LUOSTAKKA

LUOSTAKKA

Sininen hämärä alkaa hiljalleen väistyä,
lumi saa vankan otteen valosta
ja sysää siimeksiä syvemmälle rääseikköjen sisään.
Talvinen päivä varmistaa otettaan.

Mikäs tässä kuolpunassa kuksehtiessa,
hiljaista on,
sen verta onneton pakkanen - ei edes napsahtele,
mitä nyt tintit mekastavat siitä edestä,
korppi vainen niitä kuostoltansa toruu.

Tuulenleuhka tiputtelee satunnaisella otteella tykkyä,
lumipaakkuja tupsahtelee tuon tuosta,
kahta puolta tampattua palasta osuu kupeille,
pääsosumilta on toistaiseksi vältytty.

Edessä päin luostakka tosin saa sätkyn,
on parahultaisesti kusemassa takajalat harallaan
kun lumimöykky kapsahtaa sen selkäpiille.

Lähtö turvan osoittamaan suuntaan valkiaa,
niin hopusti,
että papanoilla ryyditettyä kusirantua piisaa
hyvinkin kolmisen metriä - ellei ylikin.
Silmämääräinen arvio.

Muuten ei tällä eräretkellä mitään vakavampaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!