keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

MERi- JA MAAKOTKA


MERi- JA MAAKOTKA

Sen verta liikuttava kokemus nähdä
meri- ja maakotkan ruokailevan hylkeenraadolla,
että se saa kapuamaan lievän vuoren kiirelle
tekemään itseruoskintaa.

Kadaveriinin äitelä tuoksu on jotain makaaberia,
niin äitelää makiaa että se saa;
siksi kapusin kehumaan itseä - elänhän;
vaikken koskaan lue runojani jälkikäteen
sillä silmällä - oikeinko vai väärin,
vain teknisesti.

En tiedä onko muita runoilijoita,
en lue heitä;
kenties on olemassa tai ei ole.

Ei sen väliä,
ihmiset, tekijät eivät ole tärkeitä,
vain se vihmerä; tai viheliäs ryöppy - hetki,
puuskahdus jossa sanat purskahtavat
jonkin sortin vuolaana jonona jo valmiiksi.

Kaikki asia on siinä ja se on ikuisesti ainoa laatuaan,
ainutkertainen tapahtuma - sinällään.
Sama ei tule toista kertaa.
Jos sitä ei silloin vereksenä saa talteen,
sitä on tyhjä muistella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Kirjoitin tämän, laitoin rytmiin, tuotin tekstin...
    olenko runoltaja? vaiko vain sanaseppo nokkela, nokka kokkelissa koheltava....eh....heheheeh

    Joskus hyvin harvoin palaan omiin teksteihini, se on välillä palkitsevaa, välillä ylen nolottavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tietty ovat runoltajia,
      josta laittavat sanoja parhaaksi
      katsomaansa järjestykseen.

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi