MÖRKÖJÄ

MÖRKÖJÄ

Ne pitkät siniset uniset sillat,
huurujen,
mielikuvitusten läpi utuisina huojuvina vierivät upeat;
mielihyvästä valmistetuin kaitein.

Ne jotka vievät ylettömän yllä,
korkean veden päällä,
unen tilasta valveeseen ja päinvastoin.

Eikä koskaan pelota astua huojuvalle,
harpata epämääräisten mustien aukkojen yli -
pelvotta - uhista piittaamatta
ja mitä net höpöt lieneekään;
mörköjä jostain edellisen maailman jälkijätöstä.

Humeettiin istutettuja vinkeitä,
muiden asettamia lonkeroita haalimaan itseä
muiden tahtoihin.

Ellei mielen entoa olisi,
huikentelevaa haihattelua riettauden rajamailla;
vangittuna ahtaaseen pysyisi järki,
toisten orjana valistunut mieli alistunut.

Valistuisko kukaan sivistyksen ies niskassa,
ellei olemassa eetoksen loputonta siltaa Kulttuuriin;
kahtapuolta tuolta tuonne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne