RÄKÄTANKOKEVÄT

RÄKÄTANKOKEVÄT

Kun oikein ryhdistäytyy,
katsoo märän veden ympäröimää kivenpoikasta
mitä suurimmassa yksinäisyydessään;
siinä maininkien huuhtelemana likoamassa,
ties kenenkä toimesta
ja Lempo soikoon - miksi juuri tässä.

Sitä herkästi herkistyy kivikasvoinenkin.
heittää kujemielen pois kengänkärkien liotessa
parahultaisesti samassa ankarassa suolalillingissä;
itse liemen kirvelyä lain tuntematta.

Sellaiset yleiset joutavanpäiväset asiat;
maa, ilma, meri,
niitä saattaa vajavainen harhaileva mieli erheytyä
pohtimaan äkin - ilman syventymistä perinpohjaisesti,
vain pintaraapaisun pohjalta.

Hetken mielijohteesta,
samalla tapaa kuten valonsäteen,
joka kurkistaa pilvenlongasta uteliaisuuttaan;
hipaisee sen verta hereällä kosketuksella haistinta,
jotta muikea kutitus saa siinä aikaan hilpeän kutkan,
aivastamaan lopulta sydänjuuriaan myöten,
ynnä veden tuiskahtamaan silmäkulmista.

Sellainen räkätankokevät tulossa saattaa olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne