LARGO

LARGO

Sitä sitten niin tykkää kamuta tasamaata ylemmä;
hämäröitä vahtaamaan - keskipäivän kahtapuolta
kun ne lähestyvät kylkimyyryä toisiaan.

Likentyvät mustavalkoisessa rapsodiassa;
samaan tapaan kuin esileikkimätön kutupari -
haparoivasti tunnustellen -,
ja kohta jo kuitenkin törmäämässä limiin,
kapuamassa toistensa selkään yhdeksi yhtyen.

Jo vain sieltä saattaa toki muutakin nähdä;
harmaan hiljaisuuden harsimasta yksinäisyydestä,
samasta humeetin kartoittamasta maailmasta.

Hieman wiiman karkoittavaa riepua päiväasun päälle,
huppu pois kissin selästä,
muutama kiukkus-ystävällinen nykäisy,
sarvista vängäten kuono kohti vaaran lakea.

Hyvin tässä on aikaa mokomalle -
monen rikkiviisaan mielestä joutilukselle,
mutta hidastumaan päin elämä.

Sinne suunnalle missä on hoppu,
sinne ei tarvitse mennä,
ei nokkaansa tyhjää työntää.
Pitäkööt tunkkinsa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne