Oh-show-tah hoi-ne-ne: MUSTA ON AiNA KiVA

MUSTA ON AiNA KiVA

Mustaa. Kaikki muuttuu mustaksi. Mieli muuttuu KELAn kriteereiden mukaan mustaksi heti kun ne (kriteerit) saa kynsiinsä joten enpäs laitappas niitä tähän. Vitivalkoinen lumi on pian mustaa tällä menolla; pari-kolme celssiusta plussan puolella päiväkausia lounaan puhaltaissa tasaista kuudesta-kymmeneen metriin. Suunta koillinen. Jäämeri. Kyllä mustuu. Elämisen sietämätön keveyskin mustuu.

Ken tähän pakinaan käy, on matkalla ikuiseen synkeään mielenmustaan. Paluuta ei ole. Jätä tähän.

Et jättänyt. Yö on musta niin kuin jokainen arvata saattaa tällaisessa €u-uskovaisten maassa - niilläkin jotka eivät usko mustaan valheeseen.
Mutta niin se vain toivottomuus mustuttaa ja saastuttaa viattomimmankin. Apatia luo kapasiteettia imeä lisää mustaa mieltä ympäristöstä ja henkisestä atmosfääristä. Jopa lakritsakin on mustaa, eikä auta että jättää maidon pois - kahvista.

Mustametsä mustine runkoineen ja oksistoineen on musta. Kertakaikkisen musta. Sitä täydentää sysimusta taivas vailla ensimmäistäkään tähden kipenettä tummanpuhuvan pilvimassan läpi joka ripauttelee pilvimehua miten sattuu - ilman aikataulua. Siitä ei ei ylipäätänsä voi seurata muuta kuin mustaa. Se on synkkää. Ja se taas on mustaa.
Taivas on täynnäns' mustia aukkoja.

Maailma muuttuu sitä mustemmaksi, mitä useammat synkeät uutiset kuulee. Sikälikin erikoista, että tällaisena aikana jolloin sähkökin jo kulkee valon nopeudella, mustat uutiset matavat kuin etana.
Tulevat jälkijättöisesti - perätilassa kuin Sörsselsonin Aatamin vasikka taannoin ometan parressa mustan Muurikin kohdussa.

Ainoa joka ei muutu enää on Kokomusta. Se on kannattajakuntineen jo niin paatunut siitä hirvittävästä vahingosta jonka se on aikaansaanut pienelle kansakunnalle patologiseen vallanhimoon sairastuneen johtonsa avulla. Edes kokomustaan hairahtuneet eivät yritä pelastua mustaan aukkoon uppoavasta laivasta.
Musta toivo jota kuulutettiin ja etsittiin kissojen ja koirien voimin on mennyt. Kaikonnut tiehensä.

Ainoat jotka enää muuttavat väriä, ovat Kokomustan liepeillä kärkkyvät ja hännystelevät vallankiimaan pyrstöstään tarttuneet siipiveikot. Nekin mustuvat hinkatessaan itseään valtaan.
Persut mustuvat silkasta vitutuksesta ja kepulien ulostulo on tuhkanharmaata mössöä joka muuttuu sateen sattuessa mustaksi hutuksi lätissä.

Kaiken kukkuraksi maahanmuuttajatkin ovat tässä synkässä ajassa etupäässä mustia, samoin takapäässä, oikeastaan kauttaaltaan; eikä niitä saa enää sanoa neekereiksi koska neekerit ovat mustia myös latinaksi joka oli ennen parhaimmiston kieli.
Nyt parhaimmiston mieli mustuu jo kun se kuulee sanottavan musta. Musta maali on tummaa. Musta tuntuu on tumma tuntuu. Mustat autot ovat tummia autoja ja koko Absurdistanin tulevaisuus on tumma kun musta €urooppa sukeltaa uskovaisineen mustaan tuntemattomaan.

Saattaa hyvinkin olla nyt uhkaavassa mustassa tulevaisuudessa, että musta-sana joutuu kiellettyjen listalle. Viimeistään siinä vaiheessa kun mitään valoa ei ole enää näköpiirissä - pelkkää mustaa vain.

Vielä ei ole Kävelevän Kataistrofin suusta julistettu vastuullista mustuuteen laskeutumista, mutta sekin tultaneen kuulemaan vielä ennen kuin siirrytään mustaan tulevaisuuteen.
Pimeä on siitä jännä musta, että siinä tolassa eivät näe muut elikot kuin mustat kissat ja pöllöt. Pöllöt korvillaan ja kissat viiksillään. Sellaista näkemistä.
Inimiselle pilkkopimeä on kuin Ryssän helvetti, mutta lämpimämpi.

Tämä päivä on venäläisille turisteille ilonjuhla, onnen täyttymys ja riemu. Vihdoinkin asiat ovat toisinpäin - niin monen vuoden jälkeen. Katkerana, mieli yhä mustana he muistavat kuinka turistitsuhnat nauroivat heille Leningradissa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton voimassaoloaikana jokapaikan jonottamisesta mustan pörssin tavaroille mustassa loskassa mustissa vaateissa.

Tänä mustana joulukuun toisena (2.) päivänä kaikkialla Absurdistanissa on nähtävillä julkisesti ränsistyneen oloisia, kärsivän alistuvailmeisiä onean harmaita työläisinimisiä tummissa vaatteissaan jonottamassa pankkiautomaattien liepeillä, tuulenpieksämässä harmaassa säässä joka ei lupaa muuta kuin apeutta.
Mieltä ylentävää se ei ole, että omia työllä, usein sisätiloissa ansaittuja varojaan pitää jonottaa ulkona, mustassa joulukuussa.

Vähemmästäkin se mieli mustuu.