ONNENPEKKA
Ensimmäinen hailakka,
hereän haalea vaalea haamu taivaanpiirillä;
turpoava kajastuksen lapsi,
hitunen lupausta tulevasta.
Ankaran sinisen reunama alkaa liueta valoon,
murenee kuin äyräs tulvivaan jokeen,
hetkessä taivasta laveerataan
kaikella nousevan auringon voimalla.
Mantu saa takaisin muotonsa,
tutut metsän siimekset putkahtelevat varjoista,
törröttävät vakiintuneilla paikoillaan horisontissa.
Tämä ei voi mennä vikaan.
Korkeintaan joku harsuinen utu satunnaisesti leijuu
sumentamaan näköpiirin;
se on tilapäistä - maailma palaa muotoonsa.
Niin monta taivasta olen tuijottanut,
niin monta kertaa sielu on pujahtanut villiin
avoimesta akkunan raosta;
haihatellut aikansa atmosfäärin laidoilla
ja pujahtanut paosta takaisin nöyränä,
mutta vöyrinä uusista näkökulmistaan.
Onnenpekkana sitä saa itseään pitää
kun se kuitenkin joka kerta osaa ja palaa takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi