LUMiNiRPPA

LUMiNiRPPA

Lumen ympäröivä valkoinen todellisuus;
sen sisällä kaiken kattava ujo rujo runo,
sielusta märkää sanaräntää suoltava mäntä.
Säeryöppyjen kiihkeä pyry.

Pieksujen piirtämä jono koskemattomassa mannussa,
myyrän piiperrys ristiin rastiin niiden yli,
perässä luminirpan - loikkivan kuoleman jäljet.

Arktinen hiipii olemattomin askelin,
äkin se vain on,
ennen kuin ehtii sanoa Lihavakalajärvet
tai paljon muutakaan.

Osia auringosta on talletettu honkaisiin pilkkeisiin;
niitä tulisijaan latomalla saa aikaan valon ja lämmön,
hehkeän keskikesän hetken silmät sulkien.

Uusi lumi ripisee laavun kattoon,
sielu on häipynyt,
livahtanut kuukkelien matkassa syvälle kairaan.

Savun tuoksu hivelee aistimia - lämmin luita;
äänettömiä sanoja tulvii niin,
ettei kaikkia mahdu kakistamaan.

On hetkiä kun hilpeääkin ry'ityttää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne