PEURANNAHKAiNEN ViiTTA
Vuosisatain uurtamat,
ryppyiset sikiöiden kasvot kirkuvat synnyttyään;
jotain jäi sisälle kohtuun.
Emänsä nisiä hamuavat,
rohmuavat onnettomilla huulillaan,
turvonneita, tihkuvia nunnuja;
tässä ankarassa talven maassa.
Tässä ankarassa talven maassa.
Hurjina rytisevät ympärillä viuhtovat tuulet,
riuhtovat puita,
kolottavat esi-isiemme maatuneita luita,
tunturikoivikoissa pieksävät,
vaivaavat,
raivaavat tilaa uudelle lapselle
Ja se ei taivu,
tämä pieni pers'jalkainen wanha lapsi,
menninkäinen,
juuret sitkeästi maahan kaivautuneena vaipuu,
muttei katkea
Huomenen hyytävässä tyvenessä,
räytyneitten kasvojen päältä
tempaistaan peurannahkainen viitta;
kevään uusi lapsi on valmis syntymämaahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi