetty, kasattu ja tasattu
paikattu ja liimattu riivattu,
sitten viikattu.

Valmista on
kun vain saisi ajan loikkimaan hopummalla otteella;
yhtä tyhjän kera - mataa samaa rataa,
hyvää pataa lähdön kanssa,
ei mitään kiirettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!