perjantai 7. helmikuuta 2014

TiKKANEN


TiKKANEN

Tikka hakkaa,
päätään puuhun pakkaa,
näyttää tietämättömistä eittämättä siltä.

Kävyn takakäteen nakkaa,
kertyy keko kelon juureen ammottavin suomuin;
tapa luomuin puida siemenet - on kikka oma tikan.

Päiväst' toiseen sama tahti einestehtaan,
sama ruuan jahti - sama tikkapolon kolo;
vain käpy ehtynyt ain' uuteen ehtaan vaihtuu,
muulla konstin heppu laihtuu.

Uutta entää noutamaan - nääs poutasää
ja hyvin kestää hanki rikkumaton lentää,
on siipinensä lintu vapaa - ei koskaan hangen vanki.

On vielä autuus olla mitä mieltä tahans',
räytyä - kirkuu pitkin maailmoita omaa kieltä,
syödä hyvin - olla menestyvin.

Vaan piilee jossain oksistossa tikkaneito hieno ujo,
runojansa punoo,
ilmi riimit laulaa - venyttelee kaulaa.

Siihen sortuu tikkapojan sielun hupsuus;
kiima suvunjatkoon äityy - wimma syödä häipyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi