KUiSKAUS

KUiSKAUS

Taivaiden rienaavan punaiset kaikkeudet,
ne viiltävät lähes maanpiiriä,
vain outametsä estää hipaisemasta;
pöllyttämästä kalvaan valkoisen hunnunkin eläväksi.

Kaikki tuo kiihottava upeus äärettömästä,
aina huikaisevan ikuisuuden laitamille;
yhdellä pienellä vaivattomalla katsauksella,
pään huiskauksella - kuiskauksella sieluun,
muun elämän tiuskeassa tuoksinassa.

Ei vaivaa - ei aikaa,
silkka tuokio,
kipene malttia seisahtaa
ja siinähän seisot tien poskessa hurmasta vavisten
kun äkkäät näkemäsi väkevän.

Kokonaisuuden loputtomuus - käsittäminen -,
värisyttää sisintä,
kouraisee rintalastan alta.
Jotenkin kummasti -
horisontin pienenä piiperryksenä kiiluvat pisteet
saavat naurattamaan,

Äänekäs hohotus äimistyttää yleisöä,
murkinoiva poropartti jähmettyy leuat vinksalleen
Hoomoilasten ällistyneeksi mykkäkuoroksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne