MERKKi

MERKKi

Pehmeän lahea ilmapiiri;
mutkitteleva jotos kiemurtelee kuolpunaa,
myötäilee tasaisimpia kohtia
vaikeasti erottuvana varjottomassa maassa.

Puihin ripustettu valkoinen huopa imaisee
kaiken liikkumisesta syntyvän äänen.
Tuuli on ollut tauolla parisen päivää,
oksisto kantaa herkästi pölisevää kuormansa taiten;
yksikin ylimääräinen hitunen
ja seuraa ketjureaktio.

Alempi kuormittuu, kantokyky pettää,
sitten seuraava, seuraava ja seuraava,
peräkanaa,
kuni taianomainen hopeinen pölyputous
ulottuu maahan mystisen hereänä purorunona.
Tietäkäät' - se on merkki siitä,
että Satumaa ei ole enää kaukana.

Lopun taipaleesta jaksaa vaikka siipi maassa,
huokaukset ja puuskutukset imeytyvät
lumen huokoiseen massaan ääntä päästämättä.

Siimeksen läpi kuultava kaje
häivyttää tyyten näkymään ihastuneen hahmon.
Sulauttaa tummiin aihkipuihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!