KOiRU
Herkisi hirmu kurmottamasta,
ei narise nurkat,
ei askel anturan alla;
pysähtynyt ilma on lakannut - leuhahtelee,
nyt nii'aavat savut piiseissä vienosti kaakkoon
kun vielä eilissä kipusivat poranterinä pystysuoraan.
Koirun motlakkeen hulluus saavuttaa täyttymyksensä
vasta parinsadan metrin päässä - postilaatikolla;
koiven noston jälkeenkin on vielä hurmaa jäljellä,
sen verta jotta meinaa rymähtää päin - pöljä.
Kylmästi on uskottava wiisaampiensa puheisiin;
valon lisääntymisen vaikutukseen
uroselävien raakeisissa.
Että sieltä ne eliksiirit siis lähtevät,
pakkaantuvat jumalattomalla kohinalla lihaksiin,
ja panevat tohinalla ranttaliksi.
Eikä tuoksinan aikaansaamiseksi vaadita
hitusenkaan kipenettä sitä älliä
joka käskee syömään ja nukkumaan.
Vaan laantuu jo kujjuunilta meno,
kerta kerralta jalannostolla heruu
yhä vähemmän keltaista lunta,
lopulta koipi nousee enää wanhasta muistista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi