TULiJUHLA

TULiJUHLA

Jo vain se eilen ehtoolla muka yritti,
varpaita nipisti - tikisti kahteen kymppiin -,
vaan siihen hylkäsi lempo kirsin teon, jään teon;
lällyksi alkoi,
perääntyi wällyjen ankaraa vastarintaa.

Niin kotoisalta ehätti jo tuntua,
pirtin salvoksissa paukkui lupaavasti,
pihan perällä rungoissa napsahteli.

Pukea piti - tällinkiin tämmätä;
Tulijuhlan aika.

Savu ja tervaksen tuoksu leijuu rantteen liepeillä;
hutvailee eeskahtaalle - pois osaamatta,
sipaisee hyväillen haistimia.

Rakotulen mystinen humina kaappaa kainaloonsa,
jätkänkynttelien loimotus saa eloa metsähenkiin,
varjot puikkelehtivat rujoina,
ujoina tanssivat puiden takana mustat lakanat,
nuo riettaat pakanat.

Koreuden yllä kuu puussa,
käkkärän lakkapäähän sotkeutuneena;
oksahäkkyrän taikavarjo lankeaa neitilumeen.
Sokkelosuma kalpeana varjona vitillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne