KiURELi

KiURELi

Aamutoimia normaaliseen tapaan. Havahtuminen, herääminen ja valpastuminen suden hetkellä. Vaimon lämmin keho hohkaa, mutta nukkukoon, on ollut pitkä päivä eilen sillä reen kyydissä. Kun ei peltiporon selkään nouse vieläkään. Sinnikko. 

Sen kummemmin lavitsallaan vötkyilemättä nousee lammasvällyn alta wanha harmaantunut koltta, naama kuin tuulenvirin rypyttämä lompolon pinta. Pieni mies, ison hauen mittainen enintään, Kiureli, iänaikainen poromies, kalastaja muinatöinään. 

Ulkomuistista hamuaa pirtin puolelle. Sulkee kamarin oven ja vasta sitten hamuaa oven karmin naulasta otsalampun. Asettelee sitä päähänsä hoppuamatta ja kun saa asettumaan ja valon, niin alkaa sytytellä hällaan tulta. 

Kiehiset on valmiiksi vuoltuna pärekopassa pankon syrjässä. Hetkessä hulmahtaa liekki ja Kiureli sysää muutaman kalikan herkuksi. Ottaa pannun ja lorottaa siihen vaskikauhalla ämpäristä vettä. Asettaa keittovehkeen mustalle liedelle. 

Sitten vasta tökkää koipensa Inkansa ompelemiin nutukkaisiin ja hipsii ulos tyhjentämään itseään. Tullessaan ottaa porstuan konttorista voipaperiin käärityn siankyljen tähteet. Toteaa samalla mielessään, että kauppareissu tälle päivälle muun puuhastelun ohessa.

Kun siitä takaisin pirtinpuolelle selviää, puhisee jo pannun nokka, joten pöönit likoon ja pankon reunalle varimaan siksi aikaa kuni muut einestarpeet saa haalittua.
Muut einestarpeet! Voin; ja leivän, vaimon paistaman. Siinä terveysruoka viimesen päälle kun siankylkeä hierasee sentin siivun kyytiläiseksi.

Kiureli asettuu pöydän äärelle ja aloittaa murkinan. Mieleen palautuu eilinen juomustusreissu. Hyvillä mielin muistelee suuren taimenen mutkuilua käsissä kun se vastentahtoisesti kiskotaan jäälle. Elämä asuu kalan väkevissä liikkeissä. Sen tuntee kourissaan.

Niin, mukaviahan ne tuollaiset reissut, kun jotain on kotiin tuotavaa. Paljon mukavampia kuin ne kerrat jolloin tuli hiihdettyä melkoisia matkoja eeskahtaalle tuliaisina pelkkä tyhjä niestasäkki, väsynyt miehen raato ja onea mieli.

Asettelee siinä lomassa niibiään leivän syrjään ja vuolasee toisenkin siivun, sille siivun sikaa ja lopuksi kattaa rukiisen asetin paksulla kerroksella voita. Ikään kuin keltaiseksi lakanaksi siankyljen viimeiselle leposijalle. Tälle toiselle viipaleelle kaataa kuksallisen kahvia odottamaan. Tupakkivehkeet on jo valmiiksi, yön jäljiltä pöydän kulmalla. Samoin päiväkamppeet odottavat pukijaansa kiikkustuolin selkänojalla.

Mutta ensin on saatava savua keuhkoon. Ei ole tullut lopettaminen mieleen, niin on pinttynyt tapa päänuppiin, tuumii Kiureli ja saman tien havahtuu. Mistä lemmosta sekin nyt juuri tuli mieleen?

Siirtyy rahille pankon viereen, vakipaikalle, vaimo motkottaa savusta.  Siinä latailee kiveränsä, otaa kekäleen ja sytyttää. Posket lommolla vetäsee ensimmäiset, parhaat - pidättelee silmät kiinni sisällä ja päästää suupielestään liruttamalla. Tulipesä imaisee savun hormiin.

Siinä nautiskellessaan pohtii päivän puuhia, verkkojen setvimistä, niiden huuhtelemista saunassa. Pitää kai saunassa pesällinen polttaa, jotta saa ne kuivaksi.

Lumityöt, polttopuut, kalojen perkaus ennekuin kuin kaarneet ne hangesta keksii. Sitten kauppareissu, samalla peltipailakan tankkaus ja huomisaamuna taas varhan köröttelemään juomuksille.

Kun saa piipullisensa sauhuteltua, valuttaa toisen kuksallisen kahvetta ja jatkaa elämän suurten kysymysten pohtimista samalla kun odottelee puolelle korvalla vaimon heräämisen ääniä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin kahdelle ystävällesi TÄSTÄ!

........

Voihan saakutti niitä suuria saaliita. Etenkin niitä erikoisen suuria jotka jäävät aina saamatta.