RUNSAASTi HUiSKAiSTU
Apeina kapeina nauhoina,
valuvat aurat etelää kohti äänimerkkejä antain,
lähtöhuutoja, kailotuksia, törähdyksiä;
narskutuksia takaisinpaluun vakuudeksi.
Oneana varaudun koleisiin päiviin,
talven kynnyksen tummiin hetkiin,
sysimustiin yön syövereihin,
märän sateen piiskatessa tuulen kuivaamia korsia.
Kahina hiipuu kastumisen surkeaan jälkitilaan:
jotain peruuttamatonta jälleen.
Maaruska puhkeamassa täyteen williin,
lehtisato vielä lähes tyyten korjaamatta puista
ja pensaat antavat muutenkin viimeksi periksi.
Värit piristävät samalla tapaa
kuin nuotioon nakattu puu lisää lämpöä.
Syyspäivän aurinkoinen tuokio;
pumpulivakassa sinisen kannen alla,
vapaalla kädellä hyvin runsaasti huiskaistu
arktisen kamaran väripaletti kaikessa loistossaan.
Tähänkö sitä vielä itkua ja suruvoittoa tunkisi;
kokonaiseen maailmaan täynnä väreistä puhtaimpia?
Ehei - laulun tästä laadin, ehken toisenkin,
jos vain osaan ja kykenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi