KiRPAKOiTA

KiRPAKOiTA

Raollaan olevia kiviä paljon tallatulla palaksella,
jäätyneitä kyyneleitä ritvoilla, juolukan lehdillä
ja ikivihreillä.

Rasakka maa rohisee anturain alla.
Pakkasia on pitänyt viime aikoina öisin;
hoputtaa ruskaa suoriutumaan puuhistaan.
Laitimmaiset autereet häilyvät valoa vasten;
aamunkoi valmistautuu raikkaaseen huomeneen.

Silti - tässä mitään anhitonta kiirua talveen ole,
puolukoita on kuolpunat punaisenaan,
tievojen kupeet pursuvat kirpakkaa herkkua.
Ottajista tässä nyt pula on.
Pikemminkin.

Rastaat ovat menneet,
vain harvassa rauninpuussa oksat notkuvat,
odottavat tyynen toivorikkaina
heliseviä tilhilaumoja helpottamaan tolaa.

Kaunista on - uskomattoman.
Hiljaista - suuren selkosen laidalla,
vaikka onkopa täällä koskaan suurempaa meteliä ollut,
se vain minkä hanhet, joukaiset ja kurjet
muuttomatkallaan julki kuuluttavat.
Tuskin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!