ENTEELLiSTÄ
Suojasää tuo lumiseen metsään uuden elementin,
vaimeuden - hiljaisuuden korkeimman asteen,
jossa aiheutettu ääni hukkuu kaiuttomaan syvyyteen.
Kostuva lumi pitää kynsin hampain kiinni kuulemastaan,
sitoo äänen nuoskaan rakenteeseensa.
Ne satunnaiset vähäiset äänet,
jotka napakan pakkasen aikaan on muka erottavinaan:
puun solukon rapseet, satunnaisen tirpusen vitskutuksen,
ne kaikki vaimenevat suojalla.
Käkkärän latvuksessa auringon oranssia vasten
puikkelehtivan lapintiaisen viaton titikin
tuntuu tulevan ennemminkin kuulijan humeetista,
kuin tuosta somasta.
Moinen outous kiihottaa,
panee kokeilemaan kun muita todistajia ei ole läsnä;
omituisia mölähdyksiä, jodlausta, huudahduksia,
kaikki uppoaa metsän syöveriin,
salaperäiseen taianomaiseen kohtuun
joka ei palauta hiiskahdustakaan.
Jotenkin äänetön on tulikin,
pannun nokka tuhnuaa mykkää onkaa;
niin enteellisen hiljaista - on kurkistettava olan yli,
ettei joku vieras vaan kuule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi