SELi-SELi

SELi-SELi

Kovin mielellään sitä kuuntelee sään oikuttelua;
etenkin rohkaistuneen hämärän korvilla
kun hiljaisuus alkaa jo erottua päivän hulinasta niin,
että yksinkertaisinkin junttilalainen sen käsittää
ja urbanistanilainen -
suorastaan tyyten typertyisi lemmosta.

Rännän ja pikkupakkasen kahtapuolta empivä sade
milloin kihisee - milloin laheasti kuiskailee;
sellaisessa konsertissa hyväkin ihminen hiljentyy,
pahoista puhumattakaan.

Sitähän joutuisi peräti noloon asemaan,
jos parahultaisesti huokailuina kuuluvista
myöhästyneen talven selityksistä ei syystä -
tahi sitten toisesta -, jaksaisi innostua.

Onneksi esi-isiemme jumalien suoman tulen äärellä
sitä rauhoittuu keskittymään selityksille -
kaiken sorttisille selityksille ilman isompaa vaivaa.

Siihen suuntaan ne on heilautettava kiitokset,
ettei tuota tulta tarvitse keksiä enää
joka kerta uudelleen.

Mikä soppa siitä syntyisikään,
jos aina uudelle hevoiselle tulisi kaksi kyttyrää?

Oh-show-tah hoi-ne-ne