PiHA
Hiljainen on pihamaa,
tirskuttavasta västisperheestä jäljellä
vain humeetissa viipyilevä jälkimaku.
Ovat pakanneet kimpsunsa ynnä kampsunsa
ja oijustaneet einehtimään Lannanmaan puoleen.
Hyttysistä ja muustakin pienestä
purtavasta alkaa olla kapelo.
Vielä ei sada lehtiä,
mutta petäjä kumma kyllä varistaa.
Kun satut satunnaisesti vilkaisemaan yläviistoon
saat auenneen kävyn otsaasi
ja kahmalollisen neulasia.
Muuten on hiljaista,
päivän puolittumiseen kolmisen viikkoa,
sitten se on menoa;
valo alkaa huveta kuin pyy maailmanlopun edellä.
Jotain kummallista haikeutta
on aistittavissa,
se kasautuu ja tiivistyy pienistä,
lähes huomaamattomista merkeistä ja oireista;
aamun rusoista,
punaisista ja keltaisista länteistä,
ruskehtuvista ruohikoista
ja viileistä koillisen puhalluksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi